alv 10%) OSA II TALVISODAN KOVIN KONE LUFTWAFFE PELASTI SUOMEN KESÄLLÄ 1944 9 78 95 29 87 28 17 70 17 71 -2 10 1 PA L. V K O 20 21 -1 9. SOTATAIVAAN SOPWITH CAMEL FOKKER D.XXI LAVOTŠKIN 5 FOCKE-WULF 190 P-51 MUSTANG MESSERSCHMITT 262 F-35 LIGHTNING II SOPWITH CAMELISTA F-35-HÄVITTÄJÄÄN 9,80 € (sis
4 46 MUSTANG 60 FOCKE-WULF FW 190 Sopwith Camel SA -K U VA
040 589 4547 • Kustantaja: Kustannus Oy Suomen Mies, Toimitusjohtaja Kai Ahotupa, puh. 0400 418 705 • Kirjapaino: PunaMusta • ISBN 978-952-9872-81-7 Julkaistava aineisto. OSA II SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. 71 Jalkapallosota 74 Me 262 – Ensimmäinen suihkuhävittäjä 86 Hävittäjien aseistus II maailmansodassa 88 F-35 Lighting. 050 590 3964, toimitus@suomensotilas.fi • Ulkoasu: Matti Vartiala, puh. Aineisto hyväksytään julkaistavaksi ehdoin, että Kustannus Oy Suomen Mies saa aineistoon hyvän kustannustavan puitteissa eri korvauksetta vapaan käyttöoikeuden tiedonvälitystoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. TÄSSÄ EXTRASSA SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT Postiosoite: Döbelninkatu 2, 6 krs., 00260 Helsinki • etunimi.sukunimi@suomensotilas.fi • Teksti: Timo Säyrinen • Toimitus: Jaakko Puuperä, puh. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G 4 Sopwith Camel 9 Camelin versiot 12 Camelien ilma-merisotaa Suomesta 20 Fokker D.XXI 30 Lentolaivue 24 36 La-5 – Ruumisarkusta työkaluksi 43 Punatähtien taktiikka ja doktriini 46 Focke-Wulf 190 Suomen suojana 55 Focke-ässät 60 P-51 Mustang – Sodan voittanut hävittäjä
4 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II CAMEL Lensi Suomenkin taivailla! U S N AT IO N A L A RC H IV ES A N D RE C O RD S A D M IN IS TR AT IO N
Yksi vastaus oli maailmankuulu Sopwith Camel, joka lensi yli sata vuotta sitten Suomenkin taivaalla! S aksa voitti Fokker E.III:n avulla länsirintaman taivaiden ilmaherruuden syksyllä 1915. Brittien ja ranskalaisten oli vastattava tähän. Liittoutuneet kehittivät kiireesti vastaukseksi Fokkerille omat hävittäjänsä, joiden saksalaiskoneita parempi suorituskyky auttoi kesällä 1916 liittoutuneita vuorostaan riistämään ilmaherruuden Saksalta. Aero Squadronin Cameleita länsirintamalla. Moottorin voimalla tapahtuva ilmailu oli reilun kymmenen vuoden ikäinen, ja sotilasilmailu aivan hieman nuorempi. Tämä 2020-luvulla pöydän ääressä ajateltuna mitätön parannus oli reilu sata vuotta sitten mittava tulivoiman lisä – tulivoima kaksinkertaistui. Ensimmäisenä ilmasotahistorian oikeana hävittäjänä voidaan pitää saksalaista Fokker E.III:ta, jossa oli tahdistimella varustettu potkurikehän läpi ampuva konekivääri. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa ilma-aseen toiminta oli yksinomaan tiedustelua. Lentäjä kykeni samanaikaisesti ohjaamaan lentokonetta ja taistelemaan. Tärkeimmät liittoutuneiden hävittäjätyypit tässä vaiheessa olivat brittiläiset työntöpotkurilla varustetut DH.2 ja FE.2 sekä ennen kaikkea ranskalaiset Nieuport 11 ja 17. Albatrosit (katso Suomen Sotilaan Hävittäjät 2020) olivat vastustajiansa raskaampia eivätkä niin liikehtimiskykyisiä, mutta niiden parempi suorituskyky ja tulivoima vetivät liittoutuneisiin verrattuna vuorostaan pitemmän korren. Albatros oli ensimmäinen hävittäjä, johon oli asennettu kaksi eteenpäin ampuvaa tahdistimella varustettua konekivääriä ilman että toisen kookoon aiheuttama massanlisä heikensi suoritusarvoja oleellisesti. 5 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Saksan ilma-ase vastasi syksyllä 1916 tuomalla rintamalle Albatros D.II:n ja hieman myöhemmin D.III:n. Sotaa pidetään usein yhtenä ihmisyhteisöjen suurimmista kannustimista tekniikan nopeaan kehittämiseen, ja niin kävi nytkin. YHDYSVALTAIN ILMA-ASEEN 148. Huomatkaa Britannian kansallisuustunnukset.. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN E nsimmäinen maailmansota. Vastapuolen tiedustelun estämiseksi syntyi erityisesti lentokoneiden alas ampumiseen tarkoitettu lentokonetyyppi: hävittäjä. Liittoutuneet kutsuivat sitä Fokker-vitsaukseksi (Fokker scourge). Albatros oli läntisten sotataivaiden kuningas vuodenvaihteessa 1916–17 ja keväällä 1917
Tyypin ensimmäiset taistelulennot ja ensimmäiset ilmavoitot tulivat 4.7.1917. Sopwithin pääinsinöörin johdolla olikin valmisteilla Camel, jonka prototyyppi lensi ensimmäistä kertaa jo 22.12.1916. Kaikki olivat tyypiltään pyöriviä tähtimoottoreita. Jokin syyhän siihen täytyi olla. Vika ei ollut itse konetyypeissä, varsinkaan Pupissa, vaan nopeassa kehityksessä, jossa onnistunutkin konstruktio jäi helposti kehityksen jalkoihin. 6 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Kesällä liittoutuneet toivat rintamakäyttöön uudet hävittäjänsä, ranskalaiset SPAD VII:n (Société Pour L’Aviation et ses Dérivés) ja britit Royal Aircraft Factoryn S.E.5:n, Bristol Fighterin ja Sopwith Camelin. Sekin saattoi olla sijoitettu ylemmän tason yläpuolelle, jolloin lippaanvaihdot ja häiriönpoistot olivat hankalia. Camel oli liittoutuneiden ensimmäinen sarjatuotantoon edennyt hävittäjä, jossa oli kaksi potkurikehän läpi eteenpäin ampuvaa konekivääriä. Ranskalainen Spad XIII, brittien Sopwith Snipe ja Saksan Fokker D.VII menivät pian ohi. Royal Flying Corps Sopwith Camel F1.. Viimeksi mainitusta oli tuleva ensimmäisen maailmansodan liittoutuneiden menestyksekkäin hävittäjä ilmavoittojen määrässä mitattuna. Akselinsa ympäri pyörivän moottorin luontainen ominaisuus oli voimakas gyroeli hyrräefekti, joka aiheutti sen, että hyvin kevytrakenteinen lentokone kaarsi paremmin moottorin pyörimissuuntaan. Sopwith Keväällä 1917 Sopwithin aikaisemmista niin ikään vuonna 1916 kehitetyistä hävittäjistä – sinänsä varsin onnistuneesta Pupista ja Triplanesta – ei ollut enää juurikaan vastusta saksalaisten Albatroseille. Viimeksi mainittua on luonnehdittu ensimmäisen maailmansodan parhaaksi laajasti palveluskäytössä olleeksi hävittäjäksi. Yleisin Camelin moottori, • Clerget 9Bf, 140 hv, • Le Rhône 9J, 110 hv, • Bentley BR1, 150 hv. laivueessa. Suomen Sotilaalla ei ole aiheesta tilastotietoa, mutta todennäköisesti lukuisa määrä ensimmäisen maailmansodan aikaisia hävittäjiä suistui alas taivaalta, kun tahdistimet menivät epäkuntoon ja konekiväärit ampuivat omat potkurinlavat hajalle. Camel Camel oli toisaalta erittäin liikehtimiskykyinen hävittäjä. Camelia valmistettiin kuudella eri moottorilla: • Clerget 9B, 130 hv. Tahdistimen käyttöönotto liittoutuneiden ilmavoimissa näytti olleen hitaampaa kuin Saksassa. Ympärysvalloissa ei ilmeisesti luotettu laitteen toimivuuteen. Vielä kesällä 1917 monessa liittoutuneiden hävittäjätyypissä oli vain yksi eteenpäin ampuva konekivääri. Suorituskyvyltään Camel oli palvelukseen tuloaikanaan hävittäjien parhaimmistoa mutta ei enää sodan loppuvaiheessa, niin nopeaa oli teknologian kehitys sodan kintereillä reilu sata vuotta sitten. . Kaartotaistelussa se päihitti kaikki vastustajansa paitsi Fokker Dr.1:n eli kuuluisan Fokkerin kolmitason. Moottori antoi Camelille parhaan suorituskyvyn ja oli yleisin merivoimien Cameleissa, • Gnome Monosoupape 9B-2, 100 hv ja • Gnome Monosoupape 9, 160 hv. Ensimmäiset tulivat palveluskäyttöön kesäkuussa Dunkirkin alueelle ryhmitetyssä Britannian merivoimien ilmailujoukkojen (The Royal Naval Air Service) 4. Kuuluisasta brittiläisestä huumorista kertoo lentäjien sanonta, että jos Camelilla halusi kaartaa 90 astetta vasempaan, oli parempi tehdä se kaartamalla 270 astetta oikealle
A U ST RA LI A N W A R M EM O RI A L C O LL EC TI O N. 7 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Majuri Wilfred McCloughry Sopwith Camelinsa kera
8 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Vaativa ratsu Liikehtimiskykyinen Camel oli myös erittäin vaikea lennettävä. Ken lentokoneella on lentänyt, tietää tämän olevan ilkeätä. Yksi syy tähän oli se, että kone oli jo jäänyt hieman jälkeen suoritusarvoiltaan sodan lopun huippuhävittäjistä. Clerget 9B -moottori.. Potkurinakseli on niin ikään edestäpäin katsottuna sylinterikehän keskellä. Pariton sylinterimäärä on lähes sääntö nelitahtisissa bensiinitähtimoottoreissa. Täyteen tankattu polttoainetankki aiheutti massakeskipisteen siirtymisen taaksepäin, turvallisen alueen takarajalle saakka. Sylinterit voivat olla myös useammassa rivissä, toisen maailmansodan koneissa usein kahdessa. Suuria määriä kokemattomia lentäjiä menehtyikin Cameleiden maahansyöksyissä ilman vihollisvaikutusta. Nämä seikat yhdistettynä jo mainitun hyrräefektin aiheuttamiin ohjailuhaasteisiin tarkoitti, että Camelia piti lentää, siis liikutella ohjaussauvaa ja polkimia koko ajan, mikäli aikoi pitää koneen hallinnassaan. Tähtimoottorissa on useimmiten kehällä pariton määrä sylintereitä, millä helpotetaan varsinkin pyörivän tähtimoottorin tasapainotusta ja toisaalta myös kiinteän moottorin vakautumista värinän minimoimiseksi. Erään brittinäkemyksen mukaan Camel oli hienoin taisteluväline mitä ikinä oli tuotettu, mutta vain asiansa osaavien käyttäjien ohjaamana. Normaali kiinteä tähtimoottori on kiinnitetty lentokoneen runkoon, ja sylinterit pyörittävät potkuria. Täydellä tankilla Camel oli peräpainoinen lennettävä. Cameleille kirjattiin ensimmäisessä maailmansodassa 1 294 ilmavoittoa, enemmän kuin millekään muulle liittoutuneiden hävittäjälle. Vähäinen värinä oli merkittävä etu, koska moottorit ja potkurit olivat yli sata vuotta sitten hidaskäyntisiä. Tämä liittyy muun muassa sytytyksen sekä imuja pakoventtiilistön ohjaamiseen. Haasteena tähtimoottorissa on sangen monimutkaisen muotoinen kampiakseli ja lentokoneessa tietysti suuri ilmanvastus. . Mikä kumman pyörivä tähtimoottori. Viittaus Viktorian ristiin oli todellisuudessa hieman yliammuttu. Miinuspuolelle piti laskea suuri polttoaineen ja voiteluöljynä käytetyn risiiniöljyn kulutus – moottoriöljy ei kiertänyt järjestelmässä vaan suihkusi sumuna taivaalle voitelun jälkeen; öljynkulutus saattoi olla lähemmäs 10 litraa tunnissa. 1920-luvulla pyörivät tähtimoottorit poistuivat käytöstä lähinnä, koska kiinteän tähtimoottorin kehitys syrjäytti ne. Varsin erikoisen tuntuinen konstruktio oli ensimmäisen maailmansodan aikana hyvinkin yleinen lentokoneissa. Sodan viimeisinä kuukausina britit käyttivät Cameleita enenevässä määrin maataistelukoneena. Kone, joka oli erään tarinan mukaan saanut alkujaan nimensä kaksoiskonekivääriensä suojakuvun kaksoiskyttyrämäisestä muodosta, poistui Britanniassa rivistä jo vuonna 1920 täysin vanhentuneena. Parillinen sylinterimäärä on yleisempi kaksitahtisissa ja dieseliä tai vaikkapa kaasua polttoaineena käyttävissä tähtimoottoreissa. Hävittäjää rakennettiin eri versioina hieman alle 5 500 kappaletta. Britannian lisäksi Cameleita käyttivät Australia, Belgia, Kanada, Viro, Ranska, Gruusia (Georgia), Kreikka, Latvia, Alankomaat, Puola, Venäjä, Neuvosto-Venäjä ja Yhdysvallat. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Camelit pääsivät taistelutoimiin vielä länsivaltojen interventioissa NeuvostoVenäjälle vuonna 1919, jolloin Britannian ilma-aseella oli niitä käytössään ainakin Suomenlahdella ja Etelä-Venäjällä. Kiinteässä tähtimoottorissa voi tulla ongelmaksi myös jäähdytys. Jopa nelirivisiä tähtimoottoreita on valmistettu. Pyörivässä tähtimoottorissa sylinterit ovat kiinni potkurinakselissa, kampiakseli lentokoneen rungossa ja sylinterit pyörittävät potkuria ja sylinterikehää. Kaikkiaan Britannian ilma-aseella oli vuonna 1918 kolmekymmentä hävittäjälaivuetta, joista kolmetoista oli aseistettu Cameleilla. Lentäjille koneen sanottiin olevan valintamahdollisuus puuristin, punaisen ristin ja Viktorian ristin välillä. Ensimmäisessä maailmansodassa Britannian korkeimman kunniamerkin sai kahdeksantoista lentävään henkilöstöön kuuluvaa, joista vain kaksi oli merkin ansaintahetkellä lentänyt Camelilla. Moottorin pyörimisliike aiheutti voimakkaan gyroeli hyrräefektin (nopeasti pyörivä kohde pyrkii vastustamaan akselin asentoon kohdistuvia muutoksia), joka johti lentokoneen vakavuusja ohjattavuusongelmiin. Camelilla taisteleminen ja sen erinomaisen liikehtimiskyvyn täysi hyödyntäminen edellytti kokenutta lentäjää. Hävittäjän massakeskipiste oli huomattavan edessä. Tähtimoottori on edelleen yllättävän yleinen rakenne lähinnä teollisuuden voimakoneissa ja joissakin sota-aluksissa. T ähtimoottorissa sylinterit on asennettu edestäpäin katsottuna ympyrän muotoon. Rakenteensa puolesta tähtimoottori voi olla kiinteä tai pyörivä (rotaari). Pyörivän tähtimoottorin edut olivat tasainen käynti (vähäinen värinä), tehokas jäähdytys (pyörivien sylintereiden liike tuotti jäähdytysvaikutusta) sekä muita moottoreita parempi tehopainosuhde. Oma lukunsa oli Sherman-vaunuissa käytetty henkilöauton rivimoottoreista tähdenmuotoon asennettu voimanlähde. Kehitys oli nopeaa. Toisaalta hyrrävoimia käytettiin myös hyväksi, ja rotaarikoneella pystyttiin lentoliikkeisiin, joihin kiinteämoottorisella koneella ei pystytty
(Trench fighter) 1, koekäytössä ollut maataisteluversio. CAMEL 2F.1 oli tarkoitettu merivoimien käyttöön lentotukialuksille. Elokuussa Brittein saarille oli ryhmitetty seitsemän Cameleilla lentävää yöhävittäjälaivuetta. Lipassyöttöisten konekiväärien uudelleenlataamisen mahdollistamiseksi version ohjaamoa oli siirretty hieman taaksepäin. Camelin versiot BA E SY ST EM S RA F M U SE U M. 2F.1:n toinen konekivääri oli siirretty ylemmän tason yläpuolelle. . (TRENCH FIGHTER) 1 oli vain koekäytössä ollut maataisteluversio. Sen aseistuksena oli niin ikään kaksi eteenpäin ampuvaa konekivääriä, mutta kumpikin oli asennettu yläsiiven yläpuolelle, millä haluttiin estää lentäjän pimeänäkökykyä tuhoutumasta aseiden suuliekkien takia. 9 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II C AMEL F.1 oli päätuotantoversio. CAMEL COMIC oli yöhävittäjä. Konekiväärit oli suunnattu hieman viistoon alaspäin, ja koneeseen oli lisätty metallilevyjä lisäsuojan saamiseksi. Versiossa oli myös rungon takaosan sisäpuolella kellukepussi, jonka tarkoitus oli pitää kone ja lentäjä pinnalla, mikäli oli jouduttu tekemään pakkolasku mereen. Royal Naval Air Service (RNAS) Sopwith Camel 2F.1. . RAF:n 50. Camel Comicia käytettiin ensi sijassa Britannian ilmapuolustuksessa maaliskuusta 1918 eteenpäin. Sopwith Camel T.F. CAMEL T.F. Squadronin Sopwith Camel Comic -yöhävittäjä. . 2F.1:llä oli hieman F.1:tä pienempi siipien kärkiväli. Comicissa oli myös navigointivalot. Aseistus näyttää olevan irroitettu huoltoa varten. CAMEL TRAINER oli kaksipaikkainen aseistamaton koulutusversio. Comic-nimeä käytettiin myös Camelin edeltäjän Sopwith 1½ Strutterin yöhävittäjäversiosta
U .S . N A VA L H IS TO RY A N D H ER IT A G E C O M M A N D U .S . Hyökkäykseen osallistui seitsemän Camelia, joista yksi putosi mereen matkalla kohti kohdetta moottorihäiriön takia. Kolmelta loppui polttoaine hyökkäyksen jälkeen, ja ne putosivat niin ikään mereen. Operaatio oli historian ensimmäinen lentotukialukselta käsin tehty hyökkäys. N A VA L H IS TO RY A N D H ER IT A G E C O M M A N D Sopwith Camel F.1 Tuotannon aloitus Toukokuu 1917 Moottori (hv) Clerget 9B -9-sylinterinen pyörivä tähtimoottori (130) Pituus (m) 5,72 Kärkiväli (m) 8,53 Siipipinta-ala (m 2 ) 21,5 m 2 Tyhjäpaino (kg) 422 Starttipaino (kg) 659 Huippunopeus (km/h) 182 Nousukyky (m/min) 330 Lakikorkeus (m) 5 800 Toimintasäde (km) 480 Aseistus 2 x 7,7 mm Vickers kk, maataistelutehtävissä lisäksi 50 kg pommeja. Kuva on otettu 19.7.1918 hieman ennen Tondernin hyökkäystä. Britit pitivät hyökkäystä menestyksenä, koska sen jälkeen saksalaiset luopuivat Tondernin tukikohdan käytöstä. L Hammondin Sopwith Camel starttaa taistelulaiva USS Mississippin tykkitornin päälle rakennetulta kiitoradalta. Hyökkäyksessä tuhoutui kaksi saksalaista ilmalaivaa ja useita vaurioitui. Huomaa konekiväärit siipien yläpinnoilla (versio 2F.1). 10 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II SEITSEMÄN CAMELIA LENTOTUKIALUS HMS FURIOUKSEN KANNELLA. Tässä eletään huhtikuuta 1919.. . Komentajakapteeni E. Kolme muuta laskeutui taistelun jälkeen puolueettomaan Tanskaan, jossa ne internoitiin. Nykyään Tanskassa sijaitseva Tondern oli Saksan merivoimien ilmalaivatukikohta
SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 11
Vasemmalla näkyvä pienempi allas tunnetaan nimellä sotasatama. CAMELIEN ILMAMERISOTAA SUOMESTA Britannia vastaan Neuvosto-Venäjä – Suomesta käsin… ja lentäenkin bolševikkeja vastaan!. Kuvan keskellä ylhäällä näet aukon, josta veneet syöksyivät kohteeseen, ilmakuva paljastaa hyvin myös veden mataluuden. 12 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Sota Suomenlahdella vuonna 1919 oli lähellä muuttaa maailmanhistoriaa, ja näyttelivätpä siinä pientä osaansa niin Suomen ja Britannian nuoret ilmavoimatkin. Aukon alapuolella vasemmalla näet rastilla merkityn Pamjat Azovan kolmine savupiippuineen, kuvan oikeassa reunassa näkyy myös kaksi rastilla merkittyä alusta, joista ylempi ja suurempi on Petropavlovsk ja alempi Andrei Pervozvannij. Runsaslukuisen näköinen Venäjän laivasto oli taisteluarvoltaan todellisuudessa pelkkä varjo siitä, mitä se oli ollut ennen vallankumousta. Altaan ahtaus teki siitä erittäin haastavan iskukohteen. Yhä käytössä oleva satama-allas oli vuonna 1919 kuvassa vasemmalta oikealle noin 1,3 kilometriä pitkä ja 50 metriä leveä. Camelit lensivät hänen majesteettinsa väreissä viimeisiä sotalentojaan Suomesta reilu sata vuotta sitten. Ilmakuva Kronstadtin keskisatamasta 26.7.1919
Saksan tap. 13 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II V enäjän lokakuun 1917 suureksi vallankumoukseksi usein yhä kutsuttu, vähemmistösosialististen äärivasemmistolaisten bolševikkien Pietarissa marraskuussa 1917 tekemä aseellinen vallankaappaus ei suinkaan vakiinnuttanut saatikka varmistanut bolševikkien hirmuvaltaa kaaokseen ajautuneessa maassa. Suomessa saksalaisten saapuminen ja venäläisten rauhansopimuksen mukainen vetäytyminen teki nopeasti lopun sisällissodaksi muuttuneesta vapaussodasta. Maassa raivosi viimeistään kesästä 1918 alkaen sisällissota, joka oli vaativa vuoteen 1923 mennessä miljoonia kuolonuhreja – arviot liikkuvat seitsemän ja kahdentoista miljoonan välillä. Venäjän sisällissotaan liittyi tietysti myös monien vanhasta emämaasta eroon pyrkineiden entisten alusmaiden, kuten Suomen ja Viron, vapaustaistelut. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN Kronstadtia pidettiin Euroopan vahvimpana rannikkolinnoituksena Gibraltarin ohella.. Suomalainen vasemmisto oli noussut ensin Pietarin bolševikkien kiihotuksesta ja aseistamana kapinaan ja tuli sitten Leninin pettämäksi. Kun bolševikit olivat tehneet ensin aselevon ja sitten rauhan keskusvaltojen kanssa, saapuivat saksalaiset bolševikkien suostumuksella Viroon ja Suomeen. Uuden hallinnon käsissä olivat loppuvuodesta 1917 oikeastaan vain Moskovan ja Pietarin alueet. Entisten tsaarin ajan kenraalien Nikolai Judenitšin, Lavr Kornilovin, Anton Denikinin, Pjotr Wrangelin sekä amiraali Aleksandr Koltšakin komennossa taisteli armeijoita vallankaappaajia vastaan Suomenlahden eteläpuolella, Kuolan niemimaalla, Etelä-Venäjällä ja Siperiassa
. Mutta miten tämä tuttu historia liittyy Sopwith Cameleihin Suomen taivaalla. Joka tapauksessa tosi oli kyseessä: kumpikin osapuoli ampui kovilla ja kohti. U .S . Länsivaltojen tavoitteena oli kaataa bolševikkihallinto – tilalle voisi sitten tulla monarkki, duuma tai kenraali. Puolakin oli Venäjää vastaan sodassa vuosina 1919–1920. …ja uuden alku Länsivallat lähettivät keväällä 1919 laajemmin joukkoja Venäjälle taistelemaan bolševikkeja vastaan. N A VA L H IS TO RY A N D H ER IT A G E C O M M A N D. Puolan menestys sodassa puolestaan vaikutti ratkaisevasti muun muassa Suomen saavutuksiin Tarton rauhanneuvotteluissa. Venäjän bolševikkihallin non julkilausuttuna tavoitteena oli maailmanvallankumous. Nämä puolestaan taistelivat juuri bolševikkeja vastaan, kunnes liittoutuneet alkoivatkin vaatia saksalaisten vetäytymistä. 14 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II pio sodassa pelasti loppuvuodesta vasta itsenäistyneen Suomi-neidon joutumasta uuden isännän tiukaan syleilyyn. Venäjän sisällissotaan sekaantuivat länsivallatkin. Mutta toisin kuin Suomenlahden pohjoisrannalla virolaiset taistelivat myöhemmin myös Baltiaan – voittajien vaatimuksesta – ensimmäisen maailmansodan jälkeen jääneitä Saksan armeijan yksiköitä ja baltiansaksalaisten vapaajoukkoja vastaan. Sekavaako. Ettei mene liian helpoksi, niin mainittakoon, että britit olivat palkanneet myös Suomesta paenneita punaisia riveihinsä taistelemaan suomalaisia ja saksalaisia vastaan Vienan Karjalassa, samalla kun britit itse kävivät sotaa Venäjän bolševikkeja vastaan vuonna 1918. Sir Walter Henry Cowan. Olihan Leninin valtaannousu ollut osittain Saksan tiedustelupalvelun tukema operaatio toisen rintaman poistamiseksi ja sodan ratkaisemiseksi lännessä ennen Yhdysvaltojen väliintuloa. Ensimmäiset joukot saapuivat Venäjälle jo vuonna 1918 bolševikkien tehtyä ensin joulukuussa 1917 aselevon ja maaliskuussa 1918 rauhan Saksan kanssa. . Venäjä haluttiin pitää sodassa tai ainakin estää saksalaisia saamasta valtaansa strategisesti tärkeitä kohteita. Lisäksi se oli ilmoittanut, että työläisten paratiisi ei maksaisi takaisin ”porvarillis-taantumuksellisen” tsaarin Venäjän ulkomailta ottamia lainoja. Iso-Britannia oli lähettänyt joukkoja Pohjois-Venäjälle Muurmannille, Kuolan niemimaalle ja Arkangelin alueelle jo ensimmäisen maailmansodan aikana, Ranskan kanssa myös Etelä-Venäjälle ja Yhdysvallat ja Japani Venäjän Kaukoitään. Ukraina ja Valko-Venäjä ja monet muut jäivät seuraavina vuosina Venäjän bolševikkien vallan alle. Sodan loppu… Nuori itsenäinen Suomi oli niin ikään – enemmän tai vähemmän – käytännössä sotatilassa Neuvosto-Venäjää vastaan Suomen vapaussodan seurauksena aina Tarton rauhaan 14.10.1920 saakka. Virossa kuten Suomessakin laillisen hallitusvallan joukot taistelivat ensin kotimaisia ja venäläisiä kommunistijoukkoja vastaan. Nämä Venäjälle hyökänneet maat eivät katsoneet olevansa virallisessa sotatilassa – eiväthän ne tunnustaneet bolševikkihallintoakaan. Sopwith 1 ½ Strutter starttaa Royal Navyn sotalaivan tykkitornialustalta. Kaikki eivät menestyneet vapaussodissaan
Se tukeutui Koivistolle rakennettuun maakenttään, joka oli nykyisen Koiviston sataman alueella. SO TA M U SE O. Tehtävä oli siinä mielessä ristiriitainen, että osasto ei saanut ryhtyä sotatoimiin Neuvosto-Venäjää vastaan, ellei jälkimmäinen antanut siihen jotain aihetta. Kotlin, ruots. ilmahyökkäykset, 3. Osaston tehtävänä oli tukea Viron vapautta ja Venäjän valkoisen armeijan luoteisarmeijaa ja estää Neuvosto-Venäjän Itämeren laivaston poistuminen Kronstadtin tukikohdasta. Meri oli vahvasti miinoitettu. 15 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Brittiläinen laivasto-osasto oli saapunut Itämerelle Baltiaan jo heti sodan päätyttyä loppuvuodesta 1918. Brittiosaston komentajana toimi kontra-amiraali sir Walter Cowan. Venäjän puolella olivat vielä lisänä voimakkaat rannikkopatterit Kronstadtissa ja sen alaisissa linnakkeissa – suomalaisittain Retusaaren (ven. Suomenlahden pohjukan sulkeminen merimiinoitteilla. Brittien lento-osastoon Koivistolla kuului mm. Reitskär) vesillä – ja Suomenlahden etelärannan Krasnaja Gorkassa eli Yhinmäessä. Muistetaan että Britannia ja Venäjä eivät olleet sodassa toisiaan vastaan, ja britit arvioivat – aiheesta – kotimaan vasemmiston nostavan äläkän aktiivisista sotatoimista. nopeiden ja kevyiden alusten hyökkäykset, 2. Sevastopol oli aseistettu kahdellatoista ja Pervoznannij neljällä 12 tuuman eli 305 millin tykillä. Kahakka ei aiheuttanut vaurioita, ja neuvostohävittäjät palasi. Talven ja miinojen vuoksi ensivisiitti jäi lyhyeksi, ja britit palasivatkin Suomenlahdelle täysin voimin vasta kesän kynnyksellä 1919. Osastoon kuului kevyitä risteilijöitä, hävittäjiä, moottoritorpedoveneitä, pari sukellusvenettä ja huoltoaluksia. Vain vuotta aikaisemmin tukikohdasta käsin olivat toimineet saksalaiset, ja vuosi siitä taaksepäin lensivät Suomen taivaalla venäläiset. Ilma-merisotaa Itämerellä Neuvosto-Venäjän Itämeren punalippuinen laivasto oli ainakin materiaalisesti ja tulivoimaltaan huomattavasti brittiosastoa vahvempi: siihen kuului noin 30 alusta, joista tärkeimmät olivat taistelulaivat Sevastopol ja Andrei Pervozvannij, yksi risteilijä ja kahdeksan hävittäjää. Ensimmäiset kovapanosammunnat brittien ja venäläisten välillä käytiin jo 9.6.1919, jolloin kummankin puolen hävittäjäalukset avasivat tulen toisiaan kohti Kronstadtin länsipuolella. Koivistonlahti muodosti suhteellisen suojaisen ankkuripaikan, vaikka siellä ei varsinaista satamaa ollutkaan. 4. Suomi oli luvannut tukikohdaksi Koiviston Karjalankannaksen rannikolla. Brittien muhkeimmat kanuunat olivat vain 152-millisiä. Koivistolla sijaitsi Suomen ilmailuvoimien merilentotukikohta, johon oli ryhmitetty ilmailuvoimien III ilmailuosasto päällikkönään Gerdt Wrede. Vasemmisto oli levoton ja nouseva voima kaikkialla Euroopassa, ja sodanvastainen mieliala oli vahva espanjantaudin kurittaessa sodan runtelemaa Eurooppaa sata vuotta sitten. Arvioituaan tilannetta näki kontra-amiraali Cowan neljä operointitapaa: 1. Sen verran salaista oli toiminta, ettei III ilmailuosastolle oltu turhaan kerrottu brittilaivojen saapumisesta etukäteen, ja oli vähällä, ettei Wrede pommittanut aluksia saksalaisperäisillä Friedrichshafen-kellukekoneillaan, kun ne lähestyivät Koivistoa. Sopwith Camel. Nopeaa oli ajan kulku sata vuotta sitten. Tämä vaihtoehto olisi edellyttänyt monitoreiden siirtämistä Suomenlahdelle. monitoreiden käyttö. Nämä matalakulkuiset ja hitaat mutta hyvin suojatut ja järeillä tykeillä aseistetut alukset soveltuivat hyvin taisteluun rannikkovesillä. Kronstadtia pidettiin Euroopan vahvimpana rannikkolinnoituksena Gibraltarin ohella
Yöllä Agar hyökkäsi uudestaan, nyt vain CMB 4:llä ja vain alueelle jäänyttä risteilijä Olegia vastaan. Seuraavana aamuna neuvostotaistelulaivat palasivat Kronstadtiin. Se oli kuin katkera pieni muisto Tsushiman ajoilta toiselta puolelta maapalloa. Itäisellä Suomenlahdella salainen palvelu solutti asiamiehiä Neuvosto-Venäjän puolelle, ja Agar toimi erään asiamiesryhmän johtajana. Kumpikin oli aseistettu yhdellä torpedolla. Hän esitti kontra-amiraali Cowanille veneiden käyttämistä hyökkäyksiin neuvostolaivaston aluksia vastaan. Agarin torpedo osui. Kulkuvälineenä eivät olleet sentään lentokoneet, mutta modernit nopeat moottorialukset eli moottoritorpedoveneet. Bolševikkien hallussa olevassa Krasnaja Gorkan linnoituksessa puhkesi kapina 13.6.1919. . kahdella moottoritorpedoveneellä, CMB 4:llä ja CMB 7:llä. Agar ajoi Koivistolta ulos 16.6. Pari päivää myöhemmin Agar kävi toteamassa Olegin tuhoutumisen istuen Suomen ilmailuvoimien Friedrichshafenin tähystäjän paikalla; risteilijä oli uponnut matalaan veteen. Cowan ja Agar päättivät hyökätä bolševikkien sotalaivoja vastaan. Mutta aktiivinen Agar (lisää suuresta seikkailijasta ja Viktorian ristin kantajasta Suomen Sotilaan Ritarit -lehdessä myöhemmin tänä vuonna) halusi käyttää torpedoveneitään muuhunkin kuin henkilökuljetuksiin. Aivan kuten aikakautensa lentokoneet kärsivät muutkin viime vuosisadan alun moottoripelit alituisista lastentaudeista ja rakenteellisista heikkouksista. 16 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II vat pian omien miinakenttiensä suojaan Kronstadtiin. Cowan suostui. Agar ja Oleg Aikakautensa tosielämän James Bond, hänen majesteettinsa kuninkaallisen laivaston kapteeniluutnantti Augustus Agar teki vuonna 1919 töitä Britannian vasta kymmenen vuotta aikaisemmin perustetulle salaiselle palvelulle MI6:lle. Esimerkiksi 15.6.1919 Agar haki erään agentin veneellä Pietarin satamasta Terijoelle. Niinpä CMB 7 saikin teknisen vian, joka keskeytti hyökkäyksen. Viiden tonnin painoinen pikavene, jonka miehistön vahvuus oli kolme, upotti 7 000 uppouman bolševikkiristeilijän, jonka miehistön vahvuus oli noin 500. Alla kapteeniluutnantti Augustus Willington Shelton Agar VC DSO RN.. Itämeren laivaston taistelulaivat ja risteilijä Oleg ajoivat seuraavana päivänä Kronstadtista Krasnaja Gorkan edustalle. Puna-armeijan johto käski piirittää linnoituksen ja määräsi neuvostoilmavoimat ja Itämeren laivaston pommittamaan ja ampumaan sitä. Hän myös kuljetti henkilökohtaisesti ryhmänsä asiamiehiä Neuvosto-Venäjälle ja takaisin. Sähke, jossa ilmoitetaan Agarin onnistuneesta hyökkäyksestä CMB 4:llä venäläistä Oleg-risteilijää vastaan Kronstadtissa
Harhautuksesta huolimatta Leninin vallankaappauksen ydinjoukko – Kronstadtin matruusit – havaitsivat pikaveneet jo niiden lähestyessä, ja linnake avasi torjuntatulen maista sekä aluksilta. CMB-veneet ja niiden voimanlähteet olivat hyvin vaurioherkkiä ja vaativat osaavaa huoltoa. Vindictive toimi ilmaoperaatioiden suunnitteluja johtopaikkana ja kunnossapitotukikohtana. . Hyökkäykset tehtiin yksittäisillä lentokoneilla tai muutaman koneen muodostelmilla. Lentotukialuksen lentokoneet ja niiden henkilöstö kuuluivat maavoimien Royal Flying Corpsin tilalle vasta perustettuun Royal Air Forceen, Britannian ilmavoimiin. Britit aloittivat ilmahyökkäykset Kronstadtin sotasatamaa vastaan. Short 184:t olivat tiedustelukone-torpedopommittajia. . Toinen niistä upposi heti, ja toisen upotti puolustajan tykkituli. Vindictiven lentokoneet siirrettiin maihin, josta käsin ne pääosin lensivät. Menestys oli heikko. Kevyet pommit räjähtelivät, ja konekiväärien sarjat kaikuivat, kun Sopwithit ja Shortit iskivät satamaan. Punalippuinen tukikohta puolustautui ja kiinnitti koko huomionsa ilmahyökkäykseen. 17 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Puna-armeija otti Krasnaja Gorkan haltuunsa 17.6. Aluksella oli kahdeksan Short 184 -kellukekonetta eli vesitasoa, neljä Sopwith 1½ Strutter -konetta, kaksi Grain Griffin -tiedustelukonetta sekä kolme Sopwith Camelia. HMS Vindictiven ilmaoperaatiot tehtiin hieman toisin kuin lukijoille varmasti tutumpien toisen maailmansodan aikaisten ja sen jälkeisten lentotukialusten. Kaksi brittivenettä törmäsi toisiinsa. Osa kapinallisista pääsi pakoon, mutta puna-armeija teloitti pääosan. Viisi minuuttia ennen veneiden hyökkäystä Kronstadtin ilmatilaan lensi seitsemän brittilentokonetta, joiden tarkoitus oli harhauttaa torjunnan huomio pois pääjoukosta. Lentotukialus Suomenlahdella Kuninkaallinen laivasto (Royal Navy) eli Ison-Britannian voittoisat merivoimat siirsi nyt Cowanin komentoon lentotukialus HMS Vindictiven. Kun tyynellä säällä piti saada ilmaan raskaasti lastattuja lentokoneita, koneet siirrettiin takaisin Vindictivelle, joka ajoi ulos Koivistolta, ja lentokoneet starttasivat aluksen liikkeestä aiheutuvaan 25 solmun vastatuuleen. Bolševikkien risteilijä Oleg.. 1½ Strutterit olivat maataisteluversioita, joissa ei ollut konekivääriaseistusta. 14-metristä CMB 7-venettä hinataan Terijoelle sen potkuriakselin vaurioiduttua kesäkuun 16.–17. Mutta kapteeniluutnantti Agarin taannoinen hyökkäys Olegia vastaan synnytti kontra-amiraali Cowanin mielessä uuden operaatioajatuksen. Käytössä olleilla maksimissaan 45 kilon painoisilla pommeilla ei ollut suurtakaan vaikutusta isoihin sotalaivoihin eikä kantalinnoitteisiin. välisenä yönä 1919. Vesien mataluuden takia ei Suomenlahdella kuitenkaan Shorteissa torpedoita käytetty. Sataman suulla partioinut neuvostohävittäjä upotti yhden torpedoveneen. Alus saapui Koivistolle 20.7.1919. Päävoiman muodosti seitsemän moottoritorpedovenettä. CMB 7 vaurioitui lopulta niin pahoin, ettei sitä voitu pelastaa, ja kun britit lähtivät Terijoelta, CMB 4 veti sisarensa merelle, jossa se upotettiin kunnialaukausten kera. Punainen terrori pyöri täysillä. Operaatio V11 – ruuti palaa Kronstadissa Cowanin iskuryhmä hyökkäsi Kronstadtin sotasatamaan yöllä 18.–19.8.1919. Samassa moottoritorpedoveneet ajoivat satamaan täydellä vauhdilla
Seuraavassa sodassa Kronstadt olisi taas ilmahyökkäysten kohteena – osin samat aluksetkin. Kumpikin joutui telakoiduksi yhdeksän kuukauden ajaksi. Kordiittipanos ampui torpedon ulos kaukalosta suoraan taaksepäin, takaperin aseen taistelukärki menosuuntaan. Sen upotti 55-jalkainen CMB-79A. Suomalaiset vapaaehtoisjoukot – joskin valA garin CMB 4 takaa kuvattuna Duxfordissa Isossa-Britanniassa vuonna 2015. Suomalaisia vapaaehtoisia osallistui Viron itsenäisyyssotaan. Kuten edellä totesimme Suomi ja Neuvosto-Venäjä olivat vapaussodan jälkeen ja viimeistään Saksan hävittyä sodan loppuvuodesta 1918 käytännössä sotatilassa, vaikka mitään sotaa ei oltu julistettukaan. Nyttemmin entisöidyt veneen jäänteet on siirretty Portsmouthiin. Britit olivat lamauttaneet Itämeren laivaston taistelukyvyn pitkälle seuraavaan vuoteen saakka. Pian kävikin ilmi, ettei HMS Erebuksen aseilla ollut juurikaan vaikutusta linnoitukseen. Mutta siitä lisää Suomen Sotilaan tulevissa erikoisnumeroissa. RAF:n lentokoneet ja neljä moottoritorpedovenettä irtautuvat ja palasivat Koivistolle. Ei kuitenkaan ensimmäistä eikä viimeistä kertaa; saksalaiset olivat tehneet menestyksekkäitä maa-meri-ilma-jointoperaatioita jo taakse jääneet sodan aikana Suomenlahdella. Vaan eipä ollut varmasti hupia tulenjohtajan työ pallossakaan. Tähystyspalloja vastaan tehdyt hyökkäykset eivät olleet huvilentoja, koska pallot oli suojattu varsin hyvin ilmatorjunnalla. Torpedon mottori käynnistyi heti, ja veneen piti kääntyä kiireesti pois eteenpäin ampaisevan torpedon tieltä. Suomenlahden rannikon Krasnaja Gorkan linnoitus tuki kantamansa puitteissa menestyksekkäästi bolševikkien taistelua, ja vaikutti siltä, että Krasnaja Gorka oli taistelujen jatkon kannalta taistelualueen oleellisin kohta. 45-jalkaisesta yhden torpedon veneestä on jäljellä pelkät kuoret ja runko. Sotatoimet vaan eivät olleet kovin menestyksekkäitä; luoteisarmeijan hyökkäykset ja puna-armeijan vastahyökkäykset vuorottelivat. Risteilijä, sukellusveneiden tukialus Pamjat Azova on kaatunut kyljelleen ja uponnut satama-altaaseen Kronstadtissa brittien moottoritorpedoveneiskun jälkeen. Sotasatamaan iskettiin kuitenkin kuvan veneestä poiketen isommilla 18-metrisillä kahden torpedon veneillä. Aloite oli nyt hyökkääjällä. Paikalle saatu 380 millin tykeillä aseistettu monitori HMS Erebus liittyi Cowanin osastoon. Torpedo ammuttiin liikkeelle, kun alus oli oikealla etäisyydellä kohteesta keula suoraan maalia kohti. CMB-79A tuhoutui hyökkäyksessä, ja sen viisihenkisestä miehistöstä kaksi haavoittui ja jäi vangiksi ja kolme kaatui. Cowan käyttäisi alusta Krasnaja Gorkaa vastaan: 380-milliset vaientaisivat bolševikkilinnoituksen – vai vaientaisivatko sittenkään. Molemmat taistelulaivat saivat osuman. Bolševikit joutuivat sentään aina brittikoneiden lähestyessä vetämään alas linnoituksen liepeillä olleet tähystyspallot, joista käsin johdettiin tykistön tulta. Kahden torpedon veneessä oli kaksi kaukaloa vierekkäin.. Neuvostolaivaston uhkan vähennyttyä kontra-amiraali Cowan käänsi päähuomionsa Krasnaja Gorkaan. Sukellusveneiden emälaiva Pamjat Azova kaatui ja upposi matalaan veteen. 18 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Entä Suomi. Krasnaja Gorka Pietarin ja Viron rajan välisellä alueella toimineen Venäjän valkoisen luoteisarmeijan tavoite oli murskata bolševikit hyökkäämällä suoraan Pietariin ja valtaamalla vallankaappauksen kehto. Kantalinnoitteisiin ryhmitetyt rannikkotykit vaativat tuhoutuakseen täysosumia. Merivoimien voimasuhteet Suomenlahdella kääntyivät edes hetkeksi hieman brittien eduksi. Miinalaiva Rurikia kohti tähdätty torpedo ei osunut. Manööveri vaati tilaa, ja ahdasta Kronstadtin sotasatamaan tehtyä hyökkäystä varten veneet harjoittelivat poijuin rajatun alueen sisällä Koivistolla. Samoin kävi jo aiemmin käytöstä poistetulle risteilijä Bogatyrille. Samaan aikaan neuvostolaivaston paikoilleen ankkuroidut raskaat alukset olivat kuitenkin helppoja maaleja puolustuksen läpi suoraan satama-altaaseen ajaneille briteille, ja hetken päästä torpedot jysähtelivät niiden kyljissä. Brittilentokoneet kävivät pommittamassa linnoitusta, niin ikään melkeinpä vailla vaikutusta. Aluksessa oli mukana vain puolet sen torpedokapasiteetista eli yksi torpedo. Itämerellä käytiin kenties pienimuotoista mutta modernia joint-meri-ilmasotaa
SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 19 tiojohdon tietäen ja hyväksymänä – tekivät vuosina 1918–1920 niin kutsuttuja heimosotaretkiä Itä-Karjalaan, Aunukseen ja Inkeriin. Karjalankannaksella ei käyty varsinaisia maasotatoimia Suomen ja Venäjän välillä vuonna 1919, mutta Kronstadtin ja Krasnaja Gorkan tykistöt ampuivat useaan otteeseen Suomen puolelle. Omia tappioita ei vihollisvaikutuksesta syntynyt, onnettomuuksien ja sään takia kylläkin. Seuraavana kesänä 1919 Britannian ilmavoimat ja suomalaiset olivatkin samalla puolella. Parikymmentä vuotta myöhemmin, kun Euroopan asioita asetettiin jälleen asein uuteen uskoon, olivat nämä maat – vastentahtoisesti – kuin ylimmät ystävät. Värikuvassa saman koneen replika. Arkangelissa toimi myös lentotukialus. Suursodan päätyttyä käsiin vanhenevia koneita riitti. Suomalaislentokoneet ottivat myös osaa operointiin Krasnaja Gorkan linnoitusta vastaan. Varsinaisia lentokoneiden välisiä ilmataisteluita ei käyty lainkaan, mutta lentokoneilla oli jo suuri merkitys sodassa. Muut tuhoutuivat onnettomuuksista, säästä, teknisistä vioista ja lentäjän virheistä johtuen. Tulokset jäivät kehnonlaisiksi. Pietari oli säilyvä bolševikkien käsissä aina vuoteen 1991 saakka. Länsivallat vetäytyivät Neuvosto-Venäjältä lopullisesti keväällä 1920 ja Japanikin vuonna 1922. Britannian laivasto-osaston pääosa poistui Suomenlahdelta marraskuussa 1919. Varmasti yksi mutta ei ainoa peruste Neuvostoliiton vuonna 1939 Suomelle esittämille vaatimuksille oli, että kolmas maa oli kohdistanut Neuvosto-Venäjää vastaan aggression Suomen alueelta. Unohdetun ilmasodan loppu Valkoisten luoteisarmeijan sotamenestys ei ollut kaksinen. Olipa siinä roolinsa Sopwith Camelillakin.. Valta vahvistui, ja Venäjän sisällissota ratkesi käytännössä jo vuonna 1920 punaisen hirmuvallan voittoon, mutta viimeisten bolševikkien vastustajien järjestynyt vastarinta päättyi Venäjän valtapiirissä vasta vuonna 1923. Interventio ei saavuttanut tavoitteitaan. Vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan vielä ollessa käynnissä joutuivat suomalaiset heimosoturit kerran britti-ilmavoimien tulituksen kohteeksikin. Kontraamiraali Cowanin laivasto-osaston Suomenlahdella olon perusteet hävisivät, kun rauhantunnustelut Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä olivat käynnissä. Britit suostuivat Viron ja Neuvosto-Venäjän rauhaan, joka solmittiin monien vaiheiden jälkeen Tartossa helmikuussa 1920. Briteillä oli lentotukikohtia Suomen lähialueilla Koiviston lisäksi myös muun muassa Äänisen Karhumäessä ja Vienanmerellä sekä Muurmannissa. Loppuosakin meni perässä seuraavana keväänä. Neuvosto-Venäjän sotalaivat loukkasivat Suomen aluevesiä. Syksyn mittaan Britannia oli toimittanut Koivistolle täydennyskoneita. Armeijan komentajan kenraali Judenitšin oli pakko hajottaa armeijansa marraskuussa 1919. Sadan vuoden takaisen ilmailun ja ilmasodan todellisuudesta kertoo palSOPWITH 1½ STRUTTERIA nostetaan USS Pennsylvanialle moottoriveneestä. Neuvosto-Venäjän ja Britannian väliset taistelutoimet ilmasotatoimineen ensimmäisen maailmansodan jälkeen jäivät eräänlaiseksi sivujuoneksi kummankin maan sotaisassa historiassa. jon se, että britit menettivät Suomenkomennuksensa aikana 34 lentokonetta, joista vain kolme sotatoimissa. Bolševikkijohtajien muistiin vuosi 1919 oli jättänyt lähtemättömän jäljen, niin lähellä oli ollut koko Neuvosto-Venäjän loppu hieman yli sata vuotta sitten. Suomalaiset saattoivat kirjata tililleen yhden vaurioituneen bolševikkilaivaston torpedoveneen ja joitakin tuhottuja rakennuksia. Kotopuolessa vasemmiston painostaessa sisäpoliittinen tilanne alkoi edellyttää Neuvosto-Venäjän vastaisten toimien lopettamista. Suomea vuoden 1919 tapahtumat koskivat kyllä jatkossakin. Suomen ilmailuvoimat vastasi näihin pommittamalla alueloukkauksia tehneitä aluksia, rautatieyhteyksiä Pietarin ympäristössä, erästä Pietarin pohjoispuolella sijainnutta asetehdasta sekä Kronstadtin satamaa
Tulevasta ei ollut tietysti tietoa, mutta vuoden takaisen taistelun muisto oli kitkerä ja uuden hyökkäyksen pelko konkreettinen. Kone, joka saisi vanhentuneenakin puolustaa isänmaata vielä seuraavassa sodassa. . Vuotta aikaisemmin Suomen kaupunkien turvana oli kieppunut taivaalla monenkirjavaa konetta. Luutnantti T. D.XXI Enemmän suomalainen kuin Alankomaista . 20 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 80 vuotta sitten Suomessa vallitsi rauha. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Niistä suorituskykyisin oli Fokker D.XXI, joka oli lopulta varsin suomalainen ja jolla suomalaiset tekivät historiaa, maailmanennätyksenkin. Häilyvä rauha kahden sodan välillä. Vuorinen saapuu lennolta 11.8.1942
Ensimmäiseltä maailmansodalta säilynyt valtio ja sen siirtomaa joutuisivat seuraavassa sodassa ilma-aseineen myös kohtalokkaaseen, monivaiheiseen ja lyhyeen kamppailuun Saksaa ja Japania vastaan. Vaan kaukanapa nuo toimivatkin toisistaan ja kovin erilaisissa olosuhteissa. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G SA -K U VA. Kyseistä hävittäjää ei siinä vaiheessa ollut vielä olemassa, vaan tilaus aloitti suunnittelutyön, johon ministeriö antoi koneen suoritusvaatimukset. Maunula on Mannerheim-ristin ritari numero 90 päivämäärällä 8.9.1942. . Niissä painotettiin rakenteen yksinkertaisuutta ja kenttäkelpoisuutta suorituskyvyn sijasta. Maunula toimi talvisodassa ja jatkosodan alussa kyseisen laivueen ykköslentueen päällikkönä ja laivueen komentajana elokuun 1941 puolivälistä alkaen. Kotimaan ilmavoimat ja Itä-Intian ilmavoimat olivat kaksi toisistaan täysin erillään olevaa organisaatiota. Niiden materiaalihankinnatkin hoidettiin erillään, mikä tarkoitti, että nämä kaksi ilmavoimaa lensivät pääosin eri konetyypeillä. Kuten nimestä ”ilmailuosasto” voi päätellä, normaalit ilmavoimatkaan ei ollut itsenäinen puolustushaara kuten Suomessa, Saksassa ja Britanniassa, vaan se kuului osastona maavoimiin. Vuonna 1934 Alankomaiden siirtomaaministeriö tilasi Fokker-lentokonetehtaalta hävittäjän Itä-Intian ilmavoimien tarpeisiin. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. 21 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II A lankomaiden kuningaskunnalla oli vuoteen 1950 saakka kahdet ilmavoimat: normaalit kotimaan ilmavoimat (Luftvaart Afdelning, LVA, ilmailuosasto) sekä jotakuinkin nykyistä Indonesiaa vastaavalla alueella toiminut Alankomaiden Itä-Intian ilmavoimat (Militaire luchvaart van het koninklijk Nederlands-Indisch leger, ML-KNIL). Lentolaivue 12:n komentaja majuri Auvo Maunula on palannut Fokkerilla sadannelta sotalennoltaan toukokuussa 1942
Tällä vähennettiin kiitoratojen ja rullausteiden auraustarvetta.. Suomen ilmavoimien alkuaikoina, pitkälle jatkosotaan saakka useisiin konetyyppeihin asennettiin talviajoiksi sukset. 22 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II LENTOLAIVUE 30:N FOKKEREITA TIIKSJÄRVELLÄ
Ylijääneistä osista valmistettiin sodan lopulla vielä viisi Fokkeria käsittänyt V-sarja, jonka viimeinen yksilö lensi ensimmäistä kertaa vasta syksyllä 1944. Bensiinihuoltoa ja aseistuksen tarkistusta. Keväällä 1941 ja keväällä 1942 kokeiltiin kahdessa Fokkeryksilössä sisään vedettäviä laskutelineitä. Uudet siivet asennettiin Fokkereihin korjausten yhteydessä. Aseistus, neljä konekivääriä, oli nyt kokonaan siivissä. 24 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 14-sylinterinen amerikkalainen Pratt & Whitney Twin Wasp -tähtimoottori. Varsin myöhään ja jo vanhentuneena. Valitettavasti IV-sarjan kasvanut massa ilman vastaavaa moottorin tehonlisäystä aiheutti sen, että hävittäjän suoritusarvot olivat oleellisesti huonommat kuin aikaisemmilla Fokkereilla. Kun Suomi teki Fokkerien hankintapäätöstä, se tiesi hävittäjän olevan alakynnessä sen aikaisiin ja lähitulevaisuudessa käyttöön tuleviin neuvostohävittäjiin nähden, mutta maassamme arvioitiin koneen kuitenkin kykenevän torjumaan pommikoneita. Kova karkaamaan Edellä mainittujen muutostöiden lisäksi Suomessa tehtiin mittava määrä Fokkerin rakenteen lujuuteen ja lento-ominaisuuksiin vaikuttaneita suurempia ja pienempiä parannuksia. IV-sarja valmistui jatkosodan alkuun mennessä. Näkyvyyttä hävittäjän takasektoriin parannettiin kokonaan pleksilasisella kuomulla; sarjoissa I–III kuomun takaosa oli umpinainen. Lentäjä sai panssaroidun penkin ja polttoainesäiliö sisäkumituksen. Mercury-Fokkerin suoritusarvot heikkenivät kiinteään laskutelineeseen verrattuna ja Wasp-Fokkerin paranivat niin vähän, että muutostyöstä ei ollut hyötyä. Kun toinen maailmansota syttyi, Fokker oli taistelukyvyltään ehdotto. Fokker D.XXI tullut lennolta 21.7.1941 klo 13.50.. Ehkä tärkeimpänä mainittakoon syksyllä 1941 kehitetty solasiipi, joka paransi kaartokykyä, sakkausominaisuuksia ja ohjattavuutta laskussa. Arvio osoittautuikin aivan oikeaksi
C O M /H IS TO RY C O LO RI N G SA -K U VA. Samoin hyökkäykset maakohteita vastaan oli kielletty. Vihollisen hyvä ilmatorjunta ja koneen suojattomuus tiedostettiin. Varsin nopeasti talvisodan alettua laivueen viisilentueinen organisaatio hajotettiin muodostamalla laivueesta kaksi osastoa, joista toiseen kuului kaksi ja toiseen yksi lentue. Laivueen pääosat muodostivat kolmannen kokonaisuuden, jossa taistelevana osana oli siis kaksi lentuetta. Laivueen pääosa oli ryhmitetty Immolaan ja yksi lentue Suur-Merijoelle Karjalankannakselle. Kun toinen maailmansota syttyi, Fokker oli taistelukyvyltään ehdottomasti vanhentunut. Laivueen ensimmäisen ilmavoiton sai 2. Sarvanto saavutti talvisodassa 13 ja jatkosodassa neljä ilmavoittoa, jälkimmäiset Brewster-hävittäjällä. Talvisodan alkuun mennessä lentolaivue 26:n Fokkereilla varustetut lentueet alistettiin lentolaivue 24:lle, jolloin Llv 26:lle jäi vain kymmenen jo todella vanhentunutta Bristol Bulldog -kaksitasohävittäjää. Talvisodan taivailla… Fokkerit olivat talvisodan alla lentorykmentti 2:een kuuluneiden lentolaivueiden 24 ja 26 kalustona. Vain hetkeksi, sillä koneen ampui alas luutnantti Sovelius hieman myöhemmin Suomenlahden päällä. Tämän seurauksena Llv 24:ään kuului nyt viisi lentuetta. masti vanhentunut. Koneen kyvyt huomioiden oli viisasta kieltää hakeutuminen taisteluun vastapuolen hävittäjien kanssa. Laivue ampui alas kymmenen muutakin punapommaria samana päivänä. Se oli maailmanennätyssuoritus. Osastot oli nimetty päälliköidensä mukaan osasto Vuorelaksi ja osasto Luukkaseksi, ja ne ryhmitettiin aluksi Lappeenrantaan ja Värtsilään. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 25 . Seitsemännen pelasti patruunoiden loppuminen. Taistelu käytiin Utin ja Tavastilan välisellä alueella. Laivueen komentaja oli majuri Gustav Magnusson, ja 30.11.1939 siihen kuului 35 Fokker D.XXI -hävittäjää. Jorma Sarvannon talvisodan aikainen FR-97. TalSA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. alas ampumasta DB-3:sta irrotettu peräsimen osa. Aseistus oli kevyehkö, liikehtimiskyky ei ollut mitenkään erikoisen hyvä, ja suorituskyky maailman kärkeen nähden oli kaukana jälkijunassa. Heinäkuussa 1943 hänet siirrettiin pois rintamatehtävistä, minkä jälkeen hän palveli ensin Kadettikoulun ilmasotaosaston johtajana ja sitten täydennyslentolaivue 35:n erään lentueen päällikkönä. Laivueen toiminta-alue oli Karjalankannaksella Viipuri–Antrea-linjan luoteispuolella, ja sen tehtävä oli vihollisen lentojen estäminen toiminta-alueellaan sillä rajoituksella, että pääkohteina olivat pommikoneet. Oikeastaan ainoa etu, joka Fokkerilla oli talvisodassa punahävittäjiin nähden, oli parempi syöksykyky: Fokker kykeni irtautumaan tiukoista taistelutilanteista ilman, että punatähtinen vastustaja kykeni seuraamaan. Kuva on otettu 8.1.1940 ja pääosassa on yhdestä Sarvannon 4.1. JORMA SARVANTO Luutnantti Jorma Sarvanto, joka yksin Fokkerilla lentäen hyökkäsi 4.1.1940 Kuopiota pommittamassa käynyttä seitsemän koneen DB-3-pommikonemuodostelmaa vastaan ja ampui niistä neljän minuutin ilmataistelun kestäessä alas kuusi. lentueen päällikkö luutnantti Vuorela Perojoki-nimisen pitäjän alueella jo heti sodan toisena päivänä 1.12.1939, jolloin hän pudotti SB2-pommikoneen. Ne siirtyivät vuodenvaihteeseen mennessä Uttiin
26 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Eräiden Fokker D.XXI -versioiden ja vertailun vuoksi myös eräiden Fokkereiden taisteluvastustajien teknisiä tietoja D.XXI (Mercury) D.XXI (Wasp) Polikarpov I-16, tyyppi 18 Polikarpov I-153 Messerschmitt Bf 109E Palveluskäyttöön 1937 1940 1939 1939 1939 Moottori (hv) Bristol Mercury VII (840) Pratt & Whitney Twin Wasp (820) Švetsov M62 (820) Švetsov M62 (820) Daimler Benz 601 (1 100) Pituus (m) 8,2 8,3 6,13 6,17 8,76 Kärkiväli (m) 11 9 10 9,87 Siipipinta-ala (m 2 ) 16,7 14,54 22,1 16,35 Tyhjäpaino (kg) 1 595 1 850 1 410 1 450 2 130 Starttipaino (kg) 1 970 2 400 1 846 1 960 2 670 Huippunopeus (km/h) 415 360 464 440 560 Nousukyky 8 minuuttia 5 000 metriin 22 minuuttia 5 000 metriin 5,2 minuuttia 5 000 metriin 900 m/min 1 100 m/min Lakikorkeus (m) 9 100 8 100 9 470 10 700 10 500 Toimintasäde (km) 1 040 1 000 700 470 700 Kaartokyky, 360 asteen kaartoon kuluva aika (s) 25–28 16 10–11 28 Aseistus 4x7,7 mm 4x7,62 mm 4x7,62 mm 2x20 mm • 2x7,9 mm SA -K U VA
Yhdessä vaiheessa vuoden 1940 puolella laivueen elementit oli ryhmitetty Ruokolahdelle, Uttiin ja Turkuun, jolloin keskitetystä hävittäjätorjunnasta ei ollut kyllä enää tietoakaan. Neuvostoliiton pommitusmuodostelmat lensivät useimmiten ilman hävittäjäsuojausta, joten siniristiset hävittäjät pääsivät iskemään vapaasti kiinni punatähtisiin terroripommittajiin. SA -K U VA. Pääosan talvisotaa hävittäjätorjunnalla oli kuitenkin selkeä painopiste, joka oli pohjoisen Karjalankannaksen alueella. Kansakunnan kohtalo oli veitsenterällä. Hän palveli samassa tehtävässä jatkosodan loppuun saakka. . . Lentolaivue 24 ryhmitettiin tätä varten Lemille, josta käsin se rynnäköi Viipurinlahden yli puskevaa puna-armeijaa vastaan sodan viimeisinä päivinä. Maaliskuun alussa alkanut Neuvostoliiton hyökkäys Viipurinlahden ylitse edellytti Ilmavoimien asevaikutuksen keskittämistä kriittiseen paikkaan. 27 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II visodan aikana näitä elementtejä siirreltiin eri operaatioalueiden välillä Ilmavoimien komentajan käskystä joskus nopeallakin varoitusajalla. Maavoimien rintamakomentajat tosin valittivat usein siitä, että vähälukuiset hävittäjämme eivät kyenneet estämään punaisten ilmavoimien toimintaa etulinjaa vastaan. Bremer toimi laivueen komentajana syyskuusta 1942 tammikuuhun 1943 saakka, jolloin hänet siirrettiin Curtiss-hävittäjillä aseistetun lentolaivue 32:n komentajaksi. Fokker huollettavana. Lentolaivue 12:n komentaja Lauri Bremer Herttaässä-nimikkokoneensa edessä
Yhteen alkuperäisistä Alankomaista hankituista Fokkereista asennettiin 20 millin tykit siipiin, mikä edellytti myös hieman poikkeavan muotoisen siiven asentamista. Vuonna 1943 laivue luopui Fokkereista. Lentolaivue 32 siirtyi tätä varten Uttiin. Yksi lentue operoi vuodenvaihteessa 1941–42 Ilmavoimien jatkosodan pohjoisimmassa tukikohdassa Tiiksjärvellä alistettuna lentolaivue 14:lle. Yhteistoimintalaivueiden eli lentolaivueiden 10, 12 ja 14 käytössä Fokkerit palvelivat tiedustelutehtävissä jatkosodan loppuun saakka. Laivueilla oli 25.6.1941 vahvuudessaan 29 Fokkeria ja Llv 30:llä lisäksi viisi Hawker Hurricanea. Alankomaat myi Espanjan tasavallalle Fokker D.XXI:n valmistuslisenssin, mutta yhtään ei ehtinyt valmistua ennen kuin kansallismieliset valtasivat Fokkereita valmistamaan aiotun tehtaan. Saksan lännen-sotaretken ensimmäisenä päivänä 10.5.1940 Alankomaiden ilmavoimien Fokkerit pääsivät iskemään ilman hävittäjäsuojaa lentäneen Luftwaffen 55:n koneen vahvuisen Junkers 52 -kuljetuskonemuodostelman kimppuun ja ampuivat niistä alas 37! Kun auttamattomasti vanhentuneet Fokkerit tapasivat saksalaisia hävittäjiä, olivat Alankomaiden koneet raakasti alakynnessä. Lentolaivue 30 operoi Fokkereilla vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1943. Toisen maailmansodan alussakaan Saksan sotatoimet eivät yleisen luulon vastaisesti olleet pelkkää läpiajoa, eivät ilmasodassakaan. Kari Stenman, 2001. Ne tulivat tarpeettomiksi, kun Saksa miehitti Tanskan 9.4.1940. Kari Stenman, 2002. Kuten aina eri lähteissä löytyy hieman toisistaan poikkeavia lukumääriä. Laivueet ja rykmentin esikunta muodostivat lentorykmentti 3:n, joka vastasi Eteläja Lounais-Suomen ilmapuolustuksesta. Lentue liitettiin virallisesti lentolaivue 14:ään saman vuoden elokuussa. Laivueen tärkeimpiä tukikohtia olivat Utti ja Kannaksella Suulajärvi sekä Römpötti. Jatkosodan aikana Fokkereille kirjattiin 60 ilmavoittoa. Loppu Suomen ja Neuvostoliiton välisen ilmasodan painopiste siirtyi kesällä 1942 itäiselle Suomenlahdelle, sen pääkävijäksi Suomen puolella muodostui lentolaivue 24 Brewster-hävittäjineen. Lentolaivue 32:n luutnantti Evinen ampui aamukahdeksan aikaan alas Fokkerillaan kaksi punatähtistä SB-2-pommikonetta Helsingin yläpuolella. Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: LeR 1. Menestyksekkäimmät Fokker-lentäjämme olivat (nimi, ilmavoittoja Fokkerilla / ilmavoittoja kaikkiaan): • Jorma Sarvanto, 12 / 17 • Viktor Pyötsiä, 7,5 / 19,5 ja • Veikko Karu, 7 / 10 (Mannerheim-ristin ritari nro 98, pvm 6.11.1942) Hetki Euroopan taivailla Alankomaiden ilmavoimilla oli toukokuun 1940 alussa operatiivisessa käytössä noin 180 lentokonetta: noin 80 hävittäjää, noin 50 kevyttä ja keskiraskasta pommikonetta ja noin 50 tiedusteluja tulenjohtokonetta. Fokker D.XXI:tä oli noin 30 konetta. Lentolaivue 32 oli ryhmitetty Hyvinkäälle ja Llv 30 Poriin, Hollolaan ja Turkuun. Käytännössä Fokkerien suorituskyky ei enää riittänyt väkivaltaisille taivaille, jossa oli yhä useammin vastassa Jakovlev1:n ja LaGG-3:n tasoisia lentokoneita. Konstruktion johdosta koneeseen tuli alkuperäistä heikommat liikehtimisominaisuudet, eikä sitä otettu laajemmin käyttöön.. Kari Stenman, 2001. LeR 5. Kuun puolivälissä laivue alkoi saada käyttöönsä Fokkeria huomattavasti suorituskykyisempää Curtiss Hawk (CU) -hävittäjäkalustoa, ja se luovutti samalla Fokkerinsa lentolaivue 12:lle, joka oli tiedusteluyksikkö. Koneet eivät ole koskaan kaikki rivissä. Jukka Raunio, 1993. Aiheesta lisää: Chant, Cristopher & al: Der grosse Buch der Luftkämpfe. …ja jatkosodankin Jatkosodan alkaessa Fokkereilla oli aseistettu Ilmavoimiemme lentolaivueet 30 ja 32. Sotatoimissa tuhoutui 26 Fokkeria, joista 10 ilmataisteluissa. Viisi päivää kestäneen puolustustaistelun aikana lähes kaikki tuhoutuivat ilmataisteluissa tai lentotukikohtiin pommitettuina. Laivue menetti sotatoimissa 10 Fokkeria ja seitsemän lentäjää. Laivueen menestyksekkäin lentäjä talvisodassa oli maailmanennätysmies, luutnantti Jorma Sarvanto 13 ilmavoitollaan. Keski-Suomen Ilmailumuseo, 2010. LeR 2. Tanska hankki ennen toista maailmansotaa kolme Fokker D.XXI:tä, ja lisäksi se valmisti 10 lisenssillä. Buch und Zeit Verlagsgesellschaft mbH, 1976 Heinonen, Timo & Valtonen, Hannu: Albatrosista Pilatukseen. LeR 3. . 28 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Talvisodan aikana Llv 24 saavutti 122 ilmavoittoa. Raunio, Jukka: Lentäjän Näkökulma II. Lentue tunnettiin päällikkönsä, kapteeni Pekka Käärin mukaan nimellä lentue Käär. Laivue oli virallisesti hävittäjälaivue, jonka tehtävänä oli alkuvuodesta 1942 lähtien läntisen Karjalankannaksen ilmasuojaus. Fokkerit osallistuivat samaisena jatkosodan alkamispäivänä Neuvostoliiton ilmahyökkäysten torjuntaan. Lentolaivue 30, joka sai Fokkereiden rinnalle Polikarpov I-153 -sotasaalishävittäjiä, profiloitui tosiasiassa tiedusteluun Suomenlahden rannikkoalueella. Suuruusluokka sinänsä on oleellista. Heinäkuun alussa rykmentin tehtäviin lisättiin Lappeenrannan ja Vuoksenlaakson teollisuusalueen suojaus. Kari Stenman, 2004
Fokkereita Tiiksjärvellä talvella 1941–42. Korkeusvakaajan tuki on Suomessa suunniteltu. 29 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Kuvan vaalea runkoraita on oikeasti keltainen eli osa Saksan ja sen liittolaisten ilmavoimien itärintamatunnusta. Lasinen kuomun takaosa paljastaa nämä IV-sarjan hävittäjiksi. SA -K U VA. Tunnukseen kuuluivat myös keltaiset siivenkärjet siipien alapinnoilla
Lentoasema on tässä Ilmavoimien joukko-osaston nimi eikä sitä tule käsittää fyysisenä lentoasemana tai -kenttänä. Lentoasema oli ryhmitetty Uttiin. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G Lentolaivue 24 perustettiin lokakuussa 1933. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Laivue oli ryhmitetty välirauhan aikana Malmille, mutta jatkosodan alkuun mennessä se siirrettiin siten, että laivueen pääosat toimivat Vesivehmaalta ja yksi lentue Selänpäästä. LENTOLAIVUE HÄVITTÄJÄLENTOLAIVUE Suomen ilmavoimien menestyksekkäin hävittäjälaivue . Keväällä 1940 Llv 24 luovutti Fokkerinsa pois ja sai tilalle talvisodan aikana hankitut amerikkalaiset Brewsterit (ks. Se muodosti yhdessä Lentoaseman esikunnan ja lentolaivue 10 kanssa lentoasema 1:n. Suomen Sotilaan Hävittäjät 1/2020). 30 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II L entolaivue 24 oli tarkoitettu hävittäjätorjuntaan ja lentolaivue 10 yhteistoimintaan (tiedustelu, tykistön tulenjohto, kevyet pommitukset, kevyet materiaalikuljetukset). Lähteissä on kuten lähes aina ilmavoitoista puhuttaessa hieman toisistaan poikkeavia tietoja. Organisaatiota muutettiin siten, että laivueeseen kuului jatkossa neljä lentuetta. Ilmavoimiin syntyi tuolloin aselajijakoon perustunut rykmenttijako, sillä jatkossa lentorykmentti 4:ään kuuluivat kaukotoimintaeli pommitusja kaukotiedustelulaivueet, lentolaivueet 42 ja 44, ja lentorykmentti 1:een yhteistoimintalaivueet, lentolaivueet 10, 12, 14 ja 16. päivänä 1941 laivueen rivivahvuus oli 33 Brewsteria. Kesäkuun 25. Vuoden 1938 alussa lentoasema 1:n nimi muuttui lentorykmentti 2:ksi, jonka alaisuuteen määrättiin lentolaivueet 24 ja 26, kummatkin hävittäjälaivueita. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Talvisodassa lentolaivue 24 taisteli Fokkereilla saavuttaen 122 ilmavoittoa
Ohjaaja on vääpeli Lauri Nissinen.. 3./LeLv 24:n Brewster Immolassa syyskuussa 1941. 31 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II LENTOPÄÄHINE KIINNI
Yksi 24:n lentue alistettiin heinäkuun lopussa reilun kuukauden ajaksi Karjalankannaksella toimivalle lentorykmentti 3:lle. Llv 24:n toimintaalue oli aluksi Vesivehmaa–Kotka–Virolahti–Lappeenranta–Otava–Vesivehmaa. Rykmentin tehtävänä oli aluksi kenttäarmeijan liikekannallepanon, keskitysmarssien ja liikenteen solmukohtien suojaus. Suomi sai syyn liittyä Saksan rinnalla jo kolme päivää aikaisemmin alkaneeseen sotaan, johon oli jo valmistauduttu yhdessä viimeistään kevätkesästä 1941 alkaen. Yksi lentue operoi Nurmoilasta Aunuksen eteläosista, ja yksi lentue oli pääkaupungin suojana Malmilla. Suomi valmistautui hyökkäämään. elokuuta.. Lentolaivue 24 siirtyi Rantasalmelle. Jälkimmäinen siirtyi tammikuun 1942 alkupuolella Tiiksjärvelle Rukajärven suunnalle, jonne muodostui Suomen-rintamien ilmatoiminnan painopiste tuona aikana. Saksan hyökkäys itään avasi Suomelle mahdollisuuden saada takaisin talvisodassa menettämänsä alueet. Houkutus oli suuri, ja oikeastaan muita realistisia vaihtoehtoja ei juuri ollut. Suomi katsoi olevansa sodassa 25.6.1941, kun Neuvostoliiton ilmavoimat pommitti useita Suomen paikkakuntia. Näistä 10 tuli Llv 24:n tilille. Elokuun lopussa laivue sai uudeksi tukikohdakseen Immolan ja nelisen viikkoa myöhemmin Lunkulan ja Mantsin. Lentolaivue 24:n komentaja majuri Gustaf Magnusson keskustelee ohjaajansa kanssa, 3. Ensi kesänä tulee 80 vuotta jatkosodan alusta. Hyökkäysvaiheen aikana ilmataistelut käytiin pääosin rinLAIVUEEN KOMENTAJA JA LENTUEEN PÄÄLLIKKÖ. Kun maahyökkäys itään alkoi toden teolla heinäkuussa 1941, lentolaivue 24 operoi yhdessä lentolaivue 28:n Moraneiden kanssa Aunuksenkannaksen keskija pohjoisosissa. Maahyökkäyksen edettyä pian Äänislinnaksi uudelleen nimettyyn Petroskoihin laivueen pääosat siirtyivät joulukuussa Kontupohjan tukikohtaan Äänisen jäälle. Voittojen vuosi Lentorykmentti 2 sai nyt uudeksi tehtäväkseen Suomen itsenäisyyden ajan historian suurimman hyökkäyssotatoimiyhtymän – Karjalan armeijan – suojaamisen. 32 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Jatkosotaan Jatkosodan alussa Llv 24 oli edelleen osa lentorykmentti 2:ta yhdessä lentolaivueiden 26 ja 28 kanssa. Jos Saksa voittaisi, voisi Neuvostoliiton uhka poistua lopullisesti. Suomeen hyökänneistä punatähtisistä pommikoneista 26 ei palannut tukikohtiinsa jatkosodan ensimmäisen päivän päätteeksi. lentueen päällikkö kapteeni Jorma Karhunen kapuaa nimikkokoneensa BW-366:n siivellä Rantasalmella 8
Vuoden 1941 aikana lentorykmentti 2 oli ampunut alas 260 punatähtitunnuksista lentokonetta. Maaliskuun lopussa yksi lentolaivue 24:n lentue otti osaa muiden lentoyksiköiden ohella Suursaaren valtaukseen. Heinäkuun lopussa 1942 lentolaivue 24 siirrettiin Kannaksella ja Suomenlahdella toimivan lentorykmentti 3:n johtoon. Luutnantti Jorma Sarvanto on laskeutunut Selänpäähän ammuttuaan SB-2-pommittajan alas 25.6.1941. Vastustajat olivat jo useimmiten talvisodan taivailta tuttuja Polikarpov I-16ja I-153-hävittäjiä sekä SB-2-pommareita. Lentolaivue 24:n tilille tuli 135. Tosin yksi Llv 24:n lentue jäi toistaiseksi LeR 2:een ja oli sijoitettuna edelleen Tiiksjärvelle.. tama-alueella neuvostoliittolaisia hävittäjäpartioita ja maajoukkoja pommittavia hävittäjäsuojattuja pommittajamuodostelmia vastaan. 33 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Muutamaan otteeseen tavattiin huomattavasti suorituskykyisempiä mutta kankealiikkeisiä MiG-3-koneita. Maailmanennätysmies. Laivue itse ei tänä aikana menettänyt ensimmäistäkään hävittäjää ilmataisteluissa. Sotaa Suomenlahdella Siirryttäessä vuoden 1942 puolelle suomalaishävittäjät kohtasivat aikaisempaa enemmän MiGja LaGG-hävittäjiä sekä länsiapua, Hawker Hurricaneja
Pääosin poissa olivat Polikarpovin hävittäjät. Magnussonin seuraajaksi lentolaivue 24:n komentajaksi nimitettiin aikaisempi 3. Käytännössä kohteina olivat sulkua ylläpitävät kevyet saksalaiset ja suomalaiset laivastovoimat, niiden tukikohtanaan käyttämä Kotka sekä saksalaisten alusliikenne Viron edustan saariston alueella. HLeLv 24 luovutti entiset Brewsterinsä HLeLv 26:lle. päivänä 1943 viidentoista Brewsterin osasto iski kiinni Suursaaresta palaavaan vahvuudeltaan ainakin kaksinkertaiseen neuvostoilmavoimien joukkoon ampuen alas kolme hävittäjää. Suurhyökkäys ja sen torjunta pyörähtivät käyntiin! Hävittäjien sissisota Oli alkamassa noin 10 vuorokautta kestänyt aika, jota on jossain kutsuttu hävittäjälentäjien sissisodaksi. Keväästä 1943 alkaen tämä tapahtui yhdessä tuliterällä Messerschmitt Bf 109 -kalustolla lentäneen lentolaivue 34:n kanssa, jonka pääosat operoivat aluksi Utista ja elokuusta 1943 alkaen Kymistä. Kun Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 9.6.1944, HLeLv 24:llä oli käytössään vain 14 Messerschmittiä. Samalla hän määräsi everstiluutnantti Magnussonin lentorykmentti 3:n komentajaksi. Menettely paransi edelleen taistelutuloksia. Viittä päivää myöhemmin laivue siirtyi Lappeenrantaan, sodan viimeiseen tukikohtaansa, sillä se teki tilaa Immolaan seuraavana päivänä saapuneelle Luftwaffen taisteluosasto Kuhlmeylle. HLeLv 24 ja 30 saivat sen aikaisemmat G2:t kalustokseen. Vuonna 1943 Neuvostoliiton ilma-aseen määrä ja laatu olivat parantuneet. Niin 24:stäkin tuli hävittäjälentolaivue (HleLv) 24. Taito ja tekniikka tuottivat tulosta määrää vastaan, mutta riittäisikö se. Llv 24:n osalta oli alkamassa vajaat kaksi vuotta kestänyt taisteluvaihe, jossa se otti osaa itäisen Suomenlahden kiivaisiin ilmataisteluihin. Satunnaisesti hyökättiin myös rannikkopuolustuksen kohteita vastaan. Samalla Tiiksjärvelle jäänyt lentue siirrettiin takaisin laivueensa johtoon ja yhteyteen. 34 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Laivueen tukikohdaksi tuli aluksi Römpötti Kannaksen länsirannalla. Lentolaivue 24:n Brewsterit olivat tosiasiassa vanhentuneet eivätkä oikeastaan enää täyttäneet ilmasodan suoritusvaatimuksia. Kesäkuun 18.–19. päivinä aseveljen kalustoapu alkoi vaikuttaa: uusia sataysejä rupesi saapumaan Saksasta hävittäjälentolaivueidemme käyttöön, ja pikkuhiljaa hävittäjiemme rivivahvuus ja taisteluteho kasvoivat. Hävittäjälentolaivueiden 24 ja 34 sataysit iskivät vähäisillä voimillaan kiinni aina kun kykenivät satapäisinä ilmatilassa riehuviin vihollisen lento-osastoihin ja saavuttivat poikkeuksetta menestystä. lentueen päällikkö kapteeni Jorma Karhunen. Lentolaivue 24 sai kirjata tässä ilmataistelussa 500:nnen ilmavoittonsa. Viipurin menetyksen päivä, 20.6.1944, oli Suomen ilmavoimien menestyksekkäin päivä ilmavoittojen määrässä mitattuna. 500 Lentolaivue 24 perusti tähystyspaikan Inoon Kannaksen eteläosaan, josta se kykeni hyvällä säällä havaitsemaan punatähtisten lento-osastojen startit Suomenlahden vastarannalta. Helmikuun 14. Neuvostoliittolaisten toimintaan kuului myös Itämeren laivaston kevyiden laivastovoimien ilmasuojaus. Marraskuussa lentolaivue 24 siirtyi Römpötistä 50 kilometriä sisämaahan Suulajärvelle. Aamulla Suulajärvellä soi ilmahälytys, ja kolmen hävittäjän hälyosasto ampaisi taivaalle. Siirto tapahtui 10.6. Nyt ilmassa tavattiin Jak-1-, Jak-7-, LaGG-3-, LaG-5ja La-5-hävittäjiä ja Petljakov-2ja Boston-pommittajia sekä tietenkin Sturmovik-maataistelukoneita. Ne saivat taistelukosketuksen noin 300 punapommittajaan Valkeasaaren yllä. päivänä ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim kävi Suulajärvellä onnittelemassa laivuetta sen taistelumenestyksestä. Toukokuun 9. Koneita pudotettiin 49, tosin toisten lähteiden mukaan 51 Neuvostoliiton ilmavoimien lentokonetta poistui kalustovah. Lavansaaresta, Seiskarista ja saarretusta Leningradista sekä Oranienbaumista toiminut Neuvostoliiton ilma-ase hyökkäsi itäisen Suomenlahden miinaja sukellusveneentorjuntasulkua vastaan. Laivueen komentaja Jorma ”Joppe” Karhunen sai käteensä käskyn siirtää laivue Neuvostoliiton maahyökkäyksen uhkaamalta Suulajärveltä Immolaan. Toukokuun 28. Suomalaislentäjien parempi koulutustaso, aikaisempaa isompien muodostelmien käyttö ja muodostelmien korkeusporrastus olivat kuitenkin tekijöitä, jotka mahdollistivat Brewstereille ilmataistelumenestyksen vielä toistaiseksi. Laivue noudatti taktiikkaa, jossa hävittäjät otettiin ilmaan sellaisella aikautuksella, että kyettiin vaikuttamaan tehtävistään palaaviin neuvostoliittolaisiin lento-osastoihin. Hävittäjälentolaivue Heinäkuussa 1943 lentolaivue 24:lle alistettiin lentolaivue 34:ltä yksi Messerschmitteillä varustettu lentue, joka alkoi lentää Llv 24:n lakisuojaa. Malmilta ja Kymistä käsin operoiva naapurilaivue HLeLv 34 ryhtyi saamaan toukokuussa 1944 uusia Messerschmitt 109G-6 -hävittäjiä. päivänä 1944 Suomen ilmavoimien lentolaivueet saivat nimiinsä niiden toimintaa kuvaavan etuliitteen. Päivästä päivään yhä useampi punatähtinen lentokone päätyi Karjalan tonttiin tai Suomenlahden pohjaan
Näistä 31 tuli hävittäjälentolaivue 24:n tilille. Viimeiset voitot Hävittäjälentolaivue 24 teki kesäkuun 28. Ylipäällikkö nimitti lentäjä-ässän samalla päivämäärällä kaksinkertaiseksi Mannerheim-ristin ritariksi yhdessä lentomestari Ilmari Juutilaisen kanssa. . Lentolaivue/hävittäjälentolaivue 24 saavutti toisen maailmansodan aikana 834 ilmavoittoa, mikä on hieman yli puolet Ilmavoimiemme alas ampumista vihollislentokoneista. Kari Stenman, 2001. Hävittäjälentolaivue 24:n viimeiset ilmavoitot saavutti luutnantti Suhonen ampumalla alas kolme Sturmovikia Lavansaaren ja Ulko-Tammion välisessä ilmatilassa 25.7.1944. Raunio, Jukka: Lentäjän Näkökulma II. Kari Stenman, 2004. Jukka Raunio, 1993. LeR 2. Aiheesta lisää: Chant, Cristopher & al: Der grosse Buch der Luftkämpfe. Kari Stenman, 2001. LeR 5. Karjalankannaksella ei oltu saavutettu menestystä riittävän nopeasti, vaikka hyökkäys oli edennyt ensimmäiset kymmenen päivää Viipuriin asti aikataulussa. C O M /H IS TO RY C O LO RI N G. päivänä päiväkohtaisen ennätyksensä: se ampui alas 35 punatähtistä lentokonetta Viipurin ja Ihantalan ilmatilassa. Luutnantti Sarvanto pitää oppituntia lentueelleen. LeR 3. Kuun vaihteen tienoilla ilmataistelutehtävät olivat entistä enemmän omien pommikoneiden suojaamista, ja heinäkuun puoleen väliin mennessä Neuvostoliitolta loppui aika. Keski-Suomen Ilmailumuseo, 2010. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K. Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: LeR 1. Menestystä himmensi kolmoslentueen päällikön kapteeni Hans Windin vakava haavoittuminen tiedustelulennolla; hänen lentonsa olivat lennetty. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 35 vuudesta ilman omia tappioita. Buch und Zeit Verlagsgesellschaft mbH, 1976 Heinonen, Timo & Valtonen, Hannu: Albatrosista Pilatukseen. Painopiste oli siirrettävä Suomenlahden eteläpuolelle. Kari Stenman, 2002
Erinäisiä ilmavoittoja näkyy tämäkin hävittäjä saaneen.. 36 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II PARVENJOHTAJA antaa lentäjilleen tehtävän La-5FN:n edessä
37 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Ruumisarkusta työkaluksi
Tiedot La-5F:n käyttöönotosta ovat jossain määrin ristiriitaiset. La-5F La-5F:ssä oli Švetsovin paranneltu M82F-moottori (Forsirovannij = tehostettu), F oli LaG-konetta hieman kevyempi, ja F:ssä oli lentäjän näkyvyyttä taaksepäin parannettu madaltamalla kuomun takapuolista runkoa. Tässä jutussa käytetään jatkossa kuitenkin selvyyden vuoksi tästä versiosta termiä LaG-5. Loppuvuoden taistelukokemukset osoittivat, että uusi hävittäjä oli saksalaisiin vastapelureihinsa nähden edelleen altavastaaja. Jakovlev Jak-9:stä ja Lavot š kin La-5:stä tuli Neuvostoliiton eniten valmistamia hävittäjiä toisessa maailmansodassa. 38 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II L aGG-3:n (Lavotškin Gorbunov Gudkov) suosiota ja ehkä taistelukykyäkin punalentäjien keskuudessa kuvasi hävittäjän omiltaan saama kutsumanimi ”Lakirovannij Garantirovannij Grob”, joka tarkoittaa lakattua varmistettua (ruumis)arkkua. Aluksi neljä rykmenttiä operoi Stalingradin länsipuolisilla taivailla kiivaissa ilmataisteluissa, joissa toinen osapuoli tuki edellä mainittua kaupunkia kohti hyökkäävää armeijaa ja toisen tehtävä oli torjua se. Neuvostolentäjät huomasivat kuitenkin, että ilmajäähdytteinen tähtimoottori tarjosi nestejäähdytteistä rivimoottoria paremman taistelukestävyyden. Massan kevennys saatiin aikaan muun muassa poistamalla F-versiosta siipien kärjissä aikaisemmin sijainneet polttoainesäiliöt: hävittäjän polttoainekapasiteetti laski 540:stä 465 litraan. Näin oli syntynyt Lavotškinin hävittäjille ominainen ulkonäkö. Palveluskäyttöön version on sanottu tulleen jo sen valmistuksen aloituskuukautena tammikuussa 1943. Moottorin käyttöikää oli niin ikään lisätty teknisillä ratkaisuilla sadasta 150 tuntiin. . Näitä kahta voidaan pitää punailmavoimien tärkeimpinä hävittäjinä toisessa maailmansodassa. LaG:n tapauksessa esimerkiksi tähtimoottori aiheutti aikaisempaa rivimoottoria enemmän ilmanvastusta, mikä osaksi kumosi tehokkaamman moottorin tuomat edut. Vuoden 1942 loppupuolella tuli tuotantoon kaksi hävittäjää, jotka taistelisivat sodan loppuun saakka, parannetuin versioin tietenkin. Syyskuussa 1942 LaG/LaGG-5 sai uuden virallisen tyyppimerkinnän La-5. On sanottu, Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, oli jälkimmäisen ilmavoimat saamassa käyttöönsä Jak-1-, LaGG-3sekä MiG-3-hävittäjäkalustoa. Useinkaan pelkkä tehokkaamman moottorin asentaminen vanhaan runkoon ei mahdollista oleellisia parannuksia. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. Näillä hävittäjillä Neuvostoliitto pärjäsi jotenkin Messerschmitt Bf 109ja vuodesta 1942 Focke-Wulf 190 -koneita vastaan, ja varsinkin kaksi alussa ensin mainittua kantoivat ilmataisteluiden pääpaineen vuoden puolentoista ajan neuvostoilmavoimissa suunnilleen vuoden 1942 alusta lukien. Joulukuussa alkoi uuden version suunnittelu. Saksaa vastaan käyty ilmasota vaati parempaa kalustoa, ja loppukesään 1942 mennessä LaGG-3:sta syntyi La-5:n ensimmäinen tuotantoversio LaGtai LaGG-5 (eri lähteissä näkee molempia nimityksiä) asentamalla LaGG-3:n runkoon 14-sylinterinen Švetsov M82 -tähtimoottori aikaisemman heikompitehoisen Klimov M105 -rivimoottorin tilalle. LaG-5 tuli palveluskäyttöön elokuussa 1942. Se sai versionimen La-5F
Etualalla on ohjaamon edessä näkyvissä 20 millin tykki: kaikissa La-5-versioissa 20-milliset oli asennettu moottoripeltien alle.. Douglas C-47 -kuljetuskoneen neuvostoliittolainen lisenssiversio Lisunov-2 laskeutuu punailmavoimien tukikohtaan. Lavotškin 5:t ovat moottorihuolloissa kiitoradan vierustalla. 39 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II
Neuvostoliiton sankari Kostylevin LaG-5–hävittäjä Leningradin piirityksen museossa. La-5F:n myötä neuvostolentäjät kokivat saaneensa saksalaishävittäjien vertaisen taisteluvälineen. Heinäkuun 5. Korkeammalla neuvostohävittäjä oli tasaväkinen tai jäi edelleen jalkoihin. Konetyyppikohtaisia lukumääriä ei ole tiedossa, mutta organisaatioon kuuluneista 45 hävittäjärykmentistä 15 oli varustettu La-5:n eri versioilla. Hävittäjän moottoripellin päälle ilmestyi hieman evämäinen ahtimen ilmanottoaukko, jolla se erosi ulkonäöltään F:stä ja toisaalta La-5:tä seuranneesta La7:stä. Heinäkuun alussa rintamayksiköillä oli hieman vajaat tuhat La-5:tä ja La-5F:ää, noin neljäsosa senaikaisista neuvostoilmavoimien hävittäjistä. Eron voi tosin nähdä lähinnä, kun kaksi eri tyypin konetta oli maassa vierekkäin, ilmataistelussa tunnistukset eivät käytännössä olleet yhtä helppoja. Neuvostonäkemyksen mukaan ”tietoisena La-5FN:n hyvistä suoritusarvoista saksalaiset lentäjät kieltäytyivät taistelemasta sitä vastaan alaja keskikorkeuksissa ja pyrkivät houkuttelemaan niitä korkeammalle tai hyökkäämään niitä vastaan korkeusedun turvin”. . Taustalla on kaksinkertaisen Neuvostoliiton sankarin Pokryshevin Jak-7.. La-5FN Jo keväällä 1943 Lavotškinista ruvettiin valmistamaan seuraavaa versiota, La-5FN:ää, jossa oli polttoaineruiskutuksella varustettu AshM-82FN-moottori. päivänä 1943 alkaneeseen Kurskin taisteluun liittyivät raivokkaat ilmataistelut, jotka jatkuivat aina Neuvostoliiton vastahyökkäyksen tyrehtymiseen asti suunnilleen elokuun puoleenväliin. Syksyllä 1943 saksalaiset pitivät La-5FN:ää vaarallisimpana neuvostohävittäjänä. 40 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II että kesäkuuhun mennessä rintamayksiköille olisi toimitettu 200 La-5F:ää, mikä kuulostaa kovin vähäiseltä määrältä. ”Kieltäytyä” on neuvostoretoriikkaan sopiva termi, mutta joka tapauksessa saksalaiset ohjeistivat syksyllä 1943 hävittäjälentäjiään hyökkäämään La5FN-koneita vastaan ylhäältä. La:n taistelusuoritukset eivät tosin aivan tukeneet tätä näkemystä. Kurskin taisteluun osallistuneiden Neuvostoliiton rintamailmavoimien lentokonevahvuus oli heinäkuun alussa noin 2 800, joista hävittäjiä hieman yli 1 200. FN:ssä oli aiemmista versioista poiketen siipien etureunasolakot, jotka paransivat liikehtimiskykyä. FN oli La-5:n suoritusarvoiltaan paras tuotantoversio, ja varsinkin alakorkeuksissa versio päihitti suorituskyvyssä mustaristiset Messerschmitt Bf 109G:t ja Focke-Wulf 190:t
Monessa muussa lähteessä on hävittäjille annettu parempia suoritusarvoja, esim. Jälkimmäinen tarkoitti sitä, että vastapuolen lentokoneen tuhoutumisen oli aiheuttanut kaksi tai useampi punalentäjä. Ilmavoitot jaettiin neuvostoilmavoimissa henkilökohtaisiin ja jaettuihin. Näissä tapauksissa kaikki tuhoutunutta lentokonetta ampuneet saivat jaetun ilmavoiton. . SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 41 LaG-5 La-5F La-5FN Tuotannon aloitus Kesä 1942 Tammikuu 1943 Kevät 1943 Moottori (hv) M82, 1 330 M82F, 1 330 Ash82FN, 1 470 Pituus (m) 8,7 8,7 8,7 Kärkiväli (m) 9,6 9,6 9,8 Siipipinta-ala (m 2 ) 17,4 17,3 17,6 Tyhjäpaino (kg) 2 680 2 590 2 680 Starttipaino (kg) 3 360 3 220 3 320 Huippunopeus (km/h) 580 590 620 Nousukyky 5 000 metriin (min) 6,0 5,5 4,7 Lakikorkeus (m) 9 500 9 600 10 700 Kaartokyky, 360 asteen kaartoon kuluva aika (s) 22,5 20 19 Aseistus 2 x 20, hävittäjäpommittajatehtävissä 300–500 kg pommeja Lavotškin 5 -versioiden teknisiä tietoja Huom. Neuvostoliitossa usein henkilökohtaisten ja jaettujen ilmavoittojen merkit eriteltiin erivärisillä tähdillä kuten kuvassa ohjaamon takana. Ei siis toimittu kuten Suomen tai Yhdysvaltojen ilmavoimissa, joissa vastaavissa tilanteissa lentäjät saivat jaettuja ilmavoittoja, esimerkiksi kolme lentäjää, jotka olivat ampuneet tuhoutunutta viholliskonetta, sai kukin 1/3 ilmavoiton. FN:lle huippunopeus 650 km/h. SO VI ET C O M BA T A IR C RA FT O F TH E SE C O N D W O RL D W A R VO L 1. Ominaisuudet ovat Gordonin & Khazanovin teoksen mukaan. Koneet ylhäältä lukien: LaG-5, La-5F ja La-5FN
Vastavuoroisesti nämä pudottivat taivaalta kaksi BW-konettamme. Samana aikana Ilmavoimat menetti Lavotškineja vastaan käydyissä ilmataisteluissa 11 lentokonetta. Lavotškin 5FN:ssä yhdistyivät hyvä suorituskyky, nousukyky ja liikehtimiskyky. Lavotškin 5:n eri versioita valmistettiin hieman vajaat 10 000 kappaletta. Vuoden 1944 loppuun mennessä La-7 oli syrjäyttänyt La-5:n tuotannossa. Kaikkiaan BW:mme ampuivat sodan aikana alas 25 Lavotškin-5:tä. Koelennettyään sotasaaliiksi saamaansa La-5FN:ää saksalaiset totesivat hävittäjän varustuksen olevan alkeellinen, tähtäimen olevan heikkotasoinen ja paineilmajärjestelmän vikaantumisherkkä. Rintamayksiköissä La-5 palveli kuitenkin suurissa määrin toisen maailmansodan loppuun saakka.. Neuvostoliittolaiset hehkuttivat hävittäjää vuolaasti, varsinkin FN-versiota. Viitosta seurasi Lavotškin 7, joka tuli palveluskäyttöön syyskuussa 1944. millin Švaktai Berezina-tykin aseistus oli riittävä siihen nähden, mitä neuvostolentäjillä oli taivaalla vastassaan. Hävittäjälentäjämme pärjäsivät Lavotškinia vastaan pääsääntöisesti hyvin jopa suoritusarvoiltaan selkeästi heikommalla BW-hävittäjällä lentäen. Suurhyökkäyksen alusta jatkosodan loppuun asti hävittäjämme, lähinnä Messerschmitt Bf 109:t, ampuivat alas 113 Lavotškinia. Kesällä 1944 La-5 oli lukumääriltään tärkein Ilmavoimiamme vastassa ollut hävittäjä. 42 FN:ssä oli eräitä lentäjän toimintamukavuutta ja osin taistelukykyä haitanneita ominaisuuksia. Siksi neuvostolentäjät tapasivat usein lentää kuomu avattuna. Moottorin pakokaasut pääsivät ohjaamoon. Näkemykset La5:n taistelukyvystä ja -suorituksista erosivat toisistaan. Yleensä kevyesti aseistettuihin neuvostohävittäjiin suhteutettuna La-5:n kahden 20 . Saksalaisten ja suomalaisten kokemukset olivat usein huomattavasti maltillisempia. Alla: Stalinin haukka, punailmavoimien hävittäjälentäjä valmistautuu fasisminvastaiseen ilmasotatoimeen La5FN:nsä siiven alla. Suomen ilmavoimat kohtasi huhtikuusta 1943 lähtien säännöllisesti La-5-koneita. La-7 oli aikaisempaa Lavotškinia suorituskykyisempi, mutta sitä pidettiin teknisesti epäluotettavampana. Tähän saattoi vaikuttaa sekin, että kuomua oli ilmeisen mahdotonta avata yli 350 km/h nopeuksissa. Moottoripellin päällisen ahtimen ilmaottoaukon sanottiin haittaavan tähtäämistä
. 4) Laivaston ilmavoimat (VVS VMF). Tulokset jäivät melkoisen hennoiksi. 3) Rintamailmavoimat (VVS). 2) Kaukotoimintailmavoimat (ADD), jota voitaisiin kutsua nykytermillä strategiset ilmavoimat. Esimerkiksi kesällä 1943 raivonneeseen Kurskin taisteluun osallistui kolme VVS:n ilma-armeijaa, joiden johdossa oli yhteensä 10 ilma-armeijakuntaa ja 30 lentodivisioonaa. Pääosa Neuvostoliiton lentokalustosta kuului rintamailmavoimiin. 43 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II T oisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Japanissa, ilmavoimat oli Neuvostoliitossa itsenäinen puolustushaara. ADD:n on sanottu pommittaneen Berliiniä jo heinäkuussa 1941 tukeutuen Baltian saaristossa sijainneisiin tukikohtiin. Komentosuhteet tarkoittivat, että Neuvostoliiton ilmavoimien iskuvoimaiPUNATÄHTIEN Taktiikka ja doktriini Ilmavoimat oli Neuvostoliitossa itsenäinen puolustushaara. Sen tehtävänä oli muun muassa vastapuolen kaupunkien ja teollisuuslaitosten pommitukset. Ilma-armeijoihin kuului vaihteleva määrä ilma-armeijakuntia ja lentodivisioonia, jotka koostuivat hävittäjä-, pommitus-, maataistelu-, sekalentoja tiedustelurykmenteistä. Maalauksessa on Lavotškinin ahtimen ilmanottoaukko esitetty liiankin massiivisena.. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN . Rykmentin lentokonemäärävahvuus oli talvisodassa ja vielä Saksan hyökkäyksen alussa 60 ja syksystä 1941 lähtien 32–40. La-5FN vastaan Bf 109G. Se jakaantui kolmeen osaan: 1) Ilmapuolustusilmavoimat (IA-PVO), jonka tehtävänä oli tärkeimpien kaupunkien ja teollisuusalueiden ilmapuolustus. Jälkimmäisistä 22 kuului ilma-armeijakuntiin ja kahdeksan oli suoraan ilma-armeijoiden johdossa. Joulukuussa 1944 läpi sodan kovin kehnosti menestynyt ADD lakkautettiin liittämällä se yhdeksi rintamailmavoimien ilma-armeijaksi. Rintamailmavoimat koostui ilma-armeijoista, jotka oli alistettu maavoimien rintamille (vastasivat suunnilleen Saksan maavoimien armeijaryhmiä). Ilma-armeijoihin kuului kaikkiaan 113 lentorykmenttiä, ja lentokonevahvuus oli noin 2 800
Hävittäjälentäjien käsikieli on samanlaista kaikkialla maailmassa. Neuvostoliiton ilmavoimien hävittäjien käyttödoktriini erosi länsimaisesta. Tätä voidaan vertailla länsiliittoutuneiden taktiseen ilma-aseeseen, joka esimerkiksi Normandian maihinnousun jälkeen kykeni estämään saksalaisten joukkojen siirrot päiväsaikaan Normandian maataistelualueen selusta-alueella 200–300 kilometrin etäisyydellä rintamasta ja näin oleellisesti vaikeutti puolustusta. Tästä esimerkkinä on, että neuvostohävittäjistä valmistettiin myös etupäässä maakohteita vastaan tarkoitettuja 37 ja 45 millin tykeillä aseistettuja versioita. Neuvostoliittolainen lentäjä selostaa tovereilleen ilmataistelun kulkua. Lisäksi punailmavoimissa nähtiin läntisiä ilmavoimia voimakkaampana hävittäjien rooli maamaaleja vastaan. Neuvostoliiton suurissa hyökkäyksissä ilmavoimien tuli keskitettiin puolustajan etulinjan moukaroimiseksi – voitaisiin puhua siis saksalaisten tavoin lentävästä tykistöstä. Tämäkin syvän taistelun opin mukaisesti. Rintamatehtävissä poliittinen luotettavuus ei korvaa substanssiammattitaitoa.. Tämä oli ilmataistelussa kriittinen puute. Sosialismissa ihmisarvo on Sodan alussa neuvostoliittolaisissa hävittäjissä ei ollut radioita, tai niissä oli vain vastaanottimet. Ajatuksena oli siis ikään kuin varmistaa ja tukea hyökkäävän maakomponentin toimintaa, kun suomalaisilla ajatuksena oli torjua joustavasti hyökkäys ja rajoittaa mahdollisimman paljon vastustajan ilmaherruutta tai jopa kiistää se paikallisesti tietyn ajan. Taktisen virheen strategiset seuraukset Toimintatapa vallitsi aina suuren isänmaallisen sodan – joksi Saksan ja Neuvostoliiton välistä sotaa Neuvostoliitossa kutsuttiin ja Venäjällä edelleen kutsutaan – loppuun saakka. Saksalaistenkin ilmasotaopissa oli aina painottunut lentävän tykistön käyttö murtokohdissa eikä niinkään vahvasti taistelualueen eristämisessä. Tämä saattoi juontaa osin alkuperäisestä hyökkäyksellisestä ja sittemmin 1930-luvun lopun puhdistusten myötä romukoppaan lentäneestä syvän taistelun opista. Neuvostoliittolainen hävittäjädoktriini oli varovaisempaa, puolustuksellisempaa. Lentäjien ja johtajien kokemuksen karttuessa ja voimasuhteiden muututtua aikaisempaakin enemmän Neuvostoliitolle suotuisiksi punahävittäjät toimivat sodan loppupuolella aikaisempaa hyökkäävämmin. Puolustaja sai yleensä vapaasti siirtää reservejään puolustuksensa vahvistukseksi tai vastahyökkäyksiin, ja verinen lasku lankesi lopulta etulinjassa taistelevien neuvostosotilaiden niskoille. Hävittäjiä ei nähty Neuvostoliitossa ilmassa lentävää vihollista vastaan aggressiivisesti iskevänä voimana. Itse asiassa punailmavoimien ensimmäiset konetyypit, joiden jokaisessa yksilössä oli radiot, . Kauhulla voidaan pohtia, miten esimerkiksi Ihantalan taistelussa olisi voinut käydä, mikäli Neuvostoliiton ilmavoimat olisi kyennyt estämään Kainuusta ja Aunukselta siirtyneiden suomalaisvahvistusten saapumisen Kannaksella käytyyn puolustustaisteluun. 44 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II sinta osaa käytettiin toimintaan, jota kutsuttaisiin nykyään maavoimien lähitulitueksi. Esimerkiksi suomalaiseen hävittäjädoktriiniin kuului hyökkäys havaittuja vihollisosastoja vastaan aina ja kaikissa tilanteissa voimasuhteista piittaamatta, jopa siten, että vihollisosaston ensimmäisenä havainnut lentäjä saattoi johtaa hyökkäystä riippumatta siitä, oliko hän oman muodostelmansa virallinen johtaja. Kovin tehtävätaktista siis. Toisaalta on myös muistettava, että länsiliittoutuneet ottivat taistelualueen eristämisen ilmasotadoktriiniinsa vasta Italiassa vuonna 1943. Tosin näistä asioista on lähteissä osin epämääräistä ja ristiriitaistakin tietoa. On myös hyvä muistaa, että Saksa ja Neuvostoliitto kehittivät liikesodankäynnin ilma-maasotaoppejaan yhdessä 1920-luvulta seuraavan vuosikymmenen alkuun asti. Neuvostoliiton ilmavoimilta puuttui kokonaan taistelukentän eristämistoiminta eli puolustajan joukkojensiirtojen ja huollon lamauttaminen 200–300 kilometrin etäisyydellä hyökkäyksen painopistealueesta
Muodostelman säilyttäminen on ilmataistelussa hyödyllistä mutta ei ihan kiinniliimautumisen periaatteella, kuten neuvostoilmavoimissa toimittiin. hävittäjärykmentin henkilöstölle. Määräkin on laatua, tapasi Josif Stalin sanoa. Rintamatehtävissä poliittinen luotettavuus ei korvaa substanssiammattitaitoa. Patrick Stephens Limited, 1997. Aiheesta lisää: Gordon, Yefim & Khazanov, Dmitri: Soviet Combat Aircraft of the Second World War, vol 1. Salamander Books, 1978. Joka tapauksessa Neuvostoliitto paikkasi tunnetusti puutteita lukumäärillä, varsinkin sodan loppupuolella myös menestyksekkäästi. Neuvostoliiton ilma-aseen toisen maailmansodan aikaisia käyttöperiaatteita voidaan pitää organisaation kaikilla tasoilla sarjana jatkettuja virheitä. Everstiluutnantti Pjotr Pokrjushev (22 ilmavoittoa + 7 jaettua) lukee käskyä komentamansa 159. . Gunston, Bill: The Illustrated Encyclopedia of Combat Aircraft or World War II. Myöskään lentävän henkilöstön koulutustaso ei keskimäärin vastannut itärintaman vihamielisten taivaiden vaatimuksia. Bergström, Christer: Kursk, The Air Battle July 1943. Ilma-ammuntakin oli punahävittäjien tarkoitus tehdä tiukassa muodostelmassa siten, että kaikki avaavat tulen samaa viholliskonetta kohti johtokoneen esimerkistä. Midland Publishing Limited, 1998. Neuvostolentäjien taistelutahto sitä vastoin näyttää yleensä olleen hyvä, mutta kysymys kuuluu, oliko se todellisuudessa koskaan yhtä hyvä kuin vaikkapa saksalaisilla, suomalaisilla tai länsiliittoutuneilla. Tiukan muodostelman taktiikasta neuvostoilmavoimat pääsivät eroon sotakokemusten opettaessa. Talvisodassa ja vielä Saksan vastaisen sodan alussa Neuvostoliiton hävittäjätaktiikka perustui tiukkaan kolmen hävittäjän muodostelmaan, jonka tarkoitus oli liikehtiä koossa. Morgan, Hugh & Seibel, Jürgen: Combat Kill. Jopa siten, että sodan myöhemmissä vaiheissa saksalaiset lentäjät raportoivat usein neuvostohävittäjien lentävän osastonjohtajan perässä näennäisen kurittomana laumana vailla havaittavaa muodostelmaa. 45 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II tulivat lännen materiaalitoimituksina syksyllä 1941. Ian Allan Publishing, 2007. Ihmishengen – yksilön – arvo oli kummankin sortin sosialismissa lopulta pyöreä nolla
Kyseessä oli RAF:n aluksi heikoin mutta koko ajan kasvavin voimin tekemät ilmahyökkäykset Saksan miehittämään Pohjois-Ranskaan ja Belgiaan. FOCKE-WULF SA -K U VA. ”Olemme alakynnessä – – minun ja hävittäjälentäjieni mielestä ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Fw 190 olisi tämän hetken paras yleishävittäjä.” Näin kirjoitti brittien RAF:n hävittäjälennoston (Royal Air Force Fighter Command) komentaja Air Marshal (kenraaliluutnanttia vastaava RAF:n ja eräiden muidenkin ilmavoimien upseerin arvo) Sholto Douglas esimiehilleen heinäkuussa 1942. Taustalla Stuka-syöksypommittajaosasto palaamassa Ihantalasta. Tuohon aikaan oli jo reilun vuoden verran ollut voimassa Leaning on France -hyökkäystaktiikka (Ranskaan nojautuminen). 46 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II MEKAANIKOT KALIBROIVAT Focke-Wulfin radiota Immolassa heinäkuussa 1944. Suomen kohtalonhetkiä tässä eletään
Elettiin aikaa, jolloin Luftwaffen hävittäjäaselaji oli luultavasti laadullisesti eniten niskan päällä brittivastustajiinsa nähden koko toinen maailmansota huomioiden. Ja tämä oli suureksi osaksi Focke-Wulf 190:n ansiota. Kaksi vuotta myöhemmin Fockella ratkaistiin Suomenkin kohtaloita.. 47 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II FW 190 Suomen suojana 1944 Kesällä 1942 alueelle ryhmitettyjen kahden Luftwaffen hävittäjärykmentin kuudesta laivueesta viisi taisteli brittejä vastaan Focke-Wulf 190 -koneilla ja kuudennellakin oli käynnissä vaihto Messerschmitt Bf 109:stä Fockeen
Saksan ilmavoimat tiedustelikin jo syksyllä 1937 useilta lentokonevalmistajilta suunnitelmia ei niinkään 109:ää korvaavan vaan täydentävän hävittäjän tekemisestä. A-1 oli aseistettu moottoripeltien alla ja siiventyvissä neljällä 7,92 millin MG 17 -konekiväärillä ja ulompana siivissä kahdella 20 millin MG FF -tykillä. 48 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II K eväällä 1936 Luftwaffe valitsi suunnittelukilpailun seurauksena uudeksi standardihävittäjäkseen Messerschmitt Bf 109:n (Katso Suomen Sotilaan Hävittäjät 2020). LUFTWAFFEN YLEISKONE VAI VALTAKUNNAN VIRHEVALINTA. . Focke-Wulfin pääsuunnittelija Kurt Tank loi oman vaihtoehtonsa, 14-sylinterisellä BMW 801 -ilmajäähdytteisellä tähtimoottorilla kulkevan Focke-Wulf 190:n. Kurt Tank kuvassa oikealla. Sarjatuotantoon päätyi toisen maailmansodan aikana neljä Focke-Wulf 190:n versiota, joista oli lukuisia alaversioita, ja näillä lukuisia lisävaruste(R = Rüstsatz) ja vaihtovaruste (U = Umrüstsatz) -sarjoja. Anton Focke-Wulf Fw 190 A (Anton) oli selkeä hävittäjäversio, ja osaa alaversioista lukuun ottamatta se pysyi tuotannossa syksystä 1940 sodan loppuun asti. Kyseessä on 101 ilmavoiton Josef Prillerin nimikkokone. Tuohon aikaan Messerschmitt ei vielä edes ollut varsinaisesti laajassa palveluskäytössä, joskin sen prototyyppejä ja esisarjakoneita oli kokeiltu taisteluolosuhteissa Espanjan sisällissodassa osana Saksan Legion Condor -vapaaehtoisjoukkoa. Taistelukäyttöön versio tuli ensimmäisenä Kanaalin rintamalla taistelevan hävittäjärykmentti 26:n kakkoslaivueessa heinäkuun lopussa 1941. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN . Tähtimoottori alkoi olla 1930-luvun lopulla hävittäjäkoneissa jo harvinaistuva ratkaisu, ainakin eurooppalaisilla valmistajilla. Focken prototyyppi lensi ensimmäistä kertaa 1.6.1939 ja esisarjan tuotanto alkoi marraskuussa 1940. Rivimoottorien puute Saksassa lienee kuitenkin ollut yksi syy siihen, miksi Luftwaffe valitsi Focken sataysin täydentäjäksi. Seuraavissa alaversioiden luonnehdinnoissa on selitetty vain oleellisimmat muutokset edellisiin. Esisarjaversio A-0:aa valmistettiin 58 kappaletta, ja ensimmäisen varsinaisen sarjaversion A-1:n valmistus alkoi kesäkuussa 1941. A-1:tä valmistettiin . BU N D ES A RC H IV. Luftwaffessa kuitenkin arvioitiin, että hävittäjien kehitys saattaisi varsin pian tehdä sataysistä vanhentuneen. Fw 190A-5 ”Musta 13”, ohjaamon alla Herttaässä-Jutta. Pääosa hävittäjävalmistajien vaihtoehdoista oli rivimoottorilla lentäviä, ehkä tärkeimpänä Ernst Heinkelin erittäin suorituskykyinen Heinkel 100
Jälkimmäisen taisteluvälineenä on Fw190A-2.. 49 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Focke-Wulfin insinööri Rudolf Blaserin aikomus on haastatella hävittäjärykmentti 26:n kolmoslaivueen komentajan, kapteeni Josef Prillerin siipimiestä, ylivääpeli Walter Grünlingeriä. Wevelghem, Belgia, syyskuu 1942
Aseistus oli kuten A-2:ssa. Hätäteholla moottori tuotti 1 980 hevosvoimaa. Se oli Luftwaffen päähävittäjä sotakesänä 1942 Kanaalin rintamalla, jossa se torjui RAF:n ilmahyökkäyksiä miehitettyyn Ranskaan. A-4 oli käytännössä identtinen A-3:n kanssa, mutta A-5:ssä runkoa oli pidennetty ohjaamon etupuolelta 15 senttiä, mikä siirsi Focken painopistettä eteenpäin ja mahdollisti suurempien kuormien kantamisen ilman, että lento-ominaisuudet heikkenivät. Yksittäisiä A-1-versioita oli rintamatehtävissä vielä kesällä 1942. Valmistus alkoi elokuussa 1941, ja versiota tehtiin 952 kappaletta. Alaversio A-8:n tuotanto alkoi helmikuussa 1944, ja siitä tuli eniten tuotettu Focken alaversio, lähteestä riippuen noin 6 000 kappaletta. A-3:n tuotanto alkoi lähteestä riippuen elo-lokakuussa 1941. Kasvanut tilantarve aiheutti ohjaamon etupuolelle matalahkon kuhmun. A-2 oli ensimmäinen neljällä tykillä aseistettu Focke-versio. Uusi moottoriversio kehitti 1 700 hevosvoimaa. A-0:n ja A-1:n voimalaitteena oli 1 560 hevosvoimaa kehittävä BMW 801 C-1 -moottori. Version tuotanto alkoi marraskuussa 1943. Alaversiossa A-3 oli voimanlähteenä BMW 801D-2. A-8:ssa oli vakiovarusteena vesi-metanoliseoksen ruiskutukseen perustuva moottorin tehonlisäysjärjestelmä. Tiedusteluversiot oli lisäksi varustettu kameroilla. Alaversio A-7 oli ensimmäinen, jossa moottoripeltien alla olleet 7,92 mm:n konekiväärit vaihtuivat 13-millisiin MG 131 -aseisiin. Syyskuussa 1944 tuotantoon tulleessa mutta vain reilut 200 kappaletta valmistetussa A-9-versiossa oli 2 000 hevosvoimaa kehittävä BMW 801S -moottori. A-1:n siiventyvien konekiväärit oli nyt korvattu kahdella MG 151/20 -tykillä. Alaversioita Toukokuusta 1943 lähtien hieman yli tuhanteen valmistettuun A-6-alaversioon oli tehty pienehköjä teknisiä ja aerodynaamisia parannuksia muun muassa siipiin, ja neljä 20-millistä olivat nyt kaikki parempaa tyyppiä MG 151/20. 50 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 102 kappaletta. A-7:ää valmistettiin vajaat 700 kappaletta. A-2:ta lennätti ja piti ilmassa BMW 801:n C-2 -moottori. Yleiskone Antoneissa alkoi A-2:sta eteenpäin esiintyä maataisteluja tiedustelu-alaversioita, joista oli ulommat 20 millin tykit poistettu. A-3:n, A-4:n ja A-5:n valmistusmäärät olivat noin 2 200, vajaa 1 000 ja noin 1 500 konetta. Uudistuksella haettiin parempaa tulivoimaa Saksan taivaalla yleistyneitä amerikkalaisten nelimoottoristen pommikoneiden muodostelmia vastaan. A-4:stä eteenpäin valmistettiin myös Pulkzerstörereitä eli erityisesti nelimoottoristen pommikoneiden torjuntaan tarkoitettuja
Kun sota loppui toukokuussa 1945, Luftwaffen seitsemän maataistelurykmentin alaisuudessa oli yhteensä 20 maataistelulai. Stuka nähtiin haavoittuvana vastapuolen hävittäjille; Focke kykeni sen sijaan pommit pudotettuaan vähintään tasaväkiseen taisteluun hävittäjiä vastaan. . Yöversioiden valmistusmäärät jäivät vähäisiksi, ja ottaen huomioon, että tuon ajan tekniikalla samanaikainen tutkakuvan tulkitseminen ja taisteluliikehdintä oli haasteellista, ei niiden taistelumenestys liene ollut suurenmoinen. Rivissä toisen Focken rungossa näkyy musta kolmio, joka oli Luftwaffen alkuperäisten vuonna 1942 perustettujen maataistelurykmenttien 1 ja 2 tunnus. . . Deblin-Irenan lentotukikohta, Puola, tammikuu 1943. O SP RE Y PU BL IS H IN G. Harvinaisemmassa versiossa oli ulommat 20-milliset korvattu siiven alapuolisella pakkauksella, jossa oli kaksi 20-millistä per siipi, yhteensä versiossa siis kuusi 20-millistä ja kaksi konekivääriä. Toisin kuin kaksimoottorisissa yöhävittäjissä, tutka-antennit oli Fockessa sijoitettu siipien etureunaan. Jälkimmäinen oli helppohuoltoinen ja rakenteeltaan yksinkertainen, mutta hyötykuorma ja toimintasäde olivat pieniä. Sen lisäksi, että Focke-Wulfin perusversioita käytettiin yöhävittäjänä, valmistettiin A-6ja A-8-versioista ihan oikeiksi yöhävittäjiksi tarkoitetut, tutkalla varustetut versiot. Antonin eri versiota tuotettiin yhteensä noin 13 000 kappaletta. Focke-Wulfilla oli hyvä hyötykuorma, ja kone kesti tähtimoottorinsa ja voimakkaan rakenteensa johdosta suhteellisen hyvin ilmatorjuntaa ja jalkaväen tulitusta. Niillä ruvettiin aseistamaan Luftwaffen maataisteluyksiköitä tammikuusta 1943 alkaen. Schlachtgeschwader Lisävarustesarjoilla tehtiin pieni osa A-versioista maataistelukoneiksi. Kaluston vaihtamisvauhti ei ollut päätä huimaava, sillä se jatkui alkukevääseen 1945 saakka. Vuoden 1942 loppuun asti Luftwaffe oli käyttänyt maataistelutehtävissä Messerschmitt Bf 109:n pommeja kantavia versioita ja Henschel 123 -kaksitasoja. Niissä oli ulommat 20 millin tykit korvattu 30-millisillä MK108:illa, tai versiossa oli lisäaseistuksena 210 millin raketit, yksi putki + raketti per siipi. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 51 versioita. Pulkzerstörerit aiheuttivat vakavaa tuhoa liittoutuneiden pommikonemuodostelmille mutta olivat myös kasvaneen massan ja ilmanvastuksen takia hyvin alttiita saattohävittäjien hyökkäyksille. Lokakuussa 1943 Luftwaffen syöksypommitusrykmentit (Sturzkampfgeschwader) nimettiin uudestaan maataistelurykmenteiksi (Schlachtgeschwader), ja niiden Junkers 87 Stuka -syöksypommareita ryhdyttiin vaihtamaan Focke-Wulf 190 -koneisiin. Maataistelurykmentti 1:n kakkoslaivue on saanut kalustokseen Focke-Wulf 190A-5/ U3-koneita. Niiden käyttökokemukset ja toisaalta kasvava tarve rintamalla kirvoittivat kehittämään Fockesta varsinaiset hävittäjäpommittaja/maataisteluversiot. Fw 190A-6, hävittäjärykmentti 26, Ranska, heinäkuu 1943. Fw 190A-8, hävittäjärykmentti 54, itärintama, kesä 1944. Alkuperäiset rykmentit lakkautettiin ja liitettiin osina lokakuussa -43 Luftwaffen uusiin syöksypommitusrykmenteistä muodostettuihin maataistelurykmentteihin. Fw 190A-4, hävittäjärykmentti 2, Ranska, vuodenvaihde 1942–43
Maksimikuorma oli huomattavasti suurempi. Dora oli reilun metrin Antonia pitempi, ja kumpikin osapuoli kutsui sitä pitkänenäksi (Langnasen tai Longnose). Tästä ei ollut haittaa itärintamalla, jossa pääosa ilmataisteluista käytiin matalalla, mutta lännessä ja valtakunnan puolustuksessa oli toisin. G-versio oli tarkoitettu pitkän matkan maataistelukoneeksi. Helmikuusta 1944 alkaen amerikkalaiset saattohävittäjät ryhtyivät aikaisempaa aktiivisemmiksi; saatot muodostuivat yhä enemmän hävittäjäpyyhkäisy-luonteisiksi, jolloin ainakin osa hävittäjistä lensi pitkiä matkoja pommikonemuodostelmien edellä ja hyökkäsi aktiivisesti saksalaisten hävittäjien kimppuun, kun nämä olivat vasta nousemassa torjuntakorkeuteen. Dora A-mallin Focke-Wulfin heikko puoli oli sen huono korkeatoimintakyky. Kurt Tank insinööritiimeineen kehitteli vuonna 1944 Fockesta korkeusversio D:n (Dora). Maataistelulaivueiden pääosa käytti Focke-Wulfeja. Sarjatuotantoon pääsi neljä alaversiota, F-2, F-3, F-8 ja F-9. F oli aseistettu kahdella 20 millin tykillä ja kahdella 7,92 millin (F-2 ja F-3) tai 13 millin (F-8 ja F-9) konekiväärillä. Doraa . Doran kaartokyky oli jonkun verran Antonia heikompi mutta vaakanopeus ja ennen kaikkea nousukyky ja suorituskyky korkealla olivat varhaisempaa versiota huomattavasti paremmat. F:ää ja G:tä tuotettiin yhteensä vajaat 7 000 kappaletta. Moottori menetti tehoa oleellisesti yli 6 500 metrin korkeuksissa. Friedrich ja Gustav Varsinaisen maataisteluversion, F:n (Friedrich) tuotanto alkoi marraskuussa 1942. Moneen Luftwaffen hävittäjärykmenttiin pyrittiin luomaan jako, jossa yhden tai kahden laivueen oli tarkoitus taistella Fockeilla pommikoneita vastaan ja yhden tai kahden laivueen tuli siivota saattohävittäjät pois tieltä Messerschmitt 109 -koneilla. Focke kykeni kantamaan rungon alla 1 000 tai jopa 1 800 kilon pommin – tietenkin samalla suoritusarvot oleellisesti heikentyivät. Kokonaan toinen asia oli, kuinka hyvin kussakin torjuntatehtävässä taistelutapaa kyettiin noudattamaan. Ilmeisesti kahdesta eri valokuvasta koottu kuva: FockeWulf 190 RAF:n Spitfiren perässä Kanaalin rantajyrkänteiden yllä.. Kaksi ensin mainittua olivat uudelleen nimettyjä A-5:n maataistelu-alaversioita. G kykeni kuljettamaan samanaikaisesti pommeja ja lisäpolttoainesäiliöitä. Tästä versiosta oli ampuma-aseet riisuttu siiventyvien 20-millisiä lukuun ottamatta. Vastoin yleistä luuloa eivät perinteiset syöksypommittajat suinkaan poistuneet Luftwaffessa käytöstä: niillä aseistettiin esimerkiksi erillisiä yömaataistelulaivueita (Nachtschlachtgruppe), joita oli lokakuusta 1943 alkaen kaikkiaan 14 kappaletta ja joista pääosa operoi sodan loppuun saakka, nimestään huolimatta myös päivisin. Hävittäjän ulkomuoto antoi jossain määrin tähtimoottorimaisen vaikutelman lieriömäisen moottorinsuojuksen takia. 52 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II vuetta (Schlachtgruppe) ja kaksi panssarintorjuntalentuetta (Panzerstaffel). On tietenkin kokonaan toinen asia, kuinka aktiivisesti millään edellä mainituista oikeasti enää taisteltiin sodan viimeisinä kuukausina. F:n useimmiten käytetyt aselastit olivat 250 tai 500 kilon pommi rungon alla ja neljä 50 kilon pommia siivissä. Jossakin lähteissä G on luokiteltu jopa syöksypommittajaksi. F-8 ja F-9 pohjautuivat A-8:aan ja A-9:ään. Jälkimmäiset oli aseistettu Stukan 37 millin tykeillä aseistetuilla pst-versioilla. D:n voimalaitteena oli Junkers Jumo 213 -12-sylinterinen rivimoottori. Kesästä 1943 eteenpäin Saksan taivaalle yhä useammin ja yhä suuremmalla voimalla ilmestyneet amerikkalaisten nelimoottoristen muodostelmat saattoivat lentää kahdeksan kilometrin korkeudessa ja niiden hävittäjäsuojat parhaimmillaan kymmenessä, jopa yhdessätoista kilometrissä
53 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Focke-Wulf 190 F-8:n ohjaamo.
Senkään sarja ei ollut kovin suuri: valmistusmäärät jäivät lähteestä riippuen hieman alle tai yli sadan. Näitä aseita käytettiin ensi sijassa pommikonemuodostelmien hajottamiseen, ja ne oli tarkoitus laukaista pommikoneiden konekivääritulen kantaman ulkopuolelta. Ta-152 D-versiosta syntyi vielä parannettu hävittäjä, Focke-Wulf Ta-152, josta oli suunniteltu kolme pääversiota: korkeustorjuntahävittäjä, hävittäjäpommittaja ja tiedustelukone. Ta-152:ssa oli Junkers Jumo 213E -rivimoottori ja vakiovarusteena kaksi tehonlisäysjärjestelmää: typpioksidieli ilokaasuruiskutus korkealla ja vesi-metanoliruiskutus matalalla käytettäväksi. 54 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II on yleisesti pidetty Saksan parhaana laajassa sarjatuotannossa olleena hävittäjänä. JATKUU SIVULLA 57 > M O TO RB U C H VE RL A G. tuotannossa sodan loppuun asti eikä myöskään poistunut käytöstä Luftwaffessa. Ainoastaan ensin mainittu, Ta-152H, pääsi sarjavalmistukseen. Sotasaaliiksi päätyneessä saksalaishävittäjässä ”FE” tarkoittaa Foreign Equipment. A-versio säilyi kuitenkin . Kone oli aseistettu potkurinnavan läpi ampuvalla 30 millin MK108 -tykillä ja kahdella 20 millin tykillä siivissä. Äskeisessä on lueteltu Focken operatiiviseen taistelukäyttöön päässeitä verMAAHENKILÖSTÖ LATAA 210 millin raketteja Focke-Wulf 190:n laukaisuputkiin. Ajan olosuhteet olivat sellaiset, että joskus samalla taistelulennolla saattoi jo tavata kumpiakin. Ta oli sodan suorituskykyisin operatiiviseen käyttöön päässyt saksalainen mäntämoottorihävittäjä. Aivan riittävä aseistus hävittäjiä vastaan mutta heikohko isoja pommareita vastaan. Osumatarkkuus oli heikko. Doraa valmistettiin noin 1 500 kappaletta, ja se tuli palveluskäyttöön lokakuussa 1944 – siis liian vähän ja liian myöhään, mikä päti moneen muuhunkin saksalaiseen huippuvälineeseen. Entinen JG301:n Focke-Wulf Ta-152 Yhdysvalloissa. Sodan parina viime kuukautena hävittäjällä lennettiin rajoitetusti taistelulentoja sekä neuvostoliittolaisia että länsiliittoutuneita vastaan. Hävittäjää käytti vain JG301-rykmentti, eikä sitäkään saatu varustettua pelkästään Ta:lla. Sen aseistus oli kaksi 20 millin MG 151/20 -tykkiä siiventyvissä ja kaksi 13 millin konekivääriä moottoripeltien alla
Kaikki neljä saivat ilmavoittoja myös Bf 109:llä. Toimittuaan viisi vuotta lentokouluttajana Lambert siirrettiin lokakuussa 1943 Etelä-Venäjällä taistelleeseen maataistelurykmentti 77:n kakkoslaivueeseen. Lisäksi hän tuhosi pommeilla kymmenkunta panssarivaunua. Erikoistapauksena on mainittava August Lambert, eniten ilmavoittoja saanut maataistelulentäjä. 55 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II T oisen maailmansodan ja samalla koko ilmasotahistorian kymmenen menestyksekkäintä hävittäjälentäjää – kaikki saksalaisia – saavuttivat virallisesti yhteenlaskettuna 2 554 ilmavoittoa. Lambert erikoistui ilmataisteluun neuvostohävittäjiä vastaan, ja muut hänen yksikkönsä koneet pystyivät silloin vapaammin iskemään maakohteisiin. SA -K U VA. . Kesäkuussa 1944 Lambert vedettiin jälleen koulutustehtäviin, joista hän palasi entiseen rykmenttiinsä huhtikuussa 1945, nyt lentueenpäällikkönä. Kittel ja Nowotny olivat menestyksekkäimmät Focke-ässät: kumpikin ampui Fockella alas hieman yli 200 viholliskonetta, lähteistä on hieman vaikea eritellä tarkkoja määriä. Oberleutnant (vastaa pikemminkin Suomen luutnanttia) Lambertin ilmavoittomääräksi on eri lähteissä mainittu 116 tai 127. Lambert kaatui taistelussa 17.4.1945 jouduttuaan USAAF:n P-51-koneiden alas ampumaksi. Yksikkö taisteli edelleen itärintamalla – oikeasti itäisessä Saksassa ja Tšekkoslovakiassa. Focke-ässät Kittel ja Nowotny olivat menestyksekkäimmät Focke-ässät. Walter Nowotny. . Kumpikin palveli itärintaman pohjoisosalla taistelleessa hävittäjärykmentti 54:ssä, kuuluisassa Grünherz-rykmentissä (Vihreät sydämet). . Otto Kittel. Yksikkö lensi Fw 190A:n maataistelualaversioilla ja myöhemmin Fw 190F:llä. Saksalaisen 1./SG 5:n FockeWulf 190 F-8, Musta 10 Immolassa 28.6.1944. Kummankin Focke-voitot syntyivät yksinomaan itärintamalla. Heistä Otto Kittel (kokonaisilmavoittomäärä 267), Walter Nowotny (258), Erich Rudorffer (222) ja Heinz Bär (220) lensivät jossain vaiheessa uraansa taistelulentoja Focke-Wulfilla
56 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Fw 190A-5 Fw 190A-8 Fw 190F Fw 190D Ta-152H Palveluskäyttöön Joulukuu 1942 Kevät 1944 Alkuvuosi 1943 Lokakuu 1944 Tammikuu 1945 Moottori (hv) BMW 801 (1 900) BMW 801 (1 980) BMW 801 (1 980) Junkers Jumo 213A (2 240) Junkers Jumo 213E (2 250) Pituus (m) 9 8,95 8,95 10,2 10,8 Kärkiväli (m) 10,5 10,5 10,5 10,5 14,5 Siipipinta-ala (m 2 ) 18,3 18,3 18,3 18,3 23,5 Tyhjäpaino (kg) 2 690 2 830 2 890 3 500 3 600 Starttipaino (kg) 3 900 4 360 4 800 4 840 4 800 Huippunopeus (km/h) 670 650 650 700 760 Nousukyky 19 min. 10 000 metrin korkeuteen Lakikorkeus (m) 10 500 10 400 10 700 12 000 15 000 Toimintasäde (km) 1 000 1 000 840 1 000 1 200 Aseistus 4 x 20 mm 2 x 7,9 mm 4 x 20 mm 2 x 13 mm 2 x 20 mm 2 x 7,9 tai 13 mm maksimipommikuorma 1 800 kg 2 x 20 mm 2 x 13 mm 1 x 30 mm 2 x 20 mm Eräiden Focke-Wulf -versioiden teknisiä tietoja. 20,5 min. 9 500 metrin korkeuteen 900 m/min. 10 000 metrin korkeuteen > 1 000 m/min. 6 s. 10 min
Mersu oli siis tärkeä kone loppuun asti. Paremmuus johtui tosiasiassa Focken huomattavasti paremmasta siivekenopeudesta eli kyvystä kiepsauttaa itseänsä pituusakselinsa ympäri. Vertailu koskee vuosina 1941–43 palveluskäyttöön tulleita versioita Fw 190A-1 ja A-6 sekä Bf 109F ja G-1, G-6. Focken siivekenopeus oli myös suurinta osaa sen taisteluvastustajia parempi. Fw:n sakkaus tapahtui arvaamatta, vailla edeltävää tärinää. Ne osoittautuivat ylivoimaiseksi kaikkea sitä vastaan, mitä RAF:llä oli tuohon aikaan asettaa niitä vastaan, ainakin matalalla ja keskikorkeuksissa. Yleinen näkemys on, että Focke oli parempi. Focke oli Bf 109:ää huomattavasti paremmin aseistettu neljällä 20 millin tykillä ja kahdella 7,92 mm:n konekiväärillään verrattuna jälkimmäisen (perusversion) yhteen 20-milliseen ja kahteen 7,92 tai 13 millin konekivääriin. Focken lennettävyyttä pidettiin Bf 109:ää helpompana. Kolme lensi lisäksi rinnan Bf 109 -hävittäjillä. Esimerkiksi vasemmassa kaarrossa sakkaus tapahtui niin, että hävittäjä kiepsahti rajusti oikealle – kaarrossa ylempi siipi sakkaa ensin – ja niin sitä mentiin oikeanpuoleisessa syöksykierteessä kohti maan pintaa, ja lentäjä oikaisi, jos ehti. Vertaillaan siis hieman Focke-Wulf 190:tä ja Messerschmitt Bf 109:ää. Kesäkuussa 1942 Luftwaffen hävittäjärykmenttien johdossa olleista 36 laivueesta oli kuusi aseistettu Fockeilla. Näiden lisäksi oli lukuisa määrä erilaisia piirustuspöytäja prototyyppiasteelle jääneitä suunnitelmia, muun muassa panssarintorjuntakone ja nopea torpedopommittaja. Hävittäjissä on hävittäjärykmentti 1:n punainen runkoraita. Hävittäjien liikehtimiskykyeroista on ristiriitaisia tietoja. BMW 801:n heikohkojen korkeusominaisuuksien takia kumpaankin rykmenttiin perustettiin joidenkin kuukausien ajaksi Messerschmitt 109 -koneilla lentänyt korkeuslentue, jonka tehtävänä oli antaa Fockeille lakisuojaa. Rykmentit käyttivät osittain yhteisiä lentokoneita, kunnes 300 sai oman kalustonsa.. Kesällä 1943 vastaavat luvut olivat 45, yhdeksän ja kaksi ja vielä vuotta myöhemmin 52, 18 ja yksi. Bf 109 oli nousukyvyltään parempi kaikilla korkeusalueilla. Tämä seikka luultavasti vaikutti eniten Focken suureen suosioon varsinkin kokemattomien lentäjien keskuudessa. Hävittäjärykmentti 300:n Focke-Schwarm (neljän hävittäjän muodostelma) jossakin Saksan taivaalla. Joka tapauksessa Focke-Wulfin palvelukseen tulon myötä Luftwaffe ryhtyi aikaisempaa hanakammin kaartotaisteluihin liikehtimiskykyisinä pidettyjä Supermarine Spitfireja Hawker Hurricane -koneita vastaan hyvällä menestyksellä. Kaikkea mitä saksalainen mielikuvitus saattoi vihollisten pään menoksi kehitellä. Focke vs. . Mahtaako tämän osittain virheellisen maineen perusteena olla juuri leveä laskuteline. Reilun vuoden sisään kummatkin alueella taistelleet hävittäjärykmentit 2 ja 26 oli aseistettu Fockeilla. Focke oli huippunopeudeltaan parempi kuin Bf 109 suuria lentokorkeuksia lukuun ottamatta. Mersu Focke-Wulf 190 tuli palveluskäyttöön elokuussa 1941 aluksi Britannian-vastaisen ilmasodan etulinjassa eli Kanaalin rintamalla taistelleen hävittäjärykmentti 26:n kakkoslaivueessa. Focke-Wulfeilla aseistettujen hävittäjäyksiköiden suhteellinen osuus kasvoi sodan loppua kohti. Itärintaman hävittäjäyksiköissä rupesi Focke-Wulfia esiintymään loppusyksyllä 1942. Täydellisiä Focke-Wulfin versioluetteloita voi löytää esimerkiksi artikkelin yhtenä lähteenä olleesta Griehlin & Dresselin teoksesta. Focke-Wulfin sakkausominaisuudet olivat lentäjien kielellä anteeksiantamattomat: toisin kuin Bf 109:ssä, Fw:ssä ei ollut sakkausta estäviä siipien johtoreunasolakoita. Focken leveä laskuteline mahdollisti Bf 109:ää turvallisemmat starttija laskeutumisominaisuudet. Fw:n kohtuullisen kookas tippakuomu mahdollisti paremman näkyvyyden ulos hävittäjästä kuin Bf 109:n pieni metalliraaminen kuomu. Tämä ominaisuus nopeuttaa kaartoon lähtemistä, ei varsinaisesti paranna kaartonopeutta, mutta on kuitenkin tärkeä ominaisuus ilmataistelussa. Oikaisu saattoi vaatia toista kilometriä korkeutta, mikä vähensi Focke-lentäjien halukkuutta vetää tiukkoja kaartoja matalalla. 57 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II sioita
FOCKE-WULF-ÄSSÄ MAJURI ERICH RUDORFFER (kokonaisilmavoittomäärä 222) oli hävittäjälaivue II/JG54 komentaja. 58 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Mekaanikko huoltaa Focke-Wulfia Stukien saapuessa pommitusretkeltä Immolassa heinäkuun alkupuolella 1944. Laivue saavutti lähteestä riippuen Suomessa 120–150 ilmavoittoa. SA -K U VA
Se täydensi hyvin Luftwaffen Bf 109 -päähävittäjää, ja lentäjien keskuudessa se näytti saaneen sataysiä suuremman suosion. Tuon korkeuden yläpuolella Spitfire oli ylivoimainen. Typhoon oli kuitenkin hieman parempi vaakaja syöksynopeudessa ja Focke nousukyvyssä. Jätämme väitteen arvioinnin valistuneille lukijoillemme. Nousuja kaartokyvyssä Mustang oli hieman Fockea parempi. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 59 Tätä oli tietenkin edeltänyt useiden hävittäjälentäjien hengen menetys, kun kone sakkasi matalalla. Saksa toimitti sodan viimeisenä vuonna 72 Focke-Wulfia Unkarille, jonka ilmavoimat käytti niitä ensi sijassa maataistelutehtäviin. Seuraavassa brittien huomioita artikkelin lopussa mainitun Griehlin & Dresselin teoksen mukaan: Spitfire Vb Spitfire Vb oli RAF:n tärkein hävittäjä suunnilleen kesästä 1941 syksyyn 1942. Alle 3 000 metrin ja yli 5 000 metrin korkeuksissa Focke oli suorituskyvyltään parempi, noiden korkeuksien välillä taas Mustang. Lisää aiheesta: Caldwell, Donald: JG 26, Kanaalin Ässät. Lähde ei maininnut, miten asiat olivat mainitun korkeuden yläpuolella. Britit kuitenkin arvioivat hävittäjien ominaisuuksien olleen melko lailla toisiinsa verrattavat. Motorbuch Verlag, 1988. Tämä helpotti lentäjän ohjaamotyöskentelyä. Griehl, Manfred & Dressel, Joachim: Focke-Wulf Fw 190 / Ta 152. Suomen kannalta on syytä muistaa, että kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjuntaa tukemaan muodostettuun taisteluosasto Kuhlmeyhin kuului Focke-Wulf 190A6ja A-8-hävittäjillä aseistettu hävittäjälaivue II/JG54, jonka komentajana oli majuri Erich Rudorffer. Vaurionsiedolta Focke oli huomattavasti sataysiä parempi. Mustang IA P-51:n varhainen versio oli RAF:n käytössä tiedustelukoneena ja vain vähäisessä määrin hävittäjänä. Ilmajäähdytteinen tähtimoottori kesti runsaasti enemmän rökitystä kuin sataysin nestejäähdytteinen rivimoottori: osuma jälkimmäisen jäähdytysjärjestelmään tarkoitti useimmiten moottorin kiinnileikkaamista joidenkin minuuttien sisään, mikä tapasi pilata lentäjän päivän. Ja luonnehdinta varmasti päti alkuvuoteen 1944 saakka, jolloin liittoutuneet saivat käyttöönsä Rolls Royce Griffonin moottorilla varustetut Spitfiret ja riittävän määrän P-51 Mustangeja. Focke oli korkeusalueella pinnoista 7 800 metrin korkeuteen 30–60 km/h Spitfire-konetta nopeampi ja hieman parempi nousemaan ja kiihtymään. Syöksykyvyssä Focke oli parempi kaikilla korkeusalueilla, kaartokyvyssä se taas oli kaikilla korkeusalueilla hieman alakynnessä. Spitfire IX Brittihävittäjä oli monen RAF:n hävittäjälentäjän mielestä RAF:n ja koko liittoutuneiden paras ilmataistelija sodassa huolimatta siitä, että Spitin myöhemmät versiot olivat suorituskykyisempiä. Weal, John: Itärintaman Focke-Wulf Fw190 -ässät. Laite, joka kontrolloi polttoaineen syöttöä, polttoaineseosta ja potkurin lapakulmien säätöä yhden vivun asentojen mukaan. Motorbuch Verlag, 1988. Focke-Wulf vastaan vihulaiset Eräs Fw 190A-3 -kone laskeutui kesäkuussa 1942 erehdyksessä RAF:n tukikohtaan Etelä-Englannissa. Nowarra, Heinz: Focke Wulf Fw 190 – Ta 152. Toimituksen tarkoitus oli pitää Turkki Saksalle myötämielisenä. Nousukyvyn osalta tieto on mielenkiintoinen: useassa lähteessä Focken nousukykyä ei ole mainittu erikoisen hyväksi. Loppu Artikkelin ingressiin kirjattu Air Marshall Douglasin näkemys ei varmasti ollut liioiteltu, ainakin jos jätetään huomiotta Focken heikohko korkeatoimintakyky. Lähteessä ei ole mainintaa, mutta luultavasti Focken parempi siivekenopeus kompensoi hieman sen heikompaa kaartokykyä sekä Vb:hen ja IX:ään nähden. He muun muassa lensivät sillä harjoitusilmataisteluita eri liittoutuneiden hävittäjiä vastaan. Koala-kustannus, 2013. Tosin joskus harvoin on kuultu vastakkaisiakin näkemyksiä: koska Focken valmistus vaati noin kaksi kertaa enemmän resursseja kuin Bf 109:n ja toisen maailmansodan suurissa ilmataisteluissa määrät ratkaisivat, oli Saksan ilmavarustelun eräs suurimmistä virheistä ottaa Focke sarjatuotantoon. Focken lentäjä päätyi pohdiskelemaan erehdystään sotavankileirille ja hänen hävittäjänsä tietenkin brittien tutkittavaksi. Gummerus Kustannus OY, 2012. Kaartokyvyssä Spitfire oli hieman parempi. Sukulaiskansakin sai vielä viime hetkellä tukea. Typhoon Typhoonia vastaan lennettyyn testiin mennessä britit olivat lentäneet Focken moottorin melko lailla loppuun, joten testin tulokset olivat epävarmat. Focke-Wulf 190 oli varmasti eräs toisen maailmansodan menestyksekkäimmistä ja kuuluisimmista hävittäjistä. Fockeista sen sijaan on useita kertomuksia, joissa vaurioitunut hävittäjä palasi Kanaalin eteläpuolelle kotiin yksi tai kaksi sylinteriä hajalle ammuttuina. IX korvasi Vb:n RAF:n tärkeimpänä hävittäjänä syksyyn 1942 mennessä. Korkeusalueella pinnoista 6 700 metriin Focken ja Spit IX:n suorituskyvyissä ei ollut eroja. Holmes, Tony: Taistelu ilmojen herruudesta. Osprey Publishing, 1995.. Saksalaiset hävittäjälentäjät kokivat myös, että jykevä tähtimoottori antoi ylimääräistä suojaa edestä päin tulevalta konekivääritulelta ja pakkolaskuvammoilta. Focken käytettävyyttä paransi myös niin sanottu Kommandogerät. Laivueen rivivahvuus oli reilun kuukauden kestäneen Suomen-komennuksen aikana keskimäärin noin 30 hävittäjää, ja laivue saavutti lähteestä riippuen Suomessa 120–150 ilmavoittoa. Vuodesta 1942 alkaen Saksa toimitti niin ikään 72 FockeWulfia puolueettoman Turkin ilmavoimille
60 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II MUSTANG Sodan voittanut hävittäjä?
Ja North American onnistui. Huomaa selkäevä E2 S:n sivuperäsimen etureunassa: se on myöhäisempää D-valmistussarjaa.. . Myöhemmillä toinen toistaan menestyksekkäimmillä malleillaan se lensi sodan voittoon. Tämähän kävi briteille, jotka kuitenkin vaativat, että hävittäjän prototyypin tuli valmistua 120 päivässä. Kiire oli, sota oli käynnissä. Mutta North American -tehdas esitti, että se suunnittelisi ja valmistaisi briteille uuden paremman hävittäjän, jossa oli tarkoitus käyttää samaa Allison-rivimoottoria. Proto valmistui 117 päivässä. Se lensi ensimmäistä kertaa 26.10.1940. Sen tarkoitus oli hankkia amerikkalainen hävittäjä täydentämään Britannian kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) Supermarine Spitfireja Hawker Hurricane -hävittäjiä. P-51-parvi jossain Euroopan taivaalla. 61 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Britannian valtion hankintakomissio otti huhtikuussa 1940 yhteyttä Yhdysvaltoihin. Taaimmainen on B/C. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN . Muodostelmassa on kolmea eri P-51-versiota. Yhdysvallat tarjosi briteille aluksi lisenssivalmistusta Curtiss P-40 Warhawk -hävittäjään
Ensimmäisen varsinaisen P-51A-hävittäjäversion käyttö Yhdysvaltain ilmavoimissa jäi minimaalliseksi, mutta hävittäjän A-36 Apache -syöksypommittajaversio näki taistelupalvelusta Pohjois-Afrikassa vuodenvaihteessa 1942–43 ja Italiassa aina vuoteen 1944 saakka, Kiinan–Burman sotanäyttämöillä vielä senkin jälkeen. P-51B ja C Viimeistään vuoden 1942 kesän ja syksyn aikana oli Yhdysvaltain ilma-aseen johdolle kirkastunut, että Saksaa vastaan käytävän ilmasodan ratkaisevat yh. Niistä myöhemmin lisää. 62 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II :n siivissä oli niin sanottu laminaariprofiili. P-51 ja brittien Hawker Tempest olivat ensimmäiset hävittäjät, joissa käytettiin laminaariprofiilia, ja molemmilla olikin loistavat suoritusarvot. Perus-amerikkalaisversiossa oli kaksi puolituumaista eli 12,7 mm:n konekivääriä moottoripeltien alla ja neljä 7,62-millistä siivissä. Kuten lentokoneensuunnittelussa aina tälläkin parannuksella oli kääntöpuolensa. Koneen liikehtimiskyky oli erinomainen. F-6 oli tiedusteluversio. Edellä mainittuja alkusarjan versioita valmistettiin yhteensä vain noin 1 500 kappaletta. Hävittäjän käyttöä vältettiin yli 15 000 jalan (noin 4 600 metrin) yläpuolella. Laminaari tarkoittaa siiven ja ilmavirran rajapinnan pyörteetöntä ilmavirtausta. Lukuun ottamatta kevään 1940 asemasotavaiheen satunnaisia kahakoita, P-51:n tiedusteluversiot olivat ensimmäiset liittoutuneiden yksimoottoriset lentokoneet, jotka tunkeutuivat Saksan ilmatilaan keväällä 1942. A-36:ssa oli kuusi 12,7 millin konekivääriä, 500 kilon pommikuorma ja syöksyjarrut. Menemättä tarkemmin aerodynamiikkaan laminaariprofiililla saavutettiin perinteistä siipiprofiilia vähäisempi ilmanvastus. Alkupään tuotantosarjan voimalaitteena oli versiosta riippuen 1 200–1 400 hevosvoimaa kehittävä 12-sylinterinen Allison-rivimoottori, joka mahdollisti hyvät suoritusarvot matalalla mutta jonka teho heikkeni oleellisesti korkealla. Ensimmäinen keväällä 1942 palveluskäyttöön päätynyt alaversio oli Ison-Britannian RAF:lle toimitettu Mustang I ja hieman myöhemmin IA, joiden aseistuksena oli neljä 20 millin tykkiä siivissä. Laminaariprofiilissa siiven sivusta päin katsottuna paksuin kohta sijaitsee perinteistä profiilia taaempana, suunnilleen siiven keskivaiheilla
63 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Vasemmalla työntekijä valmistaa P-51:n laskutelinettä. P-51:n varhaisia versioita valmistellaan koelennoille North American Aviationin Kalifornian Inglewoodin tehtaalla. LI BR A RY O F C O N G RE SS
Siivet vasemmalla, rungot keskellä. Yllä: Inglewoodin kokoonpanolinja. Tästä 1 720 hevosvoimaa kehittävästä voimalaitteesta tuli B/C-mallista eteenpäin P-51:n moottori, joka pyöritti nelilapaista potkuria. Liittoutuneiden ilmassa kärsimistä Luftwaffea hieman suuremmista tappioista huolimatta viikko kuvasi tulevaa suuntaa: lentosuoritusten määrään suhteutettuna liittoutuneiden tappiot vähenivät ja Luftwaffen kasvoivat. Luftwaffen hävittäjätarkastajan kenraali Adolf Gallandin elämäkerrassa kerrotaan: ”Vuoden 1944 tammikuun ja toukokuun välisenä aikana Saksan hävittäjäilmavoi. Huomaa liukuhihnakiskot tehtaan lattiassa. 64 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II teenotot tullaan käymään korkealla. Menettely aiheutti runsaasti syöttöhäiriöitä ilmataisteluissa, ja amerikkalaiset hävittäjälentäjät kokivat, että tiukasta kaarrosta ampuminen johti lähes aina aseiden toimintahäiriöihin. Tuntuuko aseistus kevyeltä. Kevään kuluessa tahti parani tai paheni, osapuolesta riippuen. Syksyllä 1942 Britanniaan oli sijoitettu USAAF:n hävittäjäyksiköitä, joiden kalustona olivat Supermarine Spitfire ja Republic P-47C Thunderbolt. Kummankaan toimintasäde ei toistaiseksi riittänyt Saksan–Alankomaiden raja-aluetta pidemmälle. Samoin kummankaan hävittäjän tuonaikaiset versiot eivät olleet korkealla mitenkään erinomaisia. B/C-versio tuli palveluskäyttöön loppuvuonna 1943, ja merkittävässä määrin niitä ryhdyttiin käyttämään Saksan ylle lentävien nelimoottoristen pommikonemuodostelmien saattokoneina helmikuussa 1944. B:n ja C:n ero oli, että niitä valmistettiin eri tehtaissa: B:tä Kalifornian Inglewoodissa ja C:tä Texasin Dallasissa. B/C:n aseistus oli neljä 12,7 millin konekivääriä siivissä. Ehkä, mutta mallin todellinen haittapuoli oli, että P-51B/C:n ohuen siiven takia konekiväärit oli kallistettu 30 astetta, jotta niiden vaatima vyönsyöttösysteemi pystyttiin mahduttamaan siipiin. Tuolloin liittoutuneet aloittivat aikaisempaa suuremmalla voimalla tehdyn kuusipäiväisen Big Week -pommitusoperaation, joka oli kohdistettu Saksan lentokoneteollisuutta ja lentovarikkoja vastaan. Runkoihin kiinnitetään siivet ja pyrstö jossakin kuvan oikealla takaosassa, potkurinspinneri oikealla edessä. Yhdysvalloilta puuttui korkealla toimiva pitkälle lentävä saattohävittäjä, joka oli alkavan Saksan-vastaisen pommitussodankäynnin menestyksekkään läpiviennin edellytys. Moottorinvalmistaja Packard ryhtyi tuottamaan lisenssillä brittiläistä Rolls Royce Merlin -rivimoottoria, joka oli varustettu tehokkaalla kaksivaiheisella ahtimella. Oikealla pikkukuvassa: aseistamishommiin! Mekaanikkojen hartioilla on P-51:een tarkoitettuja puolen tuuman konekivääreitä ja patruunavöitä.. . Vuoksi vaihtuu Liittoutuneet kykenivät aiheuttamaan pommituskohteille aikaisempaa enemmän vaurioita
SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 65 mat menetti 99 % keskimääräisestä miesvahvuudestaan – – yksinomaan toukokuussa Luftwaffe menetti 50 % hävittäjävahvuudestaan ja 25 % Bf 109ja Fw 190 -lentäjistään.” Luonnollisesti liittoutuneet eivät saaneet mitään ilmaiseksi. ilma-armeijan, Britanniasta käsin Saksaa pommittaneen johtoportaan raportti marraskuulta 1944 toteaa, että vuoden 1944 kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana amerikkalaiset menettivät yli kaksi kertaa enemmän nelimoottorisia pommikoneita kuin vuoden 1943 kahdeksan viimeisen kuukauden aikana. Versiota valmistettiin noin 3 500 kpl. . P-51:n oleellisin merkitys oli mittava toimintasäde: sen myötä amerikkalaiset kykenivät luomaan hävittäjäsuojan koko Saksan alueella tapahtuville pommituksille. Saksan kannalta hävittäjäversiot tulivat liian myöhään ja liian pieninä määrinä. Eräs USAAF:n 8. P-51B/C:n RAF tunsi nimellä Mustang III. Oleellista oli kuitenkin se, että Luftwaffea kulutettiin loppuun ja että liittoutuneiden pommitushyökkäykset aiheuttivat aikaisempaa pahempaa tuhoa. Myöskin luoteisen Euroopan yllä käytyjen ilmataistelujen ratkaisevimmissa korkeuksissa, 8 000–10 000 metrissä, P-51 oli suorituskyvyltään etulyöntiasemassa Luftwaffen torjuntahävittäjiin nähden lukuun ottamatta korkeusmoottoreilla varustettuja Messerschmitt 109G:n versioita sekä syksyllä 1944 käyttöön tulleita 109G-10ja 109K-versioita sekä Focke-Wulf 190D:tä. P-51 starttaa Iwo Jimalta Tyynenmeren sodan viimeisinä kuukausina. Menetelmä mahdollisti suhteellisen nopean lentotukikohtien rakentamisen.. Osaan B/C-versioista asennettiin alkuperäisen kuomun tilalle brittiläinen keksintö Malcolm hood eli Supermarine Spitfiren tyylinen osin kuplamainen kuomu, joka paransi näkyvyyttä hävittäjästä ulos. Kiitorata on päällystetty Marstonin matolla eli 300 x 30 cm:n kokoisilla toisiinsa kytketyillä metallilevyillä
. Fighter Squadron, kevät 1945. Fighter Squadron, kevät 1944. P-51B, 336. . Fighter Squadron, kevät 1944. Huomaa Malcolm hood -tyyppinen kuplakuomu. P-51D, 334. 66 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II P-51-KONEITA Normandian maihinnousun jälkeen liittoutuneiden käyttöön ottamassa tilapäistukikohdassa ja sen ilmatilassa. . O SP RE Y PU BL IS H IN G. P-51B, 334. Shangri-Lakoneella lensi kapteeni Don Gentile
Kun P-51 tuli oleellisessa määrin taistelukäyttöön vuodenvaihteen 1943–44 jälkeen, se päihitti suorituskyvyssä, erityisesti korkealla, sen ajan Luftwaffen hävittäjät, Focke-Wulf 190A-6:n ja A-8:n sekä Messerschmitt Bf 109G-6:n. P-51H ja F-82 Twin Mustang H-versiossa oli Packard Merlin 1690-9 -moottori, joka kehitti 2 200 hevosvoimaa. Esimerkiksi 112 ilmavoiton Kurt Bühligen, joka sai kaikki ilmavoittonsa lännessä, totesi: ”Me kykenimme kaartamaan paremmin Messerschmitt 109:llä ja Focke-Wulf 190:llä kuin P-51. D/K-versiossa oli hyvän näkyvyyden joka suuntaan mahdollistava tippakuomu. Takarungon madaltaminen aiheutti vähäisiä häiriöitä D/K:n pituusvakavuuteen, mitä kompensoitiin myöhemmissä alaversioissa asentamalla sivuperäsimen etuosaan matala evä. A-mallin tavoin B/C:stä ja D/K:sta valmistettiin F-6Cja F6D/K-tiedusteluversiot. ”P-51 teki kaiken minkä mekin mutta paremmin.” Tämäntyyppisiä lausuntoja on usein kuultu ja nähty P-51:tä vastaan taistelleiden Luftwaffen lentäjien suusta ja kynästä. Yllä olevan tekstin ei todellakaan ole tarkoitus olla täydellinen P-51:n versioluettelo, sillä hävittäjästä valmistettiin yli 20 versiota! Yhteensä koneita syntyi hieman yli 15 000. Brittien RAF:lle toimitetut P-51 D/K:t tunnettiin nimellä Mustang IV. D/K:n suurempi polttoainekapasiteetti mahdollisti edeltäjäänsä suuremman toimintasäteen. D:ssä oli Standard Hamilton -potkuri. Usein amerikkalaiset vieläpä avittivat vastapuolensa lentäjäpulaa ampumalla tuhoutuvista hävittäjistään pelastautuneet lentäjät laskuvarjoihinsa. Itse asiassa joidenkin lähteiden mukaan B/C:llä oli hieman suurempi vaakalentonopeus. Vuonna 1967 Cavalier-koneesta ilmestyi aseistettu vientiin tarkoitettu versio, joita päätyi joitakin kymmeniä latinalaisen Amerikan maiden ilmavoimille. Hävittäjä kykeni 760 km/h huippunopeuteen. Korean sotaan kylläkin, sillä F-82 toimi siellä yöhävittäjänä ja hävittäjäpommittajana. F-82:ta rakennettiin vain noin 270 kappaletta. H:ta valmistettiin noin 550 kappaletta, mutta se ei ehtinyt taistelukäyttöön toisessa maailmansodassa. Trans Florida Aviation -niminen yritys modifioi ilmavoimien käytöstä poistuneista P-51-koneista vielä 1950-luvun lopussa kilpailuja hauskanpitokäyttöön tarkoitettuja Cavalier-versioita. Amerikkalaishävittäjä oli meitä nopeampi, mutta meidän aseemme ja ampumatarvikkeemme olivat parempia.” P-51 oli Yhdysvaltojen ilma-aseen liikehtimiskyvyltään paras – merivoimien Grumman F6F Hellcat oli ehkä vertailukelpoinen – ja suorituskyvyltään (oleellisempi ominaisuus) Republic P-47 Thunderboltin ja Vought F4U Corsairin jälkipään versioiden ohella paras hävittäjä toisessa maailmansodassa. Cavalier oli kaksipaikkainen, ja siinä oli pienehköt matkatavaratilat. Murskaava tuotannollinen ylivoima alkoi tuntua. Pikakoulutetuista Luftwaffen nuorista lentäjistä moni ei palannut ensimmäiseltä taistelulennoltaan.. D:n ja K:n ero oli, että jälkimmäinen oli varustettu hieman kulmikaslapaisemmalla Aeroproducts-potkurilla. D/K ei tarjonnut B/C:hen nähden suoritustai liikehtimiskykyparannuksia. H:n aerodynamiikkaa oli hieman paranneltu pidentämällä hävittäjän runkoa ja korottamalla sivuperäsintä. Kokeneilta Luftwaffen piloteilta on kuultu joskus hieman maltillisempiakin näkemyksiä. B/Cversioissa lentokoneen runko jatkui suoraan ohjaamon takaa, mikä esti lentäjän näköyhteyden takasektoriin. D/K:ta valmistettiin jo hieman vajaat 10 000 kappaletta. Saksalaisten riesana oli lisäksi lukumääräinen alivoima – joissakin muistelmissa on mainittu voimasuhteiksi nelimoottorimuodostelmien torjunnassa jopa 1:8. Sekään ei ehtinyt toiseen maailmansotaan. Tulivoiman lisäys tulikin jo mainittua. Täydellinen hävittäjä. 67 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II P-51D ja K Dja K-versiot oli aseistettu kuudella 12,7 mm:n konekiväärillä. Kaksirunkoinen ja -moottorinen Twin Mustang oli alun perin tarkoitettu B-29-pommikoneiden pitkän matkan saattohävittäjäksi. Loppukeväästä 1944 Luftwaffen asemaa pahensi koulutustason lasku: Luftwaffen koulutusjärjestelmä ei kyennyt pysymään alati kasvavien lentäjätappioiden perässä. Version siivet olivat vain hieman B/C-versiota paksummat, mikä mahdollisti aseiden ongelmattoman sijoittamisen siipiin: P-51 pääsi näin eroon häiriöalttiista aseistuksesta
F-51 Korean sodassa. Se, että Luftwaffe hävisi syksyllä 1940 taistelun Britanniasta, johtui osaksi Messerschmitt Bf 109:n lyhyestä toimintasäteestä. Lentäjän takana sijainnut runkopolttoainesäiliö aiheutti – täyteen tankattuna tietenkin – painopisteen siirtymisen taakse, mikä on aina huono asia. Yhtä kaikki P-51:n tärkein ominaisuus oli P-51B P-51D F-82G Palveluskäyttöön 1943 1944 1946 Moottori (hv) Packard-Merlin V-1650-7 (1 720) Packard-Merlin V-1650-7 (1 720) 2 x Allison V-1710 (2 x 2 250) Pituus (m) 9,83 9,83 12,93 Kärkiväli (m) 11,28 11,28 15,62 Siipipinta-ala (m 2 ) 21,83 21,83 37,9 Tyhjäpaino (kg) 3 170 3 470 7 260 Starttipaino (kg) 4 450 4 590 11 600 Huippunopeus (km/h) 710 700 740 Nousukyky 7 minuutissa 6 100 metriin 1 000 m/min 1430 m/min Lakikorkeus (m) 12 700 12 700 11 900 Toimintasäde (km) P-51:n toimintasäteestä on eri lähteissä runsaasti erilaisia tietoja. D/K-version maksimietäisyytenä on mainittu noin 3 300 km lisäpolttoainesäiliöitä käyttäen. Ilmataisteluun sitoutuminen säiliön ollessa täysi ei ollut viisasta. D/K-version pitkällä toimintasäteellä oli myös vähäinen negatiivinen kääntöpuoli. P51:llä lentävät yksiköt tarvitsivatkin pitkiä kiitoratoja. 68 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Jos nyt P-51:stä hakemalla ruvetaan hakemaan huonoja ominaisuuksia, niin jo aiemmin mainittu siipien laminaariprofiili aiheutti sen, että hävittäjän lento-ominaisuudet alhaisissa lentonopeuksissa olivat huonot. Oletettavasti Mustangilla ei myöskään kannattanut antaa lentonopeuden laskea ilmataistelussa liian pieneksi. JATKUU SIVULLE 70 >. Sen takia muun muassa koneen laskeutumisnopeus oli tuon ajan mittapuulla suuri. Mutta jos koneella on kolme edellä mainittua ominaisuutta, ei sen välttämättä tarvitse olla ketterä.” Suomen Sotilas lisää tarkastajan näkemyksiin ilma-aseen tehtäviin suhteutettuna riittävän toimintasäteen: hävittäjästä ei ole mitään hyötyä alueilla, jonne se ei kykene lentämään. Aseistus 4 x 12,7 mm kk , 900 kg pommeja 6 x 12,7 mm kk, 900 kg pommeja 6 x 12,7 mm kk, 1 800 kg pommeja Eräiden P-51-versioiden teknisiä tietoja . VE Syksyllä 1941 Luftwaffen hävittäjäaselajin tarkastaja eversti Werner Mölders totesi suomalaisille: ”Hävittäjäkoneen vaatimukset ovat ylivoimainen nopeus, hyvä nousukyky, hyvä aseistus, sekä jos mahdollista ja edellä olevat otettuna huomioon, on koneen oltava myös ketterä. P-51:n tärkein ominaisuus oli suuri toimintasäde. P-51-lentäjät käyttivätkin pitkissä lentotehtävissä ensin osan takarungon säiliön polttoaineestaan ennen kuin vaihtoivat polttoaineen syötön irrotettaville lisäpolttoainesäiliöille
69 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II G eorge E. Heinäkuussa 1942 hän palasi Yhdysvaltoihin, ja myöhemmin hänet määrättiin Britanniaan ryhmitettyyn 487. Yhdysvaltain eri ilmavoimissa myönnettiin ilmavoittojen osia, mikäli enemmän kuin yksi lentäjä oli osallistunut yhden lentokoneen tuhoamiseen, aivan kuten Suomenkin ilmavoimissa. Laivue oli osa 8. Preddyn P-51 Cripes A Mighty 3rd. Hän ilmoitti vaurioittaneensa kahta japanilaiskonetta. Fighter Squadronin komentaja. Keväällä 1942 Preddy määrättiin 9. Preddyn paras taistelupäivä oli 6.8.1944, jolloin hän ampui alas kuusi Messerschmitt Bf 109:ää Lüneburgin alueella. Preddy oli kaatuessaan majuri ja 328. TS . Preddy oli menestyksekkäin P-51-lentäjä. Preddy sai ensimmäiset taistelukokemuksensa torjuessaan japanilaisten ilmahyökkäyksiä. Mustang-ässä . Preddy valmistui Yhdysvaltain armeijan ilmavoimien hävittäjälentäjäksi hieman Japanin Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen. Yksikkö oli sijoitettu Darwiniin Australiaan. Preddy ampui alas kaksi Bf 109 -konetta, mutta hän kuoli jahdatessaan Focke-Wulf 190:tä, kun oma ilmatorjunta pudotti hänet taivaalta. Yksikkö lensi aluksi P-47 Thunderbolt -hävittäjillä, joilla Preddy saavutti kaksi ensimmäistä ilmavoittoansa joulukuussa 1943. Preddy saavutti P-51:llä kaikkiaan 24,8 ilmavoittoa, joten hänen kokonaissaldonsa oli 26,8. Hän oli toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain ilma-aseen kahdeksanneksi menestyksekkäin hävittäjälentäjä ilmavoittojen määrässä mitattuna. Eräällä lennolla hän törmäsi toiseen P-40:een ja joutui sairaalaan. Joulukuussa 1944 yksikkö siirrettiin IX Tactical Air Commandiin, ja sen jälkeen sen tehtävät olivat keskiraskaiden pommikoneiden saattoa ja hävittäjäpommittajatehtäviä. hävittäjälaivueeseen (487th Fighter Squadron). hävittäjälaivueeseen (9th Pursuit Squadron), joka lensi P-40 Warhawk -hävittäjillä. Majuri George Preddy on palannut saattotehtävästä 6.8.1944 ammuttuaan alas kuusi saksalaista hävittäjää.. Joulupäivänä 1944 Preddy johti kymmenen P-51:n muodostelmaa ja päätyi osastoineen ilmataisteluun saksalaishävittäjiä vastaan pintakorkeudessa Liègen lähellä. Yksikkö vaihtoi P-47:n P-51:een huhtikuussa 1944, minkä jälkeen Preddy alkoi saada todellista menestystä. ilma-armeijaa, joten yksikkö saattoi nelimoottorisia pommikoneita syvälle Saksaan suuntautuvilla pommituslennoilla
Eteläisen Saksan ja Balkanin kohteisiin iskikin sodan loppua kohti enenevässä määrin P-51-koneiden suojaamana juuri 15. P-51 oli oleellinen taistelukyvyn parannus Curtiss P-40 Warhawkeihin, jotka siihen asti olivat olleet tuolla alueella USAAF:n päähävittäjiä – joskin P-40 jatkoi kyseisellä sotanäyttämöllä taistelupalvelusta sodan loppuun saakka. USAF:n IDF:n eli Icelandic Defence Forcen F-51-koneita Keflavikissa Islannissa vuonna 1952.. Maaliskuusta eteenpäin Iwolta startanneet P-51:t saattoivat kauempaa Mariaanien tukikohdista Japaniin iskeviä B-29-pommikoneita ja useimmiten hakkasivat kappaleiksi vastassa olleet japanilaiset torjuntahävittäjä-muodostelmat. Ruotsista Väli-Amerikkaan Sodan lopun ja jälkeisen ajan hävittäjien nopean kehityksen takia USAF (United States Air Force, itsenäinen puolustushaara, joka perustettiin 1947) siirsi F-51:t (P-51:n koodi Pursuit vaihtui Fighteriin) reservikalustoon 1940-luvun lopulla. F-51 säilyi USAF:n reservikalustona ja ANG:n (Air National Guard) kalustona vuoteen 1957 saakka. Saarella oli kaksi lentokenttää, ja amerikkalaiset ottivat käyttöön vielä kolmannen. Myös 9. ilma-armeija. Taistelussa F-51 lensi vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1969. Japanin kotisaaria vastaan tehdyissä ilmahyökkäyksissä P-51 sai tärkeän roolin sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli vallannut Iwo Jiman saaren helmi-maaliskuussa 1945. . Vastapuolen Nakajima Ki-43 Hayabusa, vaikkakin hyvin liikehtimiskykyinen hävittäjä, oli P-51:een nähden täysin altavastaaja. Ensimmäiset P-51:llä aseistetut FG:t olivat jostain kumman syystä 9. F-51:tä käytettiin melkein yksinomaan maataistelutehtäviin: pommareiden saatto ja ilmataistelutehtävät olivat lähes kokonaan tuohon aikaan siirtyneet suihkuturbiinilla lentäville hävittäjille. Pääperiaate oli, että ensin mainittu pommitti Saksassa sijaitsevia strategisia kohteita ja 9. Ruotsissa hävittäjä tunnettiin nimellä J26. ilma-armeijan FG:t vaihtoivat kalustoaan aiemmista P-47 Thunderboltja P-38 Lightning -koneista P-51:een siten, että huhtikuussa 1945 ilma-armeijaan kuului 32 Bomber Groupia ja 14 FG:tä, joiden kaikkien kalustona oli P-51. Ruotsin ilmavoimilla oli kaikkiaan 161 P-51:tä vuosina 1945–54. ilma-armeija. Lisäksi Yhdysvallat toimitti koneita vähäisiä määriä Kiinan ilmavoimille. Ehkä USAAF halusi kerätä taistelukokemusta aluksi lyhyen kantaman ilmahyökkäyksissä. ilma-armeijan alaisuudessa. P-51 Kaukoidän sotanäyttämöllä P-51B/C ilmestyi Burman–Kiinan alueella toimiville USAAF:n yksiköille alkuvuonna 1944. Esimerkiksi Kanada ja Australia luopuivat F-51-koneistaan 1960-luvun alussa. Sodan lopulla nämä jakautuivat suunnilleen puoliksi B/C:n ja D/K:n välillä. Muualla F-51 palveli vielä pitkään. ja 15. Kaikkiaan näitä hävittäjä oli yli 50 maan ilmavoimien kalustona. Kahdeksannen ilma-armeijan hävittäjillä oli käytäntö iskeä saattotehtävien paluulennoilla konekivääritulella erilaisiin maakohteisiin (targets on opportunity), useinkaan tekemättä eroa sotilasja siviilikohteiden välillä. Alkuvuodesta 1944 lähtien 8. Kone pääsi kuitenkin taistelukäyttöön vielä Korean sodassa Yhdysvaltojen, Etelä-Korean, Britannian, Australian ja Etelä-Afrikan ilmavoimissa. Äskeisiä hieman vähemmän tunnettu seikka lienee, että Italiasta käsin operoivat vastaavasti USAAF:n strategisiin ja taktisiin tehtäviin tarkoitetut 12. ilma-armeijat. Nostalgisen hävittäjän viimeiset operatiiviset käyttäjät olivat latinalaisessa Amerikassa, viimeisenä Dominikaaninen tasavalta vuoteen 1984 saakka. ja 9. 70 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II suuri toimintasäde, jonka avulla kaikkialla Saksan yllä lentävät mustaristiset lentokoneet altistuivat USAAF:n hävittäjille – ja niitä oli useimmiten enemmän. ilma-armeijassa toimi joitakin P-51:llä varustettuja yksikköjä, mutta niiden määrä oli vähäinen P-47ja P-38-yksikköihin nähden. Yhdysvaltain hävittäjäyksiköt oli organisoitu Fighter Groupeiksi (FG), joista kunkin alaisuudessa oli useimmiten kolme Fighter Squadronia (FS). Saari sijaitsee noin 1 100 kilometrin päässä Japanista eli hyvinkin P-51:n kantamalla. Israel taisteli niillä vuosien 1948 ja 1956 sodissa arabimaita vastaan. Toisen maailmansodan kahtena viimeisenä vuonna Britanniaan ja Normandian maihinnousun jälkeen lisäksi mantereelle oli ryhmitetty USAAF:n 8. Sodan lopulla Luftwaffen taistelukyvyn heikentyessä P51:tä käytettiin saattoja ilmaherruustehtävien lisäksi myös hävittäjäpommittajana, joskus jopa samojen taistelulentojen aikana. ilma-armeija kulloisellakin taistelualueilla sijainneita taktisia kohteita
71 Keski-Amerikan El Salvador ja Honduras kävivät kesällä 1969 sodan, jota myös neljän päivän sodaksi, sadan tunnin sodaksi tai jalkapallosodaksi kutsutaan. . Toisella puolella taisteli myös Mustangeja viimeisessä ilmataistelussaan. F-51D, El Salvadorin ilmavoimat, 1969. Keski-Amerikan taivailla nähtiin samalla maailman viimeinen mäntämoottorihävittäjien välinen ilmataistelu. Jälkimmäinen nimi juontuu siitä, että sodan syttymisen välittömänä syynä on sanottu olleen maiden välinen kesäkuun lopussa käyty jalkapallo-ottelu. Sodan todelliset syyt olivat tietysti ihan muualla. . TEKSTI: TIMO SÄYRINEN
Kaksi Hondurasin T-28-konetta lensi alueelle, ja ne kohtasivat omassa ilmatilassaan salvadorilaisen pienkoneen, jolle antoivat laskeutumiskäskyn. Mihin mahtoivat pommit mennä, sillä Ilopangon henkilöstö ei havainnut olleensa hyökkäyksen kohteena. Yhteenotto ei kuitenkaan aiheuttanut lentokonemenetyksiä. Aamulla 16.7. Vastapalloa Hondrasin ilmavoimat iski takaisin 15.7. Kaksi Ilopangosta startannutta SalvadoSalvador hyökkäsi iltapäivällä 14.7.1969 koko rajan leveydeltä – käytännössä kolmen tien suunnassa – Hondurasiin arviolta 12 000 sotilaan voimin. Ainakin Honduras käytti koulukoneitaan myös taistelutehtäviin. Kaksi C-47:ää nousi ilmaan tehtävänään pommittaa Ilopangon lentotukikohtaa. Acajutlan hyökkäyksessä on sanottu tuhoutuneen 20 % Salvadorin polttoainereservistä. Maassa Salvadorin maavoimilla oli menestystä; varsinkin lännessä sen hyökkäyskiila eteni kahdeksan kilometriä ja painoi hondurasialaisia puolustajia aivan Nuova Ocotepequen laitamille. Hondurasin Nuova Ocotepequen lentokentältä startannut siviili-DC-3 joutui 3.7. Sen aseistuksena ja hyökkäysmenetelmänä olivat 45 kilon pommit, jotka pudotettiin takarungon lastiovesta. 12. Aloituspotku Ensimmäiset välikohtaukset ilmassa tapahtuivat ennen vihollisuuksien alkua. Yksi hondurasilainen F4U vaurioitui it-tulessa ja joutui tekemään pakkolaskun Guatemalaan, jossa paikalliset internoivat koneen ja lentäjän edellisen päivän salvadorilaisen kollegan tavoin. Neljä Hondurasin F4U:ta starttasi ampuakseen röyhkeän C-47:n alas, mutta hävittäjät joutuivat palaamaan pimeän tullen. heinäkuuta 1969 päivätty valokuva Hondurasin ilmavoimien lentäjistä juuri ennen sodan alkua.. Ilmavoimien kalusto koostui kuudesta FG-1-koneesta (Vought F4U Corsairin Goodyearin valmistama versio), 11:stä F-51 Mustangista, joista yksi oli kaksipaikkainen TF51-harjoitusversio ja yksi P-51 Mustang Cavalier, ainakin neljästä SNJ-koneesta (North American T-6 Texan -koulukoneen merivoimaversio), neljästä C-47(suomalaisten siviilityyppinimeltään DC-3:na tuntema Dakota) ja yhdestä C54-kuljetuskoneesta. Salvadorilainen irtautui kuitenkin omalle puolelleen rajaa. Samanaikaisesti äskeisten hyökkäysten kanssa muutama salvadorilainen hävittäjä hyökkäsi Toncontiniin. Salvador otti käyttöön sodan ajan tukikohdikseen Madresalin, San Miguelin, Santa Anan, San Andresin ja Usultanin. Ei hassumpi suoritus aseistetulta koulukoneelta. On arvioitu, että salvadorilainen oli tiedustelulennolla. Kaksi Hondurasin lentokonetta starttasi torjuntaan, F4U ja T-28. Tässä taisi jälleen olla tapaus, jossa poliitikko sitoi asevoimien toisen käden selän taakse, vaan eipä ollut suuresta ilma-aseesta kysekään. Hondurasilainen F4U vaurioitti pommitustehtävässä ollutta Salvadorin C-47:ää, joka pystyi tekemään pakkolaskun Ilopangoon ja oli lopun sotaa pois pelistä. Guatemalalaiset internoivat koneen sodan loppuajaksi. Hyökkäyksiin osallistuneet Salvadorin lentokoneet palailivat tukikohtiinsa. aamuyöllä. Toinen pommitti kohdetta, jonka luuli olevan Ilopango. Jälkimmäiseen hyökkäsi peräti yksi C-47. Mutta hetkeä myöhemmin Ilopangoon hyökkäsi neljä Hondurasin F4U:ta. Salvadorin ilmatorjuntatulen kohteeksi. Maaleja! Aamulla Salvadorin Toncontiniin tekemät ilmahyökkäykset saivat Hondurasin presidentin kieltämään Hondurasin ilmavoimien lennot Salvadorin ylle ja keskittymään puolustukselliseen taistelupartiointiin ja omien maavoimien tukemiseen. Kaikki paitsi yksi TF-51, joka joutui tekemään pakkolaskun Guatemalaan ilmeisesti teknisen vian takia. Kolmen kilometrin korkeudesta pudotetut pommit särkivät yhden lentokonehangaarin ja vaurioittivat kiitorataa. Jälkimmäisen pilotti luutnantti Roberto Mendoza sai vaurioitettua Salvadorin FG-1:tä, joka irtautui taistelusta savuvanaa vetäen. Ilmasotatoimet maajoukkojen taistelualueilla jatkuivat. Kohteen kärsimät vauriot olivat minimaalliset. Salvadorin ilmavoimat pommitti rajan läheisyydessä olleita Hondurasin maavoimien asemia sekä Toncontinin lentotukikohtaa. Molemmat osapuolet käyttivät C47:ää pommitustehtäviin. Kumpikin osapuoli mobilisoi maaja ilmavoimiansa. Rauhan aikana ilmavoimilla oli yksi tukikohta, Ilopango. . Kenttä sijaitsee joidenkin kilometrien päässä maiden välisestä rajasta. Toinen C-47 joutui keskeyttämään tehtävän teknisen vian takia. Toiset Hondurasin F4U:t hyökkäsivät Acajutlan ja Cutucon satamiin. Lentokalustona sillä oli 12–14 Vought F4U-5N ja F4U-4 Corsairia, 11 T-6-, T-28ja SNJ-koulukonetta sekä kuusi C-47-kuljetuskonetta. Illalla Nuova Ocotepequen lentokenttä päätyi Salvadorin maajoukkojen haltuun. Näiden pudottamat pommit ja ampumat konetuliaseiden sarjat eivät taaskaan aiheuttaneet suurta vahinkoa. Hondurasin ilmavoimat siirsi pääosan kalustoaan La Mesaan, jonka sijainti ei ollut niin uhanalainen kuin Toncontinin. Lisäksi ilmavoimilla oli noin tusinan verran kevyitä yhteyslentokoneita. Hondurasin ilmavoimien vahvuus oli noin 1 200 miestä. itse kaupunki koki saman kohtalon. Alussa mainittu jalkapallomatsi käytiin 27.6. 72 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II E l Salvadorin ilmavoimiin kuului perusvalmiuden aikana noin 1 000 miestä. Maaleina olleet polttoainesäiliöt kärsivät vakavia vaurioita rakettitulessa. Samana päivänä katkesivat maiden väliset diplomaattisuhteet. Salvador jatkoi hyökkäystä Santa Rosa de Copanin suuntaan. Kumpikin osapuoli pommitti toistensa maajoukkoja. Ilmavoimilla oli kaksi tukikohtaa: Toncontin, joka oli samalla pääkaupungin Tegucigalpan siviililentoasema, ja La Mesa
G O O G LE Honduras oli ilmassa aktiivisempi ja menestyksellisempi osapuoli.. päivänä Hondurasin ilmavoimien toiminnan painopisteenä olivat lentorynnäköt Salvadorin maavoimia vastaan El Amatillon alueella. Scutts, Jerry: Mustang Aces of the Eighth Air Force. Holmes, Tony: Taistelu ilmojen herruudesta. F4U:t ja T-6:t suojasivat C-47-koneita. Ympyrä = tekstissä mainittu kaupunki tai satama. päivän ilmataistelut ovat sotahistorian viimeiset mäntämoottorihävittäjien väliset ilmataistelut – tai ainakin sellaiset, joista on kirjattu ilmavoittoja. 73 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II rin F-51:tä törmäsi toisiinsa. Jalkapallosodan sotatoimialue. Salmiakki = lentotukikohta. Heinäkuun 17. Salvadorin joukkoja oli vielä Hondurasin alueella. On arvioitu, että ilmavoimien toiminta oli tärkein syy siihen, että Salvadorin hyökkäys pysähtyi sillä alueella. Tasapeli. Gummerus Kustannus Oy, 2012. Iltapäivällä Hondurasin maavoimat ryhtyi hyökkäämään El Amatillon alueella. Sen ilmavoimien lentokoneet hyökkäsivät Salvadorin maajoukkojen niskaan edellisen päivän tapaan. Heinäkuun 18. Mutta Hondurasin ilmavoimat operoi. Hävittäjät pysyivät ilmassa mutta joutuivat palaamaan tukikohtaan vaurioituneina. Pataljoonan verran miehiä riitti pysäyttämään seuraavana päivänä Salvadorin maahyökkäyksen Santa Rosa de Copanin suunnassa. Heinäkuun 17. Se keskeytti hyökkäyksen illalla, sillä Amerikan maiden järjestö OAS oli uhannut sodan molempia osapuolia talouspakotteilla, mikäli sota jatkuisi. Se hyökkäsi Salvadorin maavoimia vastaan painopisteenä El Amatillon alue. OAS julisti Salvadorin sodan aloittajaksi, ja poliittisen paineen seurauksena Salvador veti joukkonsa pois Hondurasista elokuun alussa. Aktiiviset sotatoimet hiljenivät 19.7. Sodassa käytiin varsin monipuolisia joskin voimakkuudeltaan pieniä ilmaoperaatioita huolimatta siitä, että kummallakin osapuolella lentokoneiden määrä oli vähäinen: sodassa nähtiin ilmataisteluja, hyökkäyksiä lentotukikohtiin, maavoimien välitöntä tulitukea ja sotatoimiin vaikuttaneita ilmakuljetuksiakin. Konevaurioiden, kunnossapitovaikeuksien ja ilmeisen heikon taistelumenestyksen aiheuttaman moraalin laskun takia Salvadorin ilmavoimat ei sinä päivänä enää operoinut. Aiheesta lisää: Gunston, Bill: The Illustrated Encyclopedia of Combat Aircraft or World War II. Neljäs Salvadorin hävittäjä syöksyi mereen saatuaan ilmatorjuntaosumia. Voitaisiinko öljysäiliöiden tuhoamista pitää jopa strategisena pommituksena, ainakin seurauksiensa takia, vaikka se tehtiinkin hävittäjäpommittajakalustolla. . Honduras oli ilmassa aktiivisempi ja menestyksellisempi osapuoli. Honduras siirsi lisäksi ilmakuljetuksina jalkaväkipataljoonan Tegucigalpasta Santa Rosa de Copaniin. Iltapäivällä sama mies ampui alas kaksi samoilla asioilla El Amatillon alueella lentänyttä FG-1:tä. Osprey Publishing, 1994. Salvadorin ilmavoimat puuttui asiaan lähettämällä hävittäjiä torjuntaan. Keskipäivän aikoihin Hondurasin ilmavoimien majuri Fernando Soto Henriquez ampui F4U-koneellaan alas Salvadorin ilmavoimien P-51 Cavalier Mustangin. päivänä Honduras oli saavuttanut ilmaherruuden. Joitakin aseellisia yhteenottoja käytiin osapuolten välillä vielä kuun lopussa. Salamander Books, 1978
TEKSTI: TIMO SÄYRINEN. 74 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II ENSIMMÄINEN SUIHKUHÄVITTÄJÄ Messerschmitt Me 262 Schwalbe – Sturmvogel, Turbo…
75 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II
Oli kulunut vain kolme vuosikymmentä, kun ensimmäisen maailmansodan jotenkuten ilmassa pysyvät lentävät ”kudinpuut” olivat ensi kertaa ihmiskunnan historiassa kiidättäneet ihmisen taivaalle ilmaa raskaammalla lentolaitteella taisteluun toista ihmistä vastaan. 76 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II . Nyt myrskylinnun viimeisestä sotalennosta on jo yli 75 vuotta.. Tässä protoyksilö V-3. Eräissä Me 262:n prototyypeissä oli kannuspyörät. Yksi pääskynen ei tuonut kesää eikä voittoa, mutta se nielaisi mäntämoottorihävittäjän taivaalta ja muutti historiaa. V iimeisenä kesänä 1944 Me 262 Schwalbe (pääsky) nousi sotataivaan sineen
Patentin keksinnölleen hän sai vuonna 1932. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 77 S uihkumoottoria ei suinkaan ollut keksinyt saksalainen vaan britti Frank Whittle, joka keksi suihkuturbiinin 1930-luvun alussa. Kyseessä oli saksalainen koekone Heinkel 178. Ilmasotahistorian ensimmäinen palveluskäyttöön päässyt suihkukone oli Saksan Luftwaffen hävittäjä Messerschmitt 262. Ensin taivaalle nousivat sen voimin saksalaiset. Ensimmäinen suihkuturbiinia voimalaitteenaan käyttävä lentokone nousi taivaalle 27.8.1939 vain hetki ennen sotaa. Saksassa ensimmäisen suihkuturbiinin valmisti Hans Joachin Pabst von Ohain vasta neljä vuotta myöhemmin vuonna 1936
Tällä tekeleellä lennettiin taistelulentojakin, mutta ei ole suuri yllätys, että vailla menestystä. Paneudutaan seuraavassa aiheeseen hieman tarkemmin. Myös briteillä ja amerikkalaisilla oli omat suihkukoneensa palveluskäytössä sodan lopussa, Gloster Meteor ja Lockheed P-80 Shooting Star. mutta vain oikein käytettynä. Hitler ”Adolf Hitler aiheutti Messerschmitt 262:n palveluskäyttöön viivästymisen vaatiessaan, että lentokone tulee ottaa käyttöön salamapommittajana (Blitz. Ensilentonsa suihkumoottoreilla varustettuna Me 262 teki 18.7.1942. Heinkel ei saanut näitä ongelmia ikinä korjattua, ja maaliskuun lopussa 1943 RLM valitsi Messerschmittin hävittäjän Luftwaffelle jatkokehiteltäväksi. Toisin oli Messerschmitt 262:n laita. 78 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II kesällä 1944. Pääskynpesä Saksan ilmailuministeriö RLM (Reichsluftministerium) ilmaisi kiinnostuksensa suihkuturbiineilla lentäviin hävittäjiin jo hieman ennen toisen maailmansodan syttymistä. Neljän viimeksi mainitun operatiivinen käyttö ja merkitys jäivät vähäisiksi. . Willy Messerschmitt ja Ernst Heinkel olivat jo ennen tätä kehitelleet omia prototyyppejänsä, joista myöhemmin muotoutuivat Messerschmitt 262 ja Heinkel 280. Yllä: Pommikoneiden torjuntaan tarkoitettu 50 millin Rheinmetall BK-5 -tykillä aseistettu 262:n koeversio amerikkalaisten sotasaaliina. Se oli Euroopassa käydyn sodan parina viimeisenä kuukautena ainoa konetyyppi, joka kykeni edes jotenkuten haastamaan liittoutuneiden ilmaherruuden, . Moottoreiden käynnistyksen edellyttämiä mekaanikkoja ei kuitenkaan paikalla vielä ole. Kone oli lentänyt aiemminkin mutta mäntämoottoreilla. Alla: III/EJG 2:n 262-koneita Lechfeldissä vuoden 1945 alkupuolella. Tätä seurasi pari kuukautta myöhemmin pommitus/tiedustelukone Arado 234 ja seuraavana keväänä hävittäjä Heinkel 162. Lentäjät ovat ohjaamoissa, joten startti lienee edessä. Messerschmitt 262:lla oli eräitä ikäviä teknisiä rajoitteita, eikä se oikeasti ollut niin ylivoimainen kuin molempien sotaa käyneiden osapuolten omaksumat uskomukset antoivat ymmärtää. Jälkimmäisen heikkoja puolia olivat huono toimintasäde – hyvä se ei ollut 262:llakaan – ja suurilla nopeuksilla ilmennyt tärinä
Alkuperäisestä Schwalben tekniseen kokeiluun tarkoitetusta Erprobungskommando 262:sta perustettiin syyskuun lopussa 1944 Kommando Nowotny, joka oli virallisesti testiyksikkö mutta toimi jo ihan oikeissa hävittäjätehtävissä. O SP RE Y PU BL IS H IN G. Me 262A-2a, pommitusrykmentti 51 (Kampfgeschwader). Huomaa rungon alta pilkistävä pommi. Se oli operatiivinen kokeiluyksikkö Einsatzkommando Schenck, joka toimi heinäkuusta syyskuuhun 1944 Ranskassa. Hävittäjässä oli kaksi 800 kilopondin työntövoiman kehittävää Junkers Jumo 004 -suihkuturbiinia. Tärkeimmät taistelukäyttöön päässeet versiot olivat Me 262A-1a ja Me 262A-2a. . Samoin ensimmäinen varsinainen taisteluyksikkö, joka oli tarkoitus varustaa 262:lla, oli pommituslaivue (Kampfgeschwader) I/KG 51. Me 262A-2a: Tuotannon aloitus toukokuu 1944 • huippunopeus 760 km/h • aseistus 2 x 30 mm, 1 000 kg pommeja. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 79 bomber). Lisäksi tärkeimmistä versioista oli useita Rüstsatz-versioita (lisävarustesarja). Me 262A-1a: Tuotannon aloitus toukokuu 1944 • moottorit (työntövoima kp): 2 x Junkers Jumo 004 -suihkuturbiinia, 2 x 800 kp • pituus 10,6 m • kärkiväli 12,6 m • siipipinta-ala 21,7 m 2 • tyhjäpaino 3 800 kg • Starttipaino 6 470 kg • huippunopeus 900 km/h • nousunopeus 1 200 km/h • lakikorkeus 11 500 m • toimintasäde 1 050 km • aseistus 4 x 30 mm. Myöskään Luftwaffen johdon alttius ja mahdollisuudet osoittaa rajallisia resursseja uuden tekniikan kehittämiseen ei aina ollut ymmärrettävästi kovin suurta. Tärkeimmät syyt olivat kunnollisten suihkumoottorien kehittämisen hitaus ja tietyt sotatilaan liittyneet häiriötekijät, esimerkiksi 262:n valmistuksessa tarvittavat aihiot ja erikoistyökalut tuhoutuivat ainakin kertaalleen amerikkalaisten pommituksissa. Äsken mainittujen yksiköiden käytössä olleet Schwalbe-koneiden määrät olivat vähäisiä, eikä yksiköissä olleiden hävittäjäja pommittajaversioiden lukumäärien suhteella ollut mitään vaikutusta ilmasodan luonteeseen eikä tuloksiin. On kuitenkin totta, että 262:ta käyttänyt ensimmäinen taistelukäyttöön aiottu yksikkö oli tarkoitettu pommitustehtäviin. Hävittäjä oli aseistettu neljällä 30 millin MK 108 . . Me 262A-1a/R7, hävittäjärykmentti 7. Me 262A-1a/R7: Tuotannon aloitus vuodenvaihde 1944–45 • huippunopeus 900 km/h • toimintasäde 1 050 km • aseistus 4 x 30 mm, 24 x 55 mm -ilmasta ilmaan R4M-rakettia. Ilman tätä väliintuloa ilmasota Euroopan yllä olisi voinut päättyä toisin.” Tällaisia väitteitä saa kuulla ja lukea vielä nykyäänkin aika usein. Me 262A-1a ja -2a Messerschmitt 262:ta valmistettiin tai suunniteltiin valmistettavaksi pitkälti 30 erilaista versiota, joitakin varsin mielikuvituksellisiinkin tarkoituksiin. Totuus on kuitenkin monimutkaisempi. Me 262A-1a, kokeiluyksikkö 262 (Erprobungskommando). Me 262A-1a oli koneen perusversio. On totta, että kesästä 1943 alkaen Hitler – eittämättä typerästi – vaati 262:n käyttöä pommikoneena, mutta se ei ollut syy 262:n käyttöönoton viivästymiseen
Useimmissa lähteissä ilmoitettu 1 200– 1 300 metriä minuutissa oli toisen maailmansodan parhaimmistoa mutta ei päihittänyt esimerkiksi Rolls Royce Griffonin moottorilla varustettua Spitfire-hävittäjää. Maksimi vaakalentonopeus oli vajaat 200 km/h suurempi kuin millään mitä liittoutuneiden ilmavoimat kykeni heittämään sitä vastaan! Nousukyky oli hyvä mutta yllättävää kyllä ei mitenkään ylivoimainen. Testilentäjät sanoivat, että Sturmvogelilla osuu hyvin 1 x 1 kilometrin alueeseen mutta pistemaaliin osuminen on täysin onnenkauppaa. Ylemmässä parissa oli kummassakin 80 laukausta ja alemmassa kummassakin 100. Sturmvogeliksi nimitetyn A-2a:n erot A-1a:han eivät olleet suuret. Koneessa oli luonnollisesti pommiripustimet, joskaan ei koneen sisäpuolella: eturungon alle sai kiinni 2 x 250 kilon tai 2 x 500 kilon pommia. Kumpaakin versiota tosin rakennettiin vain muutamia kappaleita. Sturmvogelissa oli yksi polttoainesäiliö lisää toimintasäteen parantamiseksi. On hyvin kyseenalaista, kannattiko 262:n kaltaiseen lentokoneeseen kehittää tämän tasoista, suhteellisen pientä pommituskapasiteettia. Alla pikkukuvassa Junkers Jumo 004 edestä päin. Muita mainittavia versioita olivat Me 262B-1a, kaksipaikkainen koulutusversio, joka oli oleellisen tärkeä lentokone näinkin vaativan hävittäjän lentäjälle, sekä Me 262B-1a/U1, joka oli äskeisestä modifioitu yöhävittäjäversio. . Turbo oli saksalaisten lentäjien usein puhekielessä käyttämä termi 262:sta. Kasvanutta massaa kompensoitiin poistamalla nokasta kaksi 30 millin tykkiä. U1:llä saatiin muutama ilmavoitto: pääosa 262-koneiden yöilmavoitoista ammuttiin normaaleilla A-1a-versioilla. Hävittäjässä oli FuG 218 Neptun -tutka. Puutteita ja vahvuuksia Me 262:n suorituskyky oli ilmiömäinen – mutta vain kun lentäjä malttoi lentää sillä siten, että riittävä ilmanopeus säilyi. 80 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II -tykillä, jotka oli sijoitettu nokkaan. Turbiini/ahdinakselin päässä on Riedel-Starter, pienellä polttomoottorilla varustettu laite, joka pyöritti akselia siten, että suihkumoottorin käynnistämisen edellyttämä ilman massavirtaus moottoriin mahdollistui. Laskutelineet olivat perusversiota vahvemmat. Riedel käynnistettiin nykäisemällä sen päässä olevasta lenkistä, joka näkyy kuvassakin.
Me 262:lla menestyksekäs taisteleminen edellytti lentäjältä hieman erilaista asennoitumista kuin mäntämoottorihävittäjillä. Näin käy toki kaikilla lentokoneilla. Pommittajia vastaan Pommikoneiden torjunnassa 30-millisten lyhyt tehokas ampumaetäisyys aiheutti sen, että tulenavausetäisyyden tuli olla pieni ja tulitusajat jäivät lyhyiksi. Me 262:n aseistus oli teoriassa murhaavan tulivoimainen, mutta sillä oli tiettyjä rajoitteita. Tuon ajan suihkumoottoreilla ei kuitenkaan saavutettu kovin hyvää kiihtyvyyttä. Hävittäjän neljä 30-millistä kykenivät teoriassa syytämään yhdessä vajaat 15 kiloa terästä ja räjähdysainetta sekunnissa kohti maaliaan – melkein kolme kertaa enemmän kuin liittoutuneiden tulivoimaisimmat yksimoottoriset hävittäjät ja hieman vajaat 2,5 kertaa enemmän kuin perusvarustettu Focke-Wulf 190. Tehokkaimmaksi taktiikaksi osoittautui kolmen hävittäjän muodostelmissa lähestyminen takaa, lentäminen pommikonemuodostelman yläpuolelle ja sieltä käsin tehdyt peräkkäiset loivat tulitussyöksyt. Heinz Bär, jolla oli tilillään 220 ilmavoittoa, totesi suunnilleen, että 262 oli Luftwaffelle juuri sitä, mitä se olisi tarvinnut kaksi vuotta aikaisemmin. Mutta jos 262:lla erehtyi vetämään tiukkaa kaartoa, niin ilmanopeus laski reippaasti. Mutta se sai koneen liian myöhään. . Sanottiin puolileikillisesti, että mäntämoottorihävittäjä sieti lentäjää, jolla oli hitaasti toimivat aivot ja nopeat refleksit, Turbolla asia taas oli päinvastoin. Aikaisempi taktiikka, jossa hävittäjät iskivät pommikonemuodostelmiin edestäpäin, ei enää 262:lla tullut kyseeseen. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 81 Kaartokyky oli periaatteessa hyvä koko siipien pituudelta asennettujen etureunasolakoiden ansiosta. Me 262:n ohjaamo.. Kohdalle osuessaan 30-millinen kranaatti teki tietenkin pahaa jälkeä: saksalaiset arvioivat, että nelimoottorisen pommikoneen taivaalta pudottamiseen riitti keskimäärin kolme osumaa ja yksimoottorisen hävittäjän pudottamiseen useimmiten yksi. Ase oli lisäksi häiriöaltis. Luftwaffella olisi ollut jo aiemmin käyttöä koneelle, jonka ilmavoittosuhde oli vähintään neljän suhMe 262:n suorituskyky oli ilmiömäinen – mutta vain kun lentäjä malttoi lentää sillä siten, että riittävä ilmanopeus säilyi. Mutta MK 108:n kranaatin lähtönopeus oli alhainen ja lentorata kaareva. Jos 262:n nopeusetu oli menetetty liian tiukalla liikehtimisellä, sen palauttaminen kesti kauan, ja hävittäjä oli tuolloin yleensä alakynnessä liittoutuneiden mäntämoottorihävittäjiä vastaan. MK 108 ei täten ominaisuuksiensa puolesta itse asiassa soveltunut kovinkaan hyvin hävittäjien välisiin taisteluihin
Varsinkin kolme 262:n järjestelmää kunnostautui epäluotettavuudellaan: moottorit, laskutelineet ja sähköjärjestelmä. Esimerkiksi sähkötrimmi, jolla voidaan tasata eri lentokorkeuksien ja -nopeuksien aiheuttamat ohjainvoimat, aiheutti vikaannuttuaan useiden 262-koneiden maahansyöksyn. Rykmentti perustettiin elokuun lopussa 1944, ja alkuperäinen tarkoitus oli tehdä siitä normaali Messerschmitt 109 -mäntämoottorihävittäjillä aseistettu kolmilaivueinen rykmentti. Tällä taas on taipumus suistaa lentokone syöksykierteeseen. Me 262:n moottorit sijaitsivat varsin kaukana rungon keskilinjalta, joten yhden moottorin sammuminen aiheutti voimakkaan epäsymmetrisen työntövoiman. Esimerkiksi 262-koneilla aseistetut pommitusyksiköt KG(J) 51 ja KG(J) 54 menettivät vuoden 1944 puolella 25 konetta vihollisvaikutuksesta ja 64 ilman vihollisvaikutusta. Saksalta puuttuivat tekniset resurssit valmistaa kunnolla suihkumoottorin lämpötiloja kestäviä metalliseoksia. Kaasuvipujen liian nopea siirtäminen eteen tai taakse aiheutti ahtimien sakkaamisen ja moottorien sammumisen. Moottoriviat olivat yleisiä ja erityisen vaarallisia.. Messerschmitt 262 -yksiköt ilmoittivat noin 750 ilmavoittoa. Kun turbiinin lämpötila kasvoi liikaa, niin seurauksena oli useimmiten moottoripalo. 262-koneita menetettiin enemmän onnettomuuksien kuin vihollistoiminnan takia. Schwalbeja tuhoutui raakasti enemmän onnettomuuksissa kuin taisteluissa. Suihkuhävittäjiä ei kuitenkaan ollut saatavisSuihkuturbiinit piti vaihtaa kymmenen lentotunnin välein! . 82 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II de yhteen ja joka oli niin nopea, että saksalaiset hävittäjälentäjät kykenivät valitsemaan tilanteen mukaan, hyökkäävätkö vai irtautuvatko taistelusta. Sataysejä rykmentti ei kuitenkaan koskaan saanut, ja syksyllä Luftwaffen johto päätti aseistaa rykmentin 262-koneilla. Tästä johtui muun muassa se, että 262:n Jumo 004 -suihkuturbiinit piti vaihtaa kymmenen lentotunnin välein! Moottorihäiriöitä aiheutti myös niiden epätarkoituksenmukainen käyttö. Joissakin lähteissä todellisten ilmavoittojen määräksi on arvioitu noin 400. Vain kolme pikku seikkaa siis. Käydään seuraavassa Messerschmitt 262:lla aseistettujen tärkeimpien operatiivisten yksiköiden toiminnat lyhyesti. III/EJG 2 (täydennyskoulutusrykmentti 2:n kolmas laivue) osallistui koulutustehtäviensä ohella ilmataisteluihinkin ja menetti alkuvuonna 1945 tarkemmin määrittelemättömänä aikavälinä 42 Me 262 -konetta, joista vihollisvaikutuksesta kymmenen, lentäjän virheen takia 13 ja teknisen vian takia 19. Lastentauteja Tosiasiassa 262:n paperilla hyvää taistelukykyä varjostivat lukuisat tekniset häiriöt. Hävittäjärykmentti 7 Hävittäjärykmentti 7 (Jagdgeschwader) oli ilmasotahistorian ensimmäinen operatiivinen suihkuhävittäjäyksikkö. Useassa lähteessä on mainittu, että noin sata 262-konetta menetettiin taistelutoimissa. Moottoriviat olivat joka tapauksessa yleisiä ja erityisen vaarallisia. Laskuteline on pettänyt
Tämä johtui hävittäjien hitaasta toimitusvauhdista, polttoainepulasta ja jo aiemmin mainituista vikaantumisista, onnettomuuksista ja hävittäjien vaatimasta mittavasta käyttöhuollosta. JG 7 ilmoitti yli 500 ilmavoittoa. JG 7:n komentajana toimi aluksi everstiluutnantti Johannes Steinhoff (2 ilmavoittoa 262:lla/kaikkiaan 167), ja kun hän joutui ilmavoimien johdon epäsuosioon, majuri Theodor Weissenberger (7/209) jatkoi. Loppuvuodesta 1944 alkaen kolmilaivueisen saksalaisen hävittäjärykmentin määrävahvuus oli 208 hävittäjää, mutta JG 7:n todellinen taisteluvahvuus ei ollut niin suuri. Rykmentin muita tukikohtia olivat muun muassa Parchim ja Kaltenkirchen. Tukikohtiinsa jäi palaamatta 27 konetta, ja noin 50 %:n menetys oli kestämätön. Toukokuun alussa – vielä muutaman päivän ajaksi – hävittäjärykmentti 7:ään liitettiin neljäs laivue, joka oli aikaisempi kenraaliluutnantti Adolf Gallandin Jagdverband 44. Yksikön tarina liittyy saumattomasti Luftwaffen entisen hävittäjäaselajin tarkastajan, kenraaliluutnantti Adolf Gallandin tarinaan. Gallandin (7 ilmavoittoa suihkuhävittäjällä/104 kaikkiaan) haavoituttua 26.4.1945 JV:n komentajana toimi everstiluutnantti Heinz Bär (16/220). Lähteet eivät kerro, kuinka moni putoaminen tuona päivänä johtui vihollisvaikutuksesta ja moniko onnettomuuksista. Aiempi, virallisesti kokeiluyksikkö Kommando Nowotny muodosti JG 7:n kolmannen laivueen, joten laivue oli taisteluvalmiina perustamisestaan marraskuun puolivälistä lähtien. Jotkut noudattivat Gollobin käskyä, toiset eivät. Kyseessä oli pommituslennon torjunta 10.4.1945. 83 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II sa kovin nopeasti, ja laivueiden henkilöstön kouluttaminen uuteen kalustoon oli hidasta, ei vähiten onnettomuuksien ja oikuttelevan tekniikan takia. Yksikkö lakkautettiin 3.5. Galland joutui Luftwaffen johdon epäsuosioon ja sai potkut tarkastajan tehtävästä tammikuussa 1945. Joka tapauksessa Galland joutui ”besorgaamaan” yksikköönsä lentäjiä ja lentokoneita ja muuta tarvittavaa sieltä täältä henkilökohtaisia suhteitaan ja vaikutusvaltaa käyttäen. Luftwaffen johto suostui. Todellisen taisteluvalmiuden JV 44 saavutti suunnilleen vasta huhtikuun alussa. JV 44 aloitti virallisesti toimintansa helmikuun 1945 lopussa mutta ei ilman kitkatekijöitä: Galland ilmoitti, että hän perustaa yksikön ja johtaa sitä, jos hänen ei tarvitse olla millään tavalla uuden hävittäjätarkastajan, eversti Gordon Gollobin alaisuudessa. liittämällä se hävittäjärykmentti 7:ään. Gollob vastasi tähän, että koska JV 44 toimii erillään muista hävittäjävoimista, yksikään muu hävittäjäyksikkö ei saa olla missään yhteistoiminnassa JV 44:n kanssa. Suurin määrä koneita, joita yhtenä päivänä yhteen tehtävään ikinä starttasi, oli 55 kappaletta. Hän sai luvan perustaa 262-koneilla lentävän hävittäjäyksikön eli kenraaliluutnantti sai toimia laivueen kokoisen yksikön päällikkönä. Ykköslaivue rupesi vastaanottamaan suihkuhävittäjiä joulukuun alussa mutta saavutti operatiivisen valmiuden suunnilleen tammikuussa 1945. Kenraaliluutnantti Adolf Galland.. Lentokonetoimitukset kakkoslaivueelle alkoivat suunnilleen helmikuun alussa, mutta laivue ei saavuttanut tosiasiallista taistelukykyä ennen kuin sota ehti päättyä. Jagdverband 44 JV 44 lienee tunnetuin 262-koneilla lentänyt yksikkö, vaikka se ei ollut suurin eikä menestyksekkäin. Yleensä torjuntalennoille startattiin suunnilleen 10–20 Me 262 -koneen muodostelmilla. Eräät . Pääosan aktiivista taisteluaikaansa yksikkö oli ryhmitetty München– Riemin tukikohtaan, ja se vastasi eteläisen Saksan ilmapuolustuksesta. Rykmenttiä käytettiin Berliinin ilmapuolustukseen, ja sen esikunta ja pääosat oli ryhmitetty Brandenburg– Briestiin Berliinin pohjoispuolelle. Varsin erikoisia johtamiskuvioita tappion partaalla olleessa Saksan valtakunnassa kokeneilta sotilailta ja aikuisilta miehiltä
III/EJG 2:n komentajina toimivat kapteeni Horst Geyer ja helmikuusta 1945 alkaen jo aiemmin mainittu everstiluutnantti Bär. JV 44:n yhteyteen Müncheniin ja käytännössä – vaan ei virallisesti – liittyi siihen. Kommando Welter ja 10./NJG 11 Me 262 -yöhävittäjäkokeiluyksikkö Komman do Welter perustettiin marraskuussa 1944. Turbon käyttäjänä KG(J) 54 oli aktiivisempi. Kommando Welter ja 10./NJG 11 ilmoittivat pudottaneensa alas 48 liittoutuneiden lentokonetta. Ilmavoittoja pommitusyksiköt kertoivat saaneensa noin 60. JV 44:n on sanottu ampuneen alas noin 55 liittoutuneiden lentokonetta. III/EJG 2 ilmoitti 40 ilmavoittoa. lentueeksi. III/EJG 2 siirtyi 23.4. Tammikuun lopussa Kommando Welter liitettiin yöhävittäjärykmentti 11:een sen erilliseksi 10. Se iski liittoutuneiden maajoukkojen kimppuun joulukuusta 1944 alkaen muun muassa Ardennien taistelussa. Yksikön päällikkö yliluutnantti (Oberleutnant vastaa paremminkin Suomen ilmavoimien toisen maailmansodan ajan luutnanttia) Kurt Welter ilmoitti yli 20 ilmavoittoa Turbolla (63 kaikkiaan, joista pääosa ennen Kommando Welterin perustamista), mutta useista hänen 262-ilmavoittovaatimuksistaan ei virallista voittoa myönnetty.. Yksikkö päätti sotansa jälleen hävittäjäpommittajatehtävissä, nyt painopisteenä Berliinin eteläpuoleinen alue ja vastustajana Neuvostoliiton armeija. Helmikuusta 1945 se otti osaa amerikkalaisten pommikonemuodostelmien torjuntaan. 84 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II tarinat kertovat kuitenkin Gallandin tosiasiassa johtaneen yksikköä edelleen vielä sairaalavuoteeltaan puhelimitse. Täydennyshävittäjärykmentti 2:n kolmas laivue Täydennyshävittäjäyksiköiden tehtävä oli kouluttaa aselajikouluista hävittäjälentäjän peruskoulutuksen saaneet lentäjät sotakelpoisiksi ja siirrettäviksi rintamayksiköihin. Tosiasiassa sodan loppua kohti täydennyshävittäjäyksiköitä käytettiin myös ihan oikeisiin taistelutehtäviin – useinkaan ei kovin hyvällä menestyksellä. Täydennyshävittäjärykmentti 2 (EJG eli Ergänzungsjagdgeschwader) perustettiin marraskuun alussa 1944. Sen alkuperäinen tehtävä oli jahdata brittien yöhävittäjäja pommikonemuodostelmien maalinosoittaja-Mosquitoja, mutta luonnollisesti se tuhosi myös itse pommikoneita. Vuoden 1945 alussa yksikköön kuului kuusi perus Me 262A-1a:ta ja kuusi tutkalla varustettua Me 262B-1/U1 -kaksipaikkaista yöhävittäjää. Sen III laivue, joka koulutti 262-lentäjiä, oli ryhmitetty Lechfeldiin eteläiseen Saksaan, ja varsinkin keväällä 1945 se otti täysipainoisesti osaa JV 44:n kanssa eteläisen Saksan ilmapuolustukseen. Pommikoneyksiköt Pommitusrykmentit 51 ja 54 eli KG(J) 51 ja 54 varustettiin osillaan 262-koneilla virallisesti elokuusta 1944 alkaen
Lentue oli aseistettu Focke-Wulf 190D -hävittäjillä, joiden siipien ja rungon alaosat oli maalattu huomiota herättävällä punavalkoisella raidoituksella. Myrskylinnun valmistukseen ja sillä taistelemiseen tarvittu tietotaito ja kokemukset kelpasivat sodan jälkeen kyllä voittajavaltioidenkin käyttöön. Keski-Suomen Ilmailumuseo, 1999. Valtonen, Hannu: Messerschmitt Bf109 ja Saksan sotatalous. Luonnollisesti se ei vielä tuntenut saksalaishävittäjän rajoitteita. Boehme, Manfred: JG7. Kun liittoutuneiden hävittäjät tapasivat 262-koneita ilmassa, pyrkivät ne hyökkäämään ylivoimalla useilta suunnilta näiden kimppuun ja houkuttelemaan ne kaartotaisteluun. Pääosa lojui tehtaiden ja lentotukikohtien konesuoja-alueilla huollon ja polttoaineen puutteessa. Ne Pääskyt, jotka pääsivät iskemään ilmassa kiinni liittoutuneiden lentokonemuodostelmiin, aiheuttivat varmasti tuhoa ja kauhua, ainakin ennen kuin liittoutuneet kokemuksen kautta oppivat tehokkaimmat vastatoimet. Ne palvelivat Tšekkoslovakian ilmavoimissa vuoteen 1951 saakka. Epäilemättä ne Luftwaffen hävittäjälentäjät, jotka pääsivät lentämään Turbolla tappion jo häämöttäessäkin, pitivät sitä kunniana. Kenraaliluutnantti Gallandin sanoin: ”Itse olen ylpeä siitä, että saan kuulua Luftwaffen viimeisiin hävittäjälentäjiin, ja tulen jatkamaan taistelua loppuun asti.” Aiemmin tässä julkaisussa esitettiin kysymys, oliko mäntämoottorisen Focke-Wulfin valmistus järkevää, kun sen tuotanto vei mäntämoottori-Mersua enemmän aikaa, resursseja ja rajallista tuotantokapasiteettia ja vähensi näin koneiden määrää taivaalla. Liittoutuneet eivät usein onnistuneet pudottamaan alas suihkuhävittäjiä, joten he hyökkäsivät saksalaisiin suihkuhävittäjätukikohtiin. Ne oli tunnistettavissa tiedusteluvalokuvista esimerkiksi suihkumoottoreiden kiitoradan pinnoitukseen aiheuttamien palojälkien perusteella. Ase ei 262:lle ollut kovin käytännöllinen. Tämä oli tehty, jotta ilmatorjunta olisi tunnistanut koneet omiksi. Luonnollisesti 262 oli, teknisistä rajoitteistaan huolimatta, eräs pohja hävittäjien tekniselle kehitykselle jatkossa. Me 262B-2/U1 -yöhävittäjä.. Schiffer Publishing Ltd, 1992. . Reippaasti alle puolet niistä pääsi osallistumaan sotatoimiin. The World’s First Jet Fighter Unit 1944/1945. Ilmasodankäynnin kokonaisuuden kannalta 262:lla ei ollut sellaista merkitystä kuin romantisoiduista tarinoista voi kuvitella. Aiheesta lisää: Morgan, Hugh & Weal, John: German Jet Aces of World War II. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 85 tautui kriittiseksi: moottoreiden ominaisuudet edellyttivät kierrosluvun vähentämistä huomattavan aikaisin, jolloin pitkähkö lähestymislento tapahtui hitaassa ilmanopeudessa vailla liikehtimismahdollisuuksia. Suihkuhävittäjätukikohdat olivat säännöllisten keskiraskaiden pommikoneja hävittäjäpommittajamuodostelmien hyökkäysten kohteena. Lukemattomia 262-koneita menetettiin, kun Luftwaffen tukikohtien ympäristössä partioineet liittoutuneiden hävittäjät hyökkäsivät niiden kimppuun. Summa Summarum Messerschmitt 262:ta rakennettiin hieman yli 1 400 kappaletta. Vastatoimien vastatoimia Liittoutuneiden ilmasodan johto ymmärsi syksyllä 1944 nopeasti, että 262-koneissa sillä oli vastassaan teknisesti ylivoimainen ilmataistelija. Kärkihävittäjä on aseistettu tykkien lisäksi kahdella 210 millin raketilla, jotka oli tarkoitettu ensi sijassa tiiviiden pommikonemuodostelmien hajottamiseen. Sama kysymys on varmasti perusteltua esittää myös suihkumoottori-Mersun suhteen. Meillä ei siihen ole vastausta. Lisäksi ainakin Lechfeldin tukikohdassa toimi Platzschutzstaffel (tukikohdansuojauslentue), jonka tehtävä oli suojata 262-koneita lähestymislentojen aikana. Tšekkoslovakiassa valmistettiin sodan jälkeen 12 kappaletta Avia S-92 -hävittäjää 262:n piirustuksilla. Hävittäjärykmentti 7:n (sinipunainen runkoraita ja ohjaamon edessä sini-valko-musta vinttikoira-vaakuna) kolmoslaivueen (valkoinen pystypalkki runkoraidan päällä) koneet valmistautuvat iskemään amerikkalaiseen pommikonemuodostelmaan. Myös 262:n paluu lennolta tukikohtaan osoit. Saksalaiset vastasivat ryhmittämällä runsaasti ilmatorjuntaa suihkukonetukikohtien lähestymisreiteille. Jos se onnistui, olivat 262:t yleensä altavastaajana. Osprey Publishing, 1995
Neuvostoliiton myöhemmin käyttöön ottamissa hävittäjissä yleisin aseistus oli yksi 20 millin tykki ja yksi tai kaksi 7,62 tai 12,7 millin konekivääriä. Eräissä myöhäisissä Spit-versioissa jälkimmäiset oli korvattu kahdella 12,7 millin (.50) konekiväärillä. Kesän 1940 taistelun Britanniasta aikana britit pitivät tätä aseistusta saksalaisten raskaampaa aseistusta parempana. Tosin Lavotškin 5:ssä (2 x 20mm) ja sen täydentäjässä Lavotškin 7:ssä (2 tai 3 x 20 tai 23 mm) oli pelkkä tykkiaseistus. Valinnat jouduttiin tekemään ainakin seuraavien ominaisuuksien kesken: Suuri tulen tiheys, jolla oli tarkoitus lyhentää maalin tuhoamiseksi tarvittavan ammunnan kestoaikaa. Luftwaffekin luopui brittien tavoin kevyiden konekiväärien käytöstä yksimoottoristen hävittäjien aseistuksena kevääseen 1944 mennessä. Haittapuoli oli kranaatin pieni lähtönopeus, noin 540 metriä sekunnissa. JA A KK O PU U PE RÄ. Yhdysvaltojen ilma-aseen tärkein lentokonease koko sodan ajan oli 12,7 millin Browning M2 -raskas konekivääri. Tämä vaati aseelta suurta rakenteellista lujuutta, mikä tarkoitti suurempaa massaa. Yksittäisen kranaatin tai luodin hyvä tuhovoima, mikä vaati raskaampaa kaliiperia ja massaltaan raskaampaa asetta. Esimerkiksi USAAF:n ässä, myöhemmin koelentäjänäkin tunnettu Chuck Yeager arvosti 12,7 millin läpäisykykyä ja sytytysluotien palovaikutusta enemmän kuin tykkien kranaattien räjähdysvoimaa. Vetten takaa Britannian ilma-ase aloitti toisen maailmansodan kevyillä aseilla: RAF:n Spitfire ja Hurricane ja Fleet Air Armin Fairey Fulmar oli kukin aseistettu kahdeksalla 7,7 millin (.303) Browning-konekiväärillä, neljä kummassakin siivessä. Luotettavuuden puutteesta on monia ikäviä esimerkkejä. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN . Kuitenkin todettiin, että Luftwaffen pommikoneiden pudottaminen vaati huomattavia ampumatarvikemääriä ja usein useamman kuin yhden hävittäjän hyökkäyksen. Hurricanen eniten valmistettu IIC-versio aseistettiin neljällä 20-millisellä, samoin saman Hawker-tehtaan myöhemmät hävittäjäpommittajat Typhoon ja Tempest. Tuosta lähtien Spitfiren versiot oli useimmiten aseistettu kahdella 20 millin tykillä ja neljällä 7,7 millin konekiväärillä. Aseistus saattoi vaihdella hävittäjätyypin sisällä. Tämä saavutettiin kasvattamalla aseiden määrää tai aseistamalla hävittäjä suuritulinopeuksisilla aseilla Suuri tarkkuus saavutettiin aseen suurella lähtönopeudella. 86 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II H ävittäjäkoneet ja niiden aseistus oli kompromissien tekoa eri suoritusvaatimusten ja priorisoitujen ominaisuuksien kesken. Huomaa kranaatti mekaanikon kädessä. Lisäksi eräs perusvaatimus tietenkin oli aseen tekninen luotettavuus: aseista, joilla oli loistavia mitattavia ominaisuuksia, ei ollut hyötyä, jos ase ei lauennut silloin kun oli tarkoitus. Ilmasotatietokirjailija Jukka Raunio totesi Suomen ilmavoimien Morane Saulnier 406 -hävittäjästä ja sen 20 millin Hispano–Suiza-tykistä seuraavaa: ”Tykki ampui yleensä 5–10 laukausta ja vaikeni.” Samaa ovat kertoneet Suomen Sotilaalle parikin jo edesmennyttä koneella lentänyttä pilven veikkoa. Jotkut lentäjät kertoivat nähneensä ampumansa kranaatit ilmassa. Luftwaffe aloitti toisen maailmansotansa 20 millin tykeillä ja 7,92 millin konekivääreillä: Messerschmitt Bf 109:n tuon ajan versiossa oli kaksi kumpiakin, tykit siivissä ja konekiväärit nokalla moottoripeltien alla. Sodan viime vuosina Luftwaffen hävittäjien perusversioiden aseistukseHävittäjien aseistus toisessa maailmansodassa . Se oli varsin pienikokoinen, ja massakin oli 30-milliseksi vähäinen 58 kiloa. Talvisodassa vastassamme olleet Polikarpov I-16-, I-153ja I-15-hävittäjät oli aseistettu kukin neljällä suuritulinopeuksisella 7,62 millin konekiväärillä I-16:n eräitä tykkiaseistettuja versioita lukuun ottamatta. Mannermaisesti Neuvostoliiton ilmavoimien hävittäjät olivat verraten kevyesti aseistettuja. Aseen luodeista puuttui tykkien kranaattien räjähdysvoima, mutta amerikkalaiset olivat aseeseen erittäin tyytyväisiä. Hylsyn pituus oli vain yhdeksän senttiä. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että äskeisestä poikkeuksena joistakin neuvostohävittäjistä valmistettiin erikoisversioita, joiden nokassa oli 37 tai jopa 45 millin tykki. Epäilemättä raskaan konekiväärin teho olikin riittävä siihen nähden, mitä amerikkalaisilla oli ilmassa vastassaan, varsinkin kun taivaalta tiputettiin heikkorakenteisia japanilaisia lentokoneita. Jotain kertoo lisäksi sekin, että vuodesta 1941 alkaen britit aseistivat kaikki hävittäjänsä tykeillä. Amerikkalaishävittäjistä tykkiaseistus oli muutamaa erikoisversiota lukuun ottamatta vain kaksimoottorisessa P-38 Lightningissa, jonka nokassa oli 1 x 20 millin tykki ja neljä 12,7-millistä, P-39 Airacobrassa ja sen kehitelmässä P-63 Kingcobrassa, joiden nokassa oli 37 millin tykki ja siivissä erilaisia konekivääriaseistusvariaatioita, sekä yöhävittäjä P-61 Black Widowissa, jossa oli 4 x 20 mm:n ja 4 x 12,7 mm:n tykit. Riittävä ampumatarvikekapasiteetti, mikä varsinkin suurikaliiperisilla aseilla edellytti paljon tilaa ja lisäsi massaa. Turbon 30-millinen MK 108 -tykki
20-millisissä painot ovat liittoutuneiden osalta sirpaleja Saksan osalta miinakranaattien painoja. Kevyet konekiväärit toki todettiin jo sodan alkupuolella hävittäjien pääaseina tehottomiksi. Saksalaiset huomioivat, että hyvät ampujat saavuttivat Messerschmitt 109:llä, jonka myöhäisten versioiden aseistus oli nokassa, parempia tuloksia kuin raskaammin aseistetulla Focke-Wulf 190:llä, jonka pääaseistus eli tykit olivat siivissä. Tässä tyypissä itse projektiilin massa oli perinteisiä sirpaleja lapäisyprojektiileja pienempi mutta räjähdysvaikutus suurempi. Oikeasti ei siipiin asennettujakaan tarvinnut varmasti kohdistaa. Taulukko on siis vain yksi näkökulma! Kun pohditaan lähtönopeus/tulinopeus/ kranaatin tai luodin paino -ominaisuusyhdistelmää, ei yksikään hävittäjäase toisessa maailmansodassa osoittautunut muita oleellisesti paremmaksi. Esimerkiksi 20 millin MG FF/M:n ja MG 151/20:n tykkien miinakranaateissa oli 19 grammaa räjähdysainetta ja 30 millin MK 103:n ja MK 108:n miinakranaateissa 96 grammaa. Vertailu ei huomioi esimerkiksi yksittäisen ampumatarvikkeen tehoa maalissa tai aseen tarkkuutta. Toisaalta kaarrosta ammuttaessa siipien taipuminen aiheutti siipiaseiden tulen epätarkkuutta nokkaan asennettuihin aseisiin nähden. Yllä taulukossa 2 eräiden tärkeimpien aseiden ominaisuuksia: Suomen ilmavoimat sai ensimmäiset teknisesti luotettavat 20 millin tykkinsä maaliskuussa 1943 Saksan toimittamien Messerschmitt Bf 109 -koneiden myötä. Nokkaan keskitettyä aseistusta pidettiin parempana kuin siipiin sijoitettua. Ylimmässä taulukossa 1 on eräitä arvoja. Pommikonemuodostelmien torjunta edellytti lisäaseistusta: hävittäjiin asennettiin muunnossarjoina 30 millin tykkejä korvaamaan 20-millisiä (esimerkiksi Fw 190:n Sturmversio, jossa oli 2 x 30 mm, 2 x 20 mm ja 2 x 13 mm) sekä lisäsarjoina lisää 20-millisiä (esimerkiksi Bf 109G-6/R6, jossa oli 3 x 20 mm + 2 x 13 mm). Tämä sen takia, että nokkaan sijoitettuja ei tarvinnut kohdistaa sivusuunnassa ampumaan tarkasti vain yhdelle etäisyydelle toisin kuin usein siipiin asennettuja. Taulukko 1. Eräs saksalainen erikoisuus ampumatarvikealalla oli vuonna 1940 käyttöön otettu miinakranaatti. 20 millin tykki oli tai siitä viiHävittäjä / maa Aseistus Kiloa sekunnissa Messerschmitt 262 (Saksa) 4 x 30 13,5 Focke-Wulf 190A-8 (Saksa) 4 x 20 • 2 x 13 5,1 Hawker Tempest (Britannia) 4 x 20 4,5 P-47 Thunderbolt (USA) 8 x 12,7 3,8 Spitfire IX (Britannia) 2 x 20 • 4 x 7,7 3,1 P-38 Lightning (USA) 1 x 20 • 4 x 12,7 3 P-40 Warhawk, P-51D/K Mustang, F6F Hellcat, F4U Corsair (USA) 6 x 12,7 2,9 Messerschmitt Bf 109G-6 1 x 20 • 2 x 13 2 Spitfire I ja Hurricane I (Britannia) 8 x 7,7 1,7 Ase (maa) Kaliiperi Lähtönopeus (m/s) Tulinopeus (ls/min) Projektiilin paino (gr) Hispano (Britannia, USA) 20 mm 870 720 130 Browning M2 (USA) 12,7 mm 840 840 42–50 Švak (NL) 20 mm 810 780 90–95 MG/FF M (Saksa) 20 mm 700 540 90 MG151/20 (Saksa) 20 mm 730 750 90 HUOM. Kun lentomestari Ilmari Juutilaiselta kysyttiin, miltä tykillä tuntui ampua vastustajaa, vastasi tämä: ”Siltä kuin työntäisi toista kuumalla rautakangella p-seeseen.” Video brittien tekemästä koeammunnasta saksalaisella 30 millin MK 108 -tykillä on katsottavissa nettiosoitteessa https://www. meistään tuli sodan kestäessä hävittäjien perustai pääase Yhdysvaltoja lukuun ottamatta. 87 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II na oli 1 x 20 mm + 2 x 13 mm (Messerschmitt Bf 109) ja 4 tai 2 x 20 mm + 2 x 13 mm (FockeWulf 190A ja D). Liittoutuneilla ei ollut 30-millisiä, mutta läheinen kaliiperi oli jo aiemmin mainittu P-39:n ja P-63:n 37 mm. Joidenkin lähteiden mukaan länsiliittoutuneet suuntasivat usein siipiaseet ampumaan suoraan eteenpäin; tällä tavalla keskivertoampujat saavuttivat parempia tuloksia kuin yhteen pisteeseen kohdistetuilla aseilla. Yksi tapa vertailla hävittäjien aseistusta on laskea hävittäjän ampuman metallija räjähdemäärän yhteenlaskettu massa aikayksikköä kohti. Niin, kumpaa haluttiin priorisoida: läpäisykykyä vai räjähdysvoimaa. Sijoittelu Aseiden sijoittamisella lentokoneeseen oli merkitystä ampumatulosten kannalta. Projektiilin paino vaihteli tietenkin kranaattityypin mukaan, ja se vaikutti lähtönopeuteenkin. youtube.com/watch?v=ZoLLDi-M3fk. Kummassakin oli puolensa. ...kuin työntäisi toista kuumalla rautakangella p-seeseen. Taulukko 2.. M4-tykin räjähdyskranaateissa oli r-ainetta 45–48 grammaa. Vertailuna liittoutuneiden 20 millin Hispanon räjähdyskranaateissa oli 6–11 grammaa ja neuvostoliittolaisen Švakin 20 millin räjähdyskranaateissa 3–7 grammaa
F-35 on poikkeus siinäkin suhteessa, että se on tällä hetkellä ainoa asejärjestelmämarkkinoilla saatavissa oleva häivetaistelukone. Mutta koneessa on muitakin, vähemmän julkisuudessa mainittuja myyntivaltteja. TEKSTI: TIMO SÄYRINEN • KUVAT: LOCKHEED MARTIN, USAF, US NAVY, USMC. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 88 O lemme esitelleet tämän julkaisun sivuilla hieman yksinkertaistaen alkujaan toisten lentokoneiden alas ampumiseen tarkoitettuja lentokoneita eli hävittäjiä. Viimeisessä jutussa esittelemämme kone F-35 on poikkeus edellisistä, sillä tätä Suomellekin tarjolla olevaa lentokonetyyppiä ei alun perin ole tarkoitettu tuohon tehtävään. Pysyvästi. Lockheed Martin F-35 Lightning II Ei ihan näkymätön salama . Kaikki on toisin kuin Sopwith Camelin ja Me 262:n menneessä maailmassa. Ei se koneesta näkymätöntä tee, ja mikä lopulta on häiveen merkitys, on toinen tarina. F-35 on kone tämän päivän ja huomisenkin sotataivaalle, jossa maalina on harvemmin toinen miehitetty taistelukone. Ilmojen ritarien ja taivaan koiratappeluiden aika on ohi
89 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Lockheed Martin F-35 Lightning II Suomen seuraava sotakone?
Yhdysvallat ja koneen valmistaja Lockheed Martin ovat hehkuttaneet maasta taivaaseen kehittelyprosessia, jossa on onnistuttu yhdistämään useiden eri käyttäjien suoritusvaatimukset. Kuitenkin mainosmiesten ja F-35:n käyttöön sitoutuneiden ilmavoimien edustajien lausunnoista voi päätellä, että koneen taistelukyky vastaa kustannuksia. Maajoukkojen tukemista voimisti se, että Neuvostoliiton ja Varsovan liiton kaatumisen jälkeen länsimaat eivät enää nähneet vakavasti otettavaa vihollisen ilmauhkaa – ainakaan miehitettyä sellaista – ja ilmataisteluun liittyvää kapasiteetin lisää ei enää tarvittu kuten ennen. Suomeksi sanottuna: kone ei ole täysin operaatiokelpoinen. Arviot 2070-luvulle kestävän elinkaaren suunnittelu-, valmistusja käyttökustannuksista ylittävät tuhat miljardia dollaria. Hävittäjän pääkäyttäjät pitävät siis konetta silloin operaatiokelpoisena. ALLA PERINTEISESTI NOUSEVA ja laskeutuva (CTOL) ilmavoimien F-35A-malli harjoituslennolla Luken lentotukikohdassa Arizonassa 28.1.2019 F-35-esittelyryhmän komentajan kapteeni Andrew Olsonin ohjaamana.. Yhdysvaltain ilmavoimilla etusijalla oli omien maajoukkojen tukeminen, joka 1980ja 1990-luvuilla nähtiin haasteellisena. 90 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II F -35:n kehittelyaikainen projektinimi oli Joint Strike Fighter (JSF). JSFhankkeeseen nivoutui 1990-luvulla useita eri kehitysprojekteja. Maailman kallein ase F-35 tuli palveluskäyttöön yli 20 vuoden kehittelyn jälkeen vuonna 2015, ensin Yhdysvaltain merijalkaväen ilma-aseessa. YLLÄ MERIJALKAVÄEN lyhyen nousukiidon ja pystysuoran laskeutumisen (STOVL) F-35B-malli laskeutumassaa. Siitä kertovat sitten aikanaan historioitsijat, jos hekään, ja vain niille, jotka sen ajan näkevät. Korkean hinnan lisäksi projektia on kritisoitu muun muassa aikatauluviivästyksistä ja moninaisista teknisistä ongelmista. JSF-hankkeessa ilmavoimat haki seuraajaa F-16-hävittäjälle, A-10-rynnäkköja panssarintorjuntakoneelle sekä F111-raskaalle rynnäkkökoneelle. Nimi viittaa tarkoitukseen kehittää taistelukone kolmelle Yhdysvaltojen asevoimien puolustushaaralle – ilmavoimille, merivoimille ja merijalkaväelle – sekä IsonBritannian ilma-aseelle. Ilmasodankäynnin muutos on vahvistanut näkemystä. Ohjaamon takana olevat etunostopuhaltimen ilmanottoja suihkuluukut ovat auki, ja koneen moottorin suihkusuutin on käännetty alas Lasentoon. F35-projekti on toistaiseksi maailmanhistorian kallein asejärjestelmähanke. Vai onko siinä sittenkään onnistuttu. Yhdysvaltain merijalkaväki ja Iso-Britannia hakivat seuraajaa pystysuoraan lähtöön ja laskuun kyenneelle BAe/McDD Harrier/Sea Harrier -hävittäjä/rynnäkkökoneelle. Seuraava, FRP-tila (Full rate production) on nykyarvion mukaan tarkoitus saavuttaa aikaisintaan vuoden 2021 alkupuoliskolla. Kaksi ensin mainittua ovat edelleen palveluskäytössä mid-life-update-kehittelyn seurauksena, mutta F-111:stä ilmavoimat luopui jo viime vuosituhannella. F-35:stä on olemassa versiot A, B ja C. Yhdysvaltain merivoimat taas tarvitsi seuraajan Grumman A-6 Intruder -rynnäkkökoneelle ja keskeytyneelle hankkeelle, jossa kehiteltiin ilmavoimien F-22 Raptor -hävittäjän lentotukialusversiota. F-35 on tällä hetkellä LRIP-tilassa, jolla tarkoitetaan matalan tason alkutuotantoa ja käyttötestausta – käytännössä taistelukäyttö mukaan luettuna. Onko näin. Käytännössä A on ilmavoimien, B merijalkaväen sekä Britannian ja C merivoimien versio
A-versiossa on 25-millinen GAU-22/Aneliputkinen tykki. Yhdysvaltain ilmavoimissa tämä virheellinen ajattelu tunnistettiin viimeistään Vietnamin taivailla 1960-luvun lopulta alkaen, kun amerikkalaiset päätyivät ihan oikeaan ilmasotaan. Huomaa luukkujen ja saumojen sahalaidoitus. Bja C-versioissa ei kiinteää aseistusta ole, mutta niihin voidaan toki ripustaa podiasenteisia tykkejä. On muistettava, että tutkan todellinen havaintoe. F-35:ssä on elektronisesti keilaava AN/APG-81-tutka, jonka kantama julkisten lähteiden mukaan on yli 150 kilometriä. C H RI ST O PH ER C A LL A W AY. Mutta F-35 ei ole perinteinen hävittäjä. Ominaisuudet F-35:ssä on kaksi rungon sisäpuolista asekuilua, joissa on yhteensä neljä aseripustinta. Tämä johti muun muassa liikehtimiskyvyn – ja mikä vielä pahempaa – lentäjien ilmataistelukoulutuksen muuttumiseen aikaisempaa aliarvostetummiksi. Häivettä ja sensorifuusiota Vanhan periaatteen mukaan ensimmäisenä vastustajan havaitsevalla osapuolella on ilmataistelussa etulyöntiasema. Tehtävissä, joissa ei tarvita täysiä häiveominaisuuksia, koneeseen voidaan lastata hyötykuormaa lisäksi kuuteen ulkoiseen ripustimeen. Ilmataistelutehtävissä F-35 voidaan aseistaa esimerkiksi kymmenellä AIM-120 Amraam -keskimatkan ilmataisteluohjuksella ja kahdella AIM-9 Sidewinder -lyhyen kantaman ohjuksella. Eivätkä perinteiset hävittäjäominaisuudet, kuten suoritusja liikehtimiskyky, olekaan nykyajattelun mukaan tulevaisuuden ilmasodissa ratkaisevana tekijänä. F-35:n tehopainosuhde täydellä sisäisellä polttoainekuormalla on noin 0,9. Harjoitustaisteluissa F-35 on esimerkiksi jäänyt kakkoseksi vuonna 1978 palveluskäyttöön tulleelle F-16 Fighting Falconille. Muotoilu vähentää tutkapoikkipinta-alaa. F-35:n myöhempien kehitysversioiden aseistukseksi voidaan lisäksi valita yhteiseurooppalainen MBDA Meteor -pitkän kantaman ilmataisteluohjus. On silti pakko muistuttaa, että hieman vastaava ajattelu vallitsi varsinkin länsimaisissa ilmavoimissa 1950ja 1960-lukujen vaihteessa: ilmataisteluohjusten katsottiin tuolloin mitätöivän perinteiset hävittäjäominaisuudet. F-35:llä on häivetekniikkansa, monipuolisen sensorivalikoimansa ja sensorifuusionsa ansiosta mahdollisuus havaita vastustajansa ennen kuin nämä havaitsevat sen – ainakin niin kauan kuin vastapuolella ei ole vastaavaa tekniikkaa eikä kykyä mitätöidä tai vähentää häivevaikutusta. F-35:n nokka. Kun koneen ominaisuuksia verrataan perinteisten hävittäjien ilmataisteluominaisuuksiin, niin suhteellisen painava ja suurehkon ilmavastuksen F-35 ei ole huippuluokkaa. 91 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II Alun perin F-35:n oli tarkoitus saavuttaa FRP-tila jo vuonna 2012
Aivan oleellinen F-35:n high-tech-väline on datalinkki, jolla kone kykenee lähettämään ja ottamaan vastaan. Sensorifuusio ei kuitenkaan ole missään tapauksessa pelkästään F-35:n erityispiirre; sitä hyödyntävät muutkin ainakin länsimaiset uusimmat hävittäjät. Suomen Sotilaalla ei ole asiantuntemusta arvioida, tuottaako F-35:n sensorifuusio enemmän ja parempaa informaatiota kuin muiden lentokoneiden. Viimeksi mainittuun kuuluu kuusi ympäri koneen runkoa asennettua lämpökameraa, joiden kuvat voidaan yhdistää ja sitten katsella kypäränäytöllä. Edellä mainitulla sensorifuusiolla ymmärretään useammalta kuin yhdeltä sensorilta – esimerkiksi tutkalta, lämpökameralta ja ESM-laitteelta – saatavan tiedon yhdistämistä siten, että vihollisesta voidaan tehdä päätelmiä: vihollinen voidaan vaikka paikantaa ja tunnistaa, ja sen liiketekijät määrittää. Ilman itseään paljastavaa tutkasäteilyä F-35 voi havaita ja osoittaa maaleja koneen nokan alla olevalla AN/AAQ-40-optroelektronisella sensorilla sekä AN/AAQ-37-sensorijärjestelmällä. Järjestelmä mahdollistaa lämpökameroiden kuvan seuraamisen vaikkapa oman lentokoneen rungon ”lävitse”. 92 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II täisyys riippuu myös maalin tutkapoikkipintaalasta
Venäläisen ilmatorjuntaohjusjärjestelmän hankkiminen oli amerikkalaisille liikaa. Siis todella joint! Käyttäjät F-35:tä oli syksyllä 2020 valmistettu noin 550 kappaletta. Suomen ilmavoimien klassisesta Hornetista poiketen F-35A:ssa käytetään puomitankkausmenetelmää.. Ensimmäiset koneet tulivat palveluskäyttöön Yhdysvaltain merijalkaväelle vuonna 2015. Turkin ohjelma tosin on kyseenalaistunut presidentti Erdoganin tempoilevan politiikan vuoksi. Neljä konetta on virallisesti toimitettu, joskin ne sijaitsevat Luken lentotukikohdassa Yhdysvalloissa turkkilaisten lentäjien kouluYLLÄ F-35:N OHJAAMO Elegantin minimalistinen ohjaamo yhdessä kypäränäytön kanssa antaa koneen lentäjälle erittäin kattavan, koneen omien ja ulkoisten sensorien havainnot yhdistävän sensorifuusion muodostaman tilannekuvan taktisen päätöksenteon pohjaksi. Turkki oli suunnitellut hankkivansa 120 F-35:tä, ja maan omalle varsin nopeasti kehittyneelle ilmailuteollisuudelle hanke olisi ollut tärkeä. Luonnollisesti F-35:n lähettämää maalitietoa voivat muiden lentokoneiden lisäksi hyödyntää ilmatorjuntayksiköt, epäsuoran tulen yksiköt, miehittämättömät ilma-alukset, sotalaivat ynnä muut vaikuttamisjärjestelmät. VASEMMALLA KYPÄRÄNÄYTTÖ Kypäränäytön avulla F-35-pilotti voi taktisen tilannekuvan lisäksi myös nähdä virtuaalisesti 360 asteen sektorissa jopa oman koneensa rakenteiden läpi. . F-35A ilmatankkaamassa Meksikonlahden yllä 2.3.2016. F-35:n datalinkin sanotaan olevan aikaisempia tehokkaampi ja luovan koneelle oleellisen roolin osana niin sanottua verkostokeskeistä sodankäyntiä. Datalinkkikään ei ole sinänsä erikoisuus: niitä on normikäytössä vanhemmissakin lentokoneissa. Näillä tietoa Yhdysvaltain ilma-ase tulee saamaan niitä yhteensä kaikkiaan 2 465 kappaletta. SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II 93 informaatiota. Muista Nato-maista F-35 on tulossa – ja joitakin kappaleita on jo toimitettukin – Italialle, Norjalle, Tanskalle, Alankomaille, Belgialle, Puolalle ja Turkille. Iso-Britannia on suunnitellut hankkivansa 138 F-35-konetta, joilla se aseistaa sekä ilmavoimiensa että merivoimiensa ilma-asetta. Eräänä esimerkkinä mainittakoon joskus julkisista lähteistä luettu tulevaisuuden ilmataistelutapa, jossa lähempänä vihollista toimivat F-35:t havaitsevat vastapuolen ilmauhkan, laukaisevat ohjuksensa niitä kohti ja samalla valaisevat maalit taaempana lentäville konventionaalisille, siis ei-häivehävittäjille, jotka seuraavaksi hyökkäävät jäljelle jääneitä vihollisia vastaan. Kone on tulossa palveluskäyttöön muun muassa lentotukialus HMS Queen Elizabethin aseistuksena
Iskuun osallistuivat F-35:t, mutta ei ole tietoa, oliko se ainoa käytetty konetyyppi. HX-hankkeessa, kuten Suomen puolustusvoimien kielenkäytössä muutenkin, samaa termiä käytetään kuvaamaan paljon laajemmin oikeastaan mitä tahansa, usein eitarkasti mitattavissa olevaa taistelutai muuta toimintakykykokonaisuutta, jolla ei tarvitse olla esimerkiksi lentokoneiden tai Ilmavoimien kanssa mitään suoraa tekemistä. 94 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II tusta varten varattuna. Suorituskyky. TS. Yhdysvallat on kuitenkin jäädyttänyt jatkotoimitukset alkuvuonna 2020 Turkin epävakaan ja ajoittain Venäjää myötäilevän toiminnan takia. Maan itsepuolustusvoimille on tulossa 147 F-35:tä, joista tätä lehteä koottaessa loppuvuodesta 2020 oli toimitettu jo tusinan verran. F-35-operaatiot Toukokuussa 2018 Iran tai sen tukemat joukot ampuivat raketteja Israeliin Syyrian alueelta. Koneista 42 tulee olemaan F-35B-versioita, joilla Japani voi muun muassa aseistaa merivoimiensa ”monitoimihävittäjäaluksia”. Kuiluissa on yhteensä neljä ripustinta. Seurauksena Israelin ilmavoimat iski 20 kohteeseen Syyriassa. Japanista Australiaan Israelin ilmavoimat on tilannut 50 F35-konetta, joista ensimmäiset toimitettiin loppuvuonna 2016. Tarkoituksella luotu nimitys on harhaanjohtava: aluksissa on koko rungon mittainen lentokansi, ja ne ovat kooltaan toisen maailmansodan aikaisten isojen lentotukialusten veroisia. F-35:stä on tulossa tulevina vuosikymmeninä näillä näkymin maailman yleisin uusi monitoimi-taistelukonetyyppi. Eräs mielenkiintoinen F-35:n käyttäjämaa on ja tulee olemaan Japani. Muita Naton ulkopuolisia F-35:n asiakasmaita ovat Australia, Etelä-Korea ja ehkä yllättäen pieni Singapore. Läpi koko tämän artikkelisarjan on käytetty termiä ”suorituskyky” kuvaamaan lentokoneiden moottoritehoista, tehopainosuhteesta, ilmanvastuksesta ja moottorin korkeatoimintakyvystä johtuvia ominaisuuksia, joita mitataan vaakalentonopeutena, nousukykynä, lakikorkeutena ja kiihtyvyytenä. Joidenkin lähteiden mukaan Israel tulee asentamaan tai on jo asentanut koneisiin kotimaista avioniikkaa ja elektronisen sodankäynnin varustusta. F-35 esittelee rungon sisäisiä, tällä kertaa tyhjiä, asekuilujaan. Tiedoista ei käynyt ilmi, millä aseilla ilmatorjunta tu. Israelilaistietojen mukaan sen lentokoneita vastaan laukaistiin tuloksetta noin sata ilmatorjuntaohjusta, mikä johti ilmatorjuntayksiköiden sijaintien paljastumiseen ja siihen, että Israel tuhosi ne. Myöhempiin kehitysversioihin on tulossa kaksi ripustinta lisää
Israelin ilmavoimien kenraalimajuri Amikam Norkinin mukaan Israel oli jo ennen tätä lentänyt Lähi-idän alueella säännöllisesti F35-koneilla ja iskenyt jo kahdesti. Iskuun osallistui ainakin neljä F-35:tä, ja se oli israelilaistietojen mukaan täydellinen menestys. Ottamatta kantaa kaikkien yksityiskohtien todenperäisyyteen voidaan arvioida, että kaikki F-35-operaatiot on tehty vähäisen uhkatason olosuhteissa. 95 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II hottiin tai osallistuivatko F-35:t siihen. Suomi sen sijaan hakee HX-hankkeessa monitoimihävittäjää toisenlaiseen toimintaympäristöön, korvaamaan ja tietysti myös kehittämään F-35A F-35B F-35C Moottori Pratt & Whitney F135-PW-100-ohivirtaussuihkuturbiini, työntövoima 120 kN, jälkipoltolla 190 kN Pituus (m) 15,7 15,6 15,7 Kärkiväli (m) 10,7 10,7 13,1 Siipipinta-ala (m 2 ) 42,7 42,7 62,1 Tyhjäpaino (kg) 13 150 14 730 16 690 Maksimi starttipaino (kg) 31 800 27 200 31 800 Huippunopeus Mach 1.6 Lakikorkeus (m) 15 000 Toimintasäde (km) > 2 200 > 1 700 > 2 200 G-rajoitus 9 7 7,5 Maksimi asekuorma (kg) 8 200 6 100 8 200. Helmikuussa 2020 Israelin F-35:t iskivät Iranin vallankumouskaartin autokolonnaan Syyriassa. USAF:n F-35:t ovat rynnäköineet islamistien kohteisiin Afganistanissa ja Syyriassa. Äskeiset varsin ylimalkaiset tiedot ovat erilaisista uutisartikkeleista. Brittilähteiden mukaan tehtävät ovat olleet menestyksellisiä. Tämä oli joka tapauksessa ensimmäinen julkisuuteen päässyt F-35:n taistelukäyttö. Britannian ilmavoimat on lentänyt Kyprokselta F-35:llä aseistettuja tiedustelulentoja ISISin hallitsemille alueille Irakissa ja Syyriassa. Tämä tuntuukin olevan tällä hetkellä sodankäynnin kuva: maailmanlaajuiset liittoumat taistelevat teknologisen ja lukumääräisen ylivoiman turvin erilaisia ”pahisorganisaatioita” vastaan. Näissä olosuhteissa ei varmastikaan lentokoneiden eikä muidenkaan taisteluvälineiden täysi suorituskyky tule testatuksi
Uudet hävittäjät tulevat palvelukseen vuodesta 2025 alkaen.. Tarkkasilmäinen saattoi huomata, että vientiluvan ilmataisteluaseistuksen piiriin kuului ainoastaan AIM-9X Sidewinder -lyhyen kantaman ilmataisteluohjuksia. Lokakuussa 2020 Yhdysvaltojen ulkoministeriö myönsi Suomea koskevan vientiluvan F-35:lle ja F-18E/F/G:lle aseistuksineen ja muine lisätarvikkeineen. Suomen Sotilaalla sen enempää kuin itsellänikään ei ole riittävää asiantuntemusta esittää, onko F-35 paras kone Suomelle vai ei. Kyse ei ole pelkästä lentokonekaupasta. HX-hanke Suomi hakee seuraajaa ilmavoimien McDonnel Douglas/Boeing F/A-18 Hornet -hävittäjälle, jonka elinkaari päättyy meillä vuonna 2030. Suomi ei siis hae yksiselitteisesti pelkkää hävittäjää vaan sodankäyntiin ja puolustuskykyyn liittyvää kokonaissuorituskykyä. Epäuskottavampi ja ei-toivottavampi vaihtoehto on, että keskimatkan ja pitkän kantaman ilmataisteluohjukset nähtäisiin Ilmavoimissamme tulevaisuudessa vanhentuneina tai hintalaatusuhteeltaan epäedullisina. Hankintapäätös tehdään nyt voimassa olevan aikataulun mukaan kuluvan vuoden 2021 loppuun mennessä. Mitä tämä tarkoittaa. Emmekä sitä kertoisi vaikka olisikin. Lopuksi F-35:n tyyppinimi Lightning tarkoittaa salamaa. Uuden hävittäjäkaluston – ja järjestelmän, jonka osa se on – tehtävät tulevat olemaan: ilmapuolustus (yhteistoiminnassa ilmatorjunnan kanssa), ilmasta maahan -tulivaikutus, jolla tarkoitetaan maavoimien taistelun tukemista koko maamme alueella, kauaskantoinen tulivaikutus, jolla tarkoitetaan tukea koko puolustusjärjestelmälle ja merkittävää ennalta ehkäisevää, siis maahamme kohdistuvan hyökkäyksen kynnystä kohottavaa vaikutusta, maalinosoituskyky ja tulituki merivoimille sekä merkittävä lisä asevoimiemme tiedusteluja valvontakykyyn. Tarjouskilpailussa ovat mukana F35:n lisäksi yhteiseurooppalainen (brittiläisen BAE:n markkinoima) Eurofighter Typhoon, amerikkalainen Boeing F-18E Super Hornet, ranskalainen Dassault Rafale ja ruotsalainen Saab JAS Gripen. Ja kaikki tämä pitäisi saada käyttöön kohtuullisin, Suomessa linjatun kymmenen miljardin euron kokonaishankintakustannuksin. Onko tarkoitus aseistaa F-35 myöhemmin hankittavilla uudemmilla aseilla, kuten kehitysvaiheessa olevalla AIM-260-pitkän kantaman ilmataisteluohjuksella tai yhteiseurooppalaisella MBDA Meteorilla. Molemmat olisivat varmasti Ilmavoimiemme taistelukykyä kohottavia tekijöitä. Ensiksi pitää muistaa, että myyntilupa ei ole kauppasopimus eikä Suomen tekemä hankintapäätös. Nimi on luotu kunnioittamaan aiempaa Lockheedin hävittäjää, toisen maailmansodan aikaista kaksimoottorista ja -runkoista P-38 Lightningia. Hankkeesta, siinä mukana olevista järjestelmistä ja konetyypeistä sekä niiden yhdistetyistä suorituskyvyistä voit lukea Suomen Sotilas -lehdestä. Sen sijaan myyntilupiin kuului huipputeknisiä ilmasta maahan -aseita, mielenkiintoisimpana ehkä tuhannen kilometrin kantamaan kykenevät JASSM ER -risteilyohjukset. Mitä on tarjolla. Konetyypillä lensi heinäkuun lopussa 1944 viimeisen kohtalokkaan lentonsa maailmankuulu ranskalainen kirjailija Antoine de Saint-Exupéry. Se ei millään tavoin auttaisi tai vaikuttaisi myönteisesti päätöksenteossa. Siihen kuuluvat lentokoneen lisäksi sen ase-, ammunnanhallinta-, maalinosoitusja tiedonvälitysjärjestelmät sekä verkottumiskyky taistelunjohtajan ja muun puolustusjärjestelmän kanssa, tukeutumisja kunnossapitojärjestelmä, ja kun aikatekijä otetaan huomioon, koko paketin käytettävyys 2060-luvulle saakka. Uudet hävittäjät tulevat palvelukseen vuodesta 2025 alkaen. 96 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II poistuvan Hornet-kaluston ja sen järjestelmien suorituskykyä. P-38 palveli Euroopan, Afrikan ja Tyynenmeren sotanäyttämöillä, ja viimeksi mainitun osalta se oli Yhdysvaltojen maavoimien ilmavoimien tärkein hävittäjä. Toisaalta kilpailijat Rafale, Eurofighter ja F-35 tarjoavat ELSO-kykyjä omien järjestelmiensä osana ilman erillistä konetta. Jo se, että hävittäjähankinnassa puhutaan monitoimihävittäjästä aikaisempien hankintojen torjuntahävittäjän sijasta, osoittaa, että tuleva hävittäjä ei ole tarkoitettu pelkästään ilmapuolustukseen. Hävittäjähankinnan järjestelmäja kokonaissuorituskyvyn luonteeseen ovat Boeing ja Saab vastanneet tarjoamalla Ilmavoimillemme hävittäjien lisäksi elektronisen sodankäynnin (ELSO) koneita (Boeing F/A-18G Growler) ja taistelunjohtokoneita (Saab 340 tai S 100B Argus). Yhdysvaltain ilma-aseen ilmasta ilmaan -pääaseet, AIM-120 AMRAAM -keskimatkan ilmataisteluohjukset puuttuivat. Suomella on F/A-18 Hornetien peruja AIM-120-ohjuksia, mutta HX-hankejohto on todennut, että ne ovat niin ikään elinkaarensa päässä vuonna 2030 ja ne tulee korvata HX-hankkeen yhteydessä
Perinteinen suhteellisen kookas lastissa oleva hävittäjä on suuruusluokkaa 5 m 2 . RCS vaihtelee sen mukaan, missä asennossa lentokone sijaitsee sitä mittaavaan tutkaan nähden. vähentää etäisyyttä, jolla asejärjestelmä tai ohjus kykenee seuraamaan ja lukitsemaan lentokoneen maaliksi, ja 3. Tutkassa näkyvyyttä eli tutkaherätettä voidaan oleellisestikin vähentää häivetekniikalla, jolla tarkoitetaan lentokoneiden ja niiden osien muotoilua, lentokoneenrakennusmateriaalin valintaa sekä lentokoneen pinnoittamista. Sivuttain lentävä lentokone näkyy tutkassa yleensä paremmin kuin kohti tuleva. Ei vaikka häivetekniikan valmistajien mainosmiehet tai häivetekniikkaa käyttävien ilmavoimien edustajat näin väittäisivät. Entäs vastaavat havaituksi tulemisen etäisyydet. Tosiasiassa etäisyys, jolta tutka voi maalin (= lentokoneen) havaita, riippuu tutkan ominaisuuksien lisäksi maalin tutkapoikkipinta-alasta (Radar Cross Section = RCS). Muutama esimerkki tutkapoikkipinta-aloista: F-35:n RCS:n on arveltu olevan etusektorista katsottuna 0,02–0,1 m 2 ja Suomen muiden HX-ehdokkaiden suuruusluokkaa 1–3 m 2 . Tarkastelu ei luonnollisesti huomioi maantieteellisten esteiden, esimerkiksi vuorijonojen tai kaarevan maapallon pinnan aiheuttamia katveita. Näissä kaikissa on tosin negatiivisia ominaisuuksia koskien esimerkiksi hintaa, asennettavuutta lentokoneeseen ja sijainninmääritystarkkuutta. Tämä asettaa tietysti haasteita koneen rakenteelle ja aerodynamiikalle sekä rajoituksia hyötykuormalle. Häivetekniikan tarkoitus on: 1. Lentokoneen taistelukyvyn ja tehtävän suorittamisen kannalta on oleellista, kykeneekö se välttämään havaitsemisen vähintään siihen saakka, kun se itse kykenee paikantamaan kohteensa ja laukaisemaan aseensa. On olemassa tutkassa normaalisti näkyviä ja heikosti näkyviä. vähentää etäisyyttä, jolta tutka kykenee havaitsemaan lentokoneen, 2. RCS ilmaistaan neliömetreinä, mutta sen lukuarvolla ei ole juurikaan tekemistä lentokoneen fyysisen pinta-alan kanssa. 97 SUOMEN SOTILAAN HÄVITTÄJÄT II T ästä aiheesta yksi tärkeimmistä muistettavista asioista on, että tutkassa näkymättömiä lentokoneita ei ole olemassakaan. Niihin vaikuttavat tietenkin tutkan lähetysteho, aallonpituus ja muutama muukin tekninen ominaisuus. vähentää tutkahakuisten ohjuksen harhauttamiseen tarvittavan silpun määrää. Niin ikään RCS:ään vaikuttaa lentokoneen kuorma: ”sileänä” lentävän koneen RCS on pienempi kuin raskaassa aselastissa olevan. TS Muutama sana tutkahäivetekniikasta. Häivekoneissa onkin oleellinen osa asekuormaa pyritty sijoittamaan koneen sisäisiin asekuiluihin. Vaikka häiveteknologia tarjoaakin melkoisen etulyöntiaseman ainakin sellaista vihollista vastaan, jolla ei itsellään ole sitä käytettävissä, äskeiset esimerkit osoittavat, että se ei ole autuaaksi tekevä ihmeominaisuus, joka merkitsee automaattista ennalta lukkoon lyötyä voittoa jokaisessa yhteenotossa ja kaikissa olosuhteissa. Teoreettinen havaintoetäisyys ei muutu suorassa vaan logaritmisessa suhteessa RCS:ään. Joidenkin kiinalaistietojen mukaan maassa on pari vuotta sitten testattu onnistuneesti niin sanottua kvanttitutkaa, jonka väitetään voivan havaita häiveteknologialla suojatut kohteet siinä missä sillä suojaamattomatkin. Kohteiden havaittavuutta voidaan parantaa – eli häiveominaisuuksien tuomaa suojaa voidaan vähentää – esimerkiksi parantamalla tutkan lähetystehoa, pidentämällä aallonpituutta ja käyttämällä monistaattista tutkaa, jossa tutkan lähetin ja vastaanotin ovat eri paikoissa. Esimerkiksi, jos tietty tutka havaitsee 5 m 2 kohteen 300 kilometrin päästä, niin sama tutka havaitsee 1 m 2 kohteen noin 200 kilometrin päästä ja 0,1 m 2 kohteen noin 110 kilometrin päästä. Erilaisissa tietoteoksissa on usein esitetty erilaisille tutkille kilometreissä tai maileissa ilmaistuja kantamia tai havaintoetäisyyksiä
C O M /H IS TO RY C O LO RI N G www.suomensotilas.fi www.facebook.com/suomensotilas. SA -K U VA N VÄ RI TY S TO M M I RO SS I, W W W .F A C EB O O K
PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA Ihmeaseita vai suuria lupauksia. Soita tilaus (03) 4246 5334 Voit tilata myös sähköpostitse asiakaspalvelu@jaicom.com 100 vuotta Suomen Sotilasta Suomen sotilaille . USA LIIPAISIMELLA | HÄVITTÄJÄN 4.5 SUKUPOLVI | KOITAJOKI 1944 Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Uuden taistelutavan UUSI JUHTA Polarikselta Suomen Sotilas on maamme suurin ja vanhin riippumaton sotilasaikakausjulkaisu. R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 4/2 1 1 • 1 2 , 5 . R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN ILMASOTA EXTRA | SODASTA JA RAUHASTA | SVEITSI LUOTTAA RESERVIIN Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI Suihkuhävittäjän VIIDES SUKUPOLVI R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 2/2 1 3 • 1 3 , 5 . Tilaa nyt Suomen Sotilas www.suomensotilas.fi RIIPPUMATON SOTILASAIKAKAUSJULKAISU VUODESTA 1919 • 3/2020 • 13,50 € HX-HANKE: 76 73 35 -2 00 3 PA L. V K O 20 20 -3 3 SUPER HORNET BREWSTER SUOMEN SUOJANA MARINE ALUTECH 100-VUOTIAS OLLI VUORIO PANDEMIA MUUTTAA MAAILMAA. Taivaan robotit Maavoimat uusiksi PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA PIKAKIVÄÄRIT VASTAKKAIN | PUOLUSTUSSELON TEKO | VENÄJÄLLÄ PUHUU RAHA R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 3/2 1 3 • 1 3 , 5 . DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET KONEPISTO OLIEN TAISTELU TAISTELU TAISTELU TAISTELU 70 vuotta jatkosodas ta DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET DOPINGIA SOTILAILLE | KYMMENEN VUOTTA: WTC 0911 | JATKOSODAN ASEET R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 6/2 1 • 1 2 , 5 . Varaverkko uusiksi Varaverkko uusiksi KIINAN aurinko nousee KIINAN aurinko nousee SUOMEN MAAVOIMAT HUOMENNA | HISTORIA EXTRA: SAKSAN VIIMEINEN VOITTO 1943 R I I P P U M A T O N S O T I L A S A I K A K A U S J U L K A I S U V U O D E S T A 1 9 1 9 • 1/2 1 3 • 1 2 , 5 . Vuosikerta sisältää kuusi lehteä – yhteensä yli 500 sivua täyttä asiaa maanpuolustuksesta, sotataidosta, sotilastekniikasta ja sotahistoriasta
Koot: S, M, L, XL, XXL Tilausnumero: 65-018 Hinta 20,Ilmavoimat Messerschmitt Bf 109 Gildan-paita, 100% puuvillaa. (09) 449 801, e-mail: shop@aviationshop.fi Varastomyymälä avoinna: KE 17-19, LA 10-14 Verkkokaupassa noin 2.000 tuotetta: aviationshop.fi Postitse + postima ksu Ilmailun tavaratalo Suomen suurin valikoima kotimaisia ja ulkolaisia ilmailuja militarykirjoja, t-paitoja, lippiksiä, leluja, lennokkeja (myös balsa), kangasmerkkejä, avainperiä, valmiita metallija muovimalleja Kuviona Suomen ilmavoimien vanha lentomerkki. Maski on kolmikerroksinen. Tilausnumero: 56-139 Hinta 15,MiG-21 Suomen ilmavoimissa 256 siv, 450 valokuvaa Tilausnumero: 57-421 Hinta 45,Hävittäjälentäjät Suomen ilmavoimissa 450 siv, 700 valokuvaa Tilausnumero: 57-140 Hinta 69,Dornier-laivue 176 siv., runsas kuvitus Tilausnumero: 57-416 Hinta 45,Fouga Magister Pehmeä, meleerattu harmaa Gildan, 50% puuvillaa, 50% polyester. Tilauspuh. 300 värikuvaa. 140 sivua. Kajanuksenkatu 12, 00250 Helsinki. Tilausnumero: 54-848 Hinta 25,Luftwaffe in Colour 1: The Victory Years Värivalokuvia Luftwaffesta. 160 sivua. Tilausnumero: 09-918 Hinta 12,50 Lentomerkki kangasmaski HobbyMaster valmis metallimalli 1/48 kokoon (pituus 18,8 cm) Messerschmitt BF 109G-6 "Juutilainen" 1/LeLv34, Finnish Air Force, June 1944 Tilausnumero: HA8753 Hinta 99,Tulossa kesällä: Messerschmitt BF 109G-6 (MT-451) Lentomerkki muki Suomen ilmavoimien lentomerkki 1918-1945 -kuvio mukin molemmilla puolilla. Koot: S, M, L, XL, XXL ja XXXL Tilausnro: 65-457 Hinta 20,Boeing F/A-18 A/B and C/D Hornet Kirja sisältää yli 400 kpl värivalokuvia rungosta, ohjaamosta ja aseistuksesta. 288 sivua. Tukeva, kestävä muovimuki mukavalla muotoilulla, tilavuus 35 cl. Maailmansodasta idästä ja lännestä. Koot: S, M, L, XL, XXL Tilausnumero: 65-051 Hinta 20,F/A-18 C Hornet Finnish Air Force Gildan-paita, 100% puuvillaa. Til.no: 14-211 Hinta 5,50 Suomen ilmavoimat 1939-45 Gildan-paita, 100% puuvillaa. Tilausnumero: 01-918 Hinta 15,MESSERSCHMITT Bf 109 -avainperä 13x3,5 cm. Til.no: 14-018 Hinta 5,50 TOP GUN -avainperä 13 x 3,5 cm. Antibakteerinen, hengittävä, mukavan pehmeä käyttää, viileä kosteutta siirtävä DryFast ominaisuus. Pestävä. Engl. Koot: S, M, L, XL, XXL ja XXXL Tilausnumero: 65-242 Hinta 20,World War II Fighter Planes Spotter's Guide Tietoa ja kuvia 92 kuuluismmasta hävittäjästä 2. Tilausnumero: 51-971 Hinta 26,Suomen Sotilas Hävittäjät erikoisnumero_A4 19.2.2021 10.43 Sivu 1. Engl. Til.no: 14-159 Hinta 5,50 BREWSTER -avainperä 13x3,5 cm. Engl.kiel. Til.no: 14-160 Hinta 5,50 F/A-18 HORNET -avainperä 13x3,5 cm. Kestää konepesun